tiistaina, tammikuuta 03, 2023

Mitä todella tapahtui

Medialähetys Sanansaattajat hallituksen puheenjohtaja antoi 2.1.2023 Kotimaa-lehdelle lausunnon, jossa hän "vahvistaa" saaneeni hallitukselta varoituksen, joka koski työpaikkakiusaamista, ja kertoo, että "kyseessä on naispuolisen työntekijän kannalta nöyryyttävä tilanne".

Lausunto antaa minusta väärän todistuksen. Useiden ystävien ja tukijoiden neuvosta kerron nyt, mistä todella oli kysymys. Kynnys kertomiselle on korkea, koska kyse on yksityisistä ihmisistä ja Sansan hallituksen lähtökohtaisesti salassapidettävistä päätöksistä. Hallituksen puheenjohtaja on kuitenkin katsonut oikeaksi niitä julkisesti kommentoida, joten salassa niitä ei enää voi pitää.

Kävin todella perjantaina 30.9. erään työntekijän kanssa työnjohdollisen keskustelun. Hän oli saanut saman päivän aikana kaksi negatiivista palautetta työstään. Arvioni mukaan hänen reaktionsa niihin oli ollut kohtuuttoman voimakas. Halusin antaa hänelle mahdollisuuden purkaa tuntojaan ja samalla puhua palautteen vastaanottamisen tärkeydestä.

Keskustelu käytiin kävellen ulkoilmassa ja se kesti 20 minuuttia. Koko keskustelun ajan kuljimme rauhallisesti rinnakkain. Keskustelu ei ollut helppo. Oma kokemukseni oli, että työntekijä oli riitaisa eikä ollut valmis ottamaan vastaan palautetta. Antamansa työsuojeluilmoituksen perusteella työntekijä koki keskustelun kiusaamiseksi. Molemmat ovat antaneet keskustelusta oman selontekonsa, minä suullisesti hallituksen kokouksessa.

Juuri tästä 20 minuuttia kestäneestä työnjohdollisesta keskustelusta on kysymys. Sansan hallitus ei ole tutkinut, eikä sen tietoon ole saatettu mitään muuta tapausta, jossa olisin toiminut epäasiallisesti. Työterveyslaitoksen määritelmän mukaan työpaikkakiusaaminen on "toistuvaa, pitkään jatkuvaa kielteistä kohtelua, loukkaamista, mitätöintiä tai sosiaalista eristämistä. Kiusaaminen etenee prosessina, jonka seurauksena kohteeksi joutunut ajautuu puolustuskyvyttömään tilanteeseen. Arjen ohimenevä huono kohtelu muuttuu työpaikkakiusaamiseksi, kun asiaton ja loukkaava käyttäytyminen on toistuvaa ja pitkään jatkuvaa."

Käsitellessään marraskuun lopulla kiusaamisväitettä Sansan hallitus kuuli ääneen luettuna tämän työpaikkakiusaamisen määritelmän. Määritelmä osoittaa yksiselitteisesti, että käyty 20 minuutin keskustelu ei voi olla työpaikkakiusaamista. Tästä huolimatta hallitus todella teki päätöksen, jossa mainitaan työpaikkakiusaaminen. Varoitusta minulle ei tosin annettu työpaikkakiusaamisesta vaan epäasiallisesta käytöksestä ja siitä, että en minua varten järjestetyssä kuulustelussa vastannut hallituksen esittämiin kysymyksiin.

Kun minua prosessin aikana kolme viikkoa itse tapahtuman jälkeen (!) kuultiin, minulta salattiin osa siitä materiaalista, jota toiselle osapuolelle oli jaettu. Totesin minua kuulustelleille hallituksen jäsenille, että prosessi on epäoikeudenmukainen. Huomasin joutuneeni tilanteeseen, jonka taustalla oli ilmeinen tarkoitus vaikeuttaa työskentelyolosuhteitani ja - kuten hallituksen puheenjohtajan ulostulosta voi jälkikäteen selkeästi nähdä - pyrkiä vahingoittamaan mainettani. Kun puolustauduin ja vaadin oikeutta yhdenvertaiseen kohteluun, nämä kuulustelijat esittivät keskenään erimieliselle hallitukselle varoituksen antamista. Hallituksen päätös on perusteeton ja väärä. Päätös tapahtui äänestämällä. Osa hallituksen jäsenistä jätti siitä eriävän mielipiteen. Itse jätin asiasta pöytäkirjalausunnon, jossa totean päätöksen perusteettomaksi ja minua kohtaan epäoikeudenmukaiseksi. 

Työelämässä tulee joskus vaikeita keskusteluja. Työntekijällä on aina oikeus tehdä ilmoitus, jos kokee tulleensa väärin kohdelluksi. Asia pitää tutkia ja pyrkiä ratkaisemaan riidat nopeasti. Näitä tilanteita varten on Sansassakin olemassa työsuojelun toimenpideohjelma. Se ohjaa ratkaisemaan konfliktit, mikäli suinkin mahdollista, suoraan osapuolten välisellä keskustelulla tai yhdessä työsuojeluvaltuutetun kanssa. Valitettavasti näin ei haluttu toimia. Ilmoitus sai aikaan tapahtumasarjan, jossa sivuutettiin silloinen puheenjohtaja ja Sansan omat työsuojelun ohjeet. Taustalta paljastui ajojahti, jonka tarkoituksena oli savustaa minut ulos.

Vielä joulukuun ajan uudeksi puheenjohtajaksi valittua henkilöä pyrittiin vakuuttamaan siitä, että päätös on syytä perua, jotta vahingolta vältytään. Valitettavasti yhteisymmärrystä ei löytynyt.