Mukavasti epämukavia asioita

Meistä kertoo enemmän se, miten suhtaudumme, kun meille kerrotaan epämukavia asioita, kuin se, miten suhtaudumme, kun meille kerrotaan mukavia asioita.

1. Tämä ei tarkoita sitä, että meidän tulisi pyrkiä kertomaan toisillemme epämukavia asioita.
2. Voimme kertoa toisillemme epämukavia asioita vain siinä määrin, kun välillämme on luottamusta.
3. Voimme ottaa vastaan epämukavia asioita vain siinä määrin, kuin koemme olevamme turvassa.
4. Epämukavia asioita tulee opetella kuuntelemaan. Niistä voi silloin oppia enemmän kuin mukavista.

Kuin kitkerää lääkettä nielisi

Jouduin tosissaan painimaan 2.11. saarnatekstin kanssa. Vielä lauantaina illalla pyhäinpäivän vesperistä kotiin ajaessani olin täysin epävarma siitä, mitä minun pitäisi sanoa. Luuk. 10:1-12 on poikkeuksellinen monitahoinen ja inspiroiva evankeliumi. Kaiken muun lisäksi se sisältää peräti kolme yleiskieleemme jäänyttä sanontaa: "kuin lampaat susien keskelle", "työmies on palkkansa ansainnut" ja "pyyhkiä pölytkin jaloista". Tein itselleni mindmappia ja iskusanalistaa, mutta ongelmaksi muodostui paitsi liian rikas ja monipolvinen sisältö myös se, voiko näitä Jeesuksen aivan erityisessä tilanteessa erityisille ihmisille annettuja neuvoja ylipäänsä ottaa ohjeeksi omaan elämään. Tällainen siitä sitten tuli (pienin variaatioin klo 10 Vanhassa kirkossa ja klo 18 Tuomasmessussa).

SAARNA 2.11.2014 Jeesuksen lähettiläät (21. sunnuntai helluntaista)

Nämä Jeesuksen opetukset häiritsevät. Ne näyttävät olevan täsmälleen päinvastaisia kuin ne ohjeet, joita itse jakelen.

Kun huomaan vakuuttavani monien paineiden keskellä elävälle ystävälle, että on ennen kaikkea pidettävä huoli itsestä, koska jos et pidä huolta itsestäsi, et voi huolehtia toisistakaan, Jeesus sanoo opetuslapsilleen: ”Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Älä ota mukaasi rahakukkaroa, älä läppäriä, älä edes kännykkää ... älä edes kenkiä!”

Kun keskellä kiireistä elämää huomaan sanovani itselleni ja muille, että on aika ottaa rauhallisemmin, hidastaa tahtia, kuunnella elämän värähtelyä, antaa aikaa toisille ihmisille ja jättää työasiat vähemmälle, Jeesus sanoo opetuslapsilleen: ”Menkää. Älä pysähdy matkan varrella. Älä pysähdy edes tervehtimään ketään.”

Ja kun tolkutan itselleni, että on syytä tehdä viisaita valintoja, vertailla eri vaihtoehtoja ennen päätöksen tekemistä, on pidettävä mahdollisuudet auki, Jeesus sanoo opetuslapsilleen: ”Jää siihen taloon, mihin ensin tulet. Älä siirry talosta toiseen. Syö, mitä tarjotaan. Älä kysele miten se on valmistettu ja onko käytetty orgaanisia lähituotteita.”

Helposti sulavaa ateriaa näistä en osaa keittää. Siksi on parempi ottaa ne sellaisenaan. Vähän niin kuin kitkerän makuinen lääke tai viisaudenhampaan poisto. Sen verran säälin itseäni ja teitä, että nostan esiin vain kolme kohtaa.

1. LUOVU TURHASTA! - ”Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua, älkääkä jalkineita.”

Tällä Jeesuksen ohjeella on kaikupohjaa meidänkin ajassamme. Yhä useammat ovat kurkkuaan myöten täynnä tavaroiden paljoutta. Kun pöytälaatikon perällä on kymmenen vanhaa kännykkää ja kaksikymmentä laturia, kun varastoinnista ja säilytysjärjestelmistä on tullut suurta bisnestä, yhä useampi haluaa tästä kaikesta eroon. 

Mutta Jeesus ei tietenkään puhu nyt pelkistetyistä sisustusratkaisuista. Siksi kiellettyjen matkatavaroiden listaa tärkeämpi on sitä edeltävä lause: kuin lampaat susien keskelle. Se on tapa ilmaista täydellistä turvattomuutta, siis omasta turvallisuudentarpeesta luopumista. Iso paha susi syö lampaat suihinsa. Niinhän Jeesukselle itselleen tapahtui. Ja nyt hän lähettää oppilaansa samalle asialle.

Mutta jotain vapauttavaa siinä täytyy olla, koska Jeesus niin sanoo. ”Aldrig är jag utan fara, kan dock alltid säker vara. Aldrig utan kamp och strid, alltid dock på djupet frid”, runoili Lina Sandell eräässä vielä suomentamattomassa laulussaan. Ehkä hän oli ymmärtänyt, mitä Jeesus tarkoitti.

Luovu turhasta! Ole vapaa.

2. KESKITY OLENNAISEEN! – ”Menkää. Älkää matkan varrella pysähtykö tervehtimään ketään.”

Tunnustan, että tunnen tähän ohjeeseen jonkinlaista kieroa vetovoimaa. Asiat pitää hoitaa nopeasti ja turhia viivyttelemättä. Ei siinä kaupan kassallakaan tarvitse kuulumisia vaihtaa. Maksetaan se oma ostos ja annetaan seuraavalle vuoro.

Mutta ei Jeesuksen ohje tietenkään ole tarkoitettu tekosyyksi epäystävälliselle käytökselle. Kertoihan Jeesus itse vertauksen laupiaasta samarialaisesta, jolla oli aikaa pysähtyä auttamaan tarvitsevaa. Tervehtiminen oli muinoin monivaiheinen tapahtuma. Joskus tervehtimisillä tarkoitetaan jotain samaa, josta me käyttäisimme sanaa vierailu, piipahtaminen, oven suussa norkoilu. Ja siitä juuri on kyse. On niin helppoa tehdä sitä, mikä on helppoa. Olen opetellut tätä kesämökillä pienen piharakennuksen kattoremontin yhteydessä. Remontti ei edisty, jos teen sitä, mikä tuntuu juuri sillä hetkellä mukavalta. On tehtävä sitä, mikä on vuorossa. Norkoilu on vastuuttomuutta, joka pahimmillaan johtaa koko tehtävän epäonnistumiseen.

Keskity siihen, mikä on tärkeää.

3. TEE VAIN OMA OSUUTESI, ÄLÄ MUREHDI LOPPUTULOKSESTA! - ”Kun tulette kaupunkiin kertokaa kaikille: Jumalan valtakunta on tullut lähelle.” Kaikki eivät ota tätä sanomaa vastaan, mutta se ei ole teidän ongelmanne. Menkää sinne, missä otetaan.

Tähän ohjeeseen on piilotettu loukkaus. Taloihin ja kaupunkeihin tuli mennä järjestyksessä ja valikoimatta. Aina ei voinut etukäteen tietää, keitä siellä olisi. Oliko väki omaa kansaa vai vieraita? Aina ei voinut tietää, minkälaisia uskonnollisia tai muita tapoja siellä noudatettiin. Oliko ruoka teurastettu oikein? Oliko peseydytty sääntöjen mukaan? Oliko niillä oikea mielipide avioliittolaista? Kaikki tämä jää Jumalan valtakunnan tulemisen alle. Ainoa, millä on merkitystä on sillä, otetaanko lähettiläät vastaan. Edes siitä lähettiläiden ei tule huolehtia, mitä torjuville tapahtuu. Sitä pölyjen pyyhkiminen jaloista tarkoittaa: Meillä ja teillä ei enää ole mitään tekemistä keskenämme. Ei ole opetuslapsien tehtävä pyytää tulta iskemään taivaasta tai jotain muuta yhtä näyttävää. Jeesuksen kyllä muistuttaa heitä, että Jumala hoitaa asiat ajallaan. 

Älä sinä murehdi, tee vain oma osuutesi!

Luovu turhasta! Keskity siihen, mikä on tärkeää! Tee vain oma osuutesi! 

Ja se tarkoittaa, hyvät ystävät sitä, että kun me olemme luopuneet turhasta ja keskitymme olennaiseen, me tuomme Kristuksen läsnäolon tuoksun sinne, minne menemme. Siellä missä Jeesus on, siellä on Jumalan valtakunta. Ja sinä olet viesti. 

No, miten on, soveltuvatko nämä Jeesuksen antamat ohjeet sellaisenaan jokapäiväiseen elämään? Ei niitä sellaisiksi ole tarkoitettu. Nämä ohjeet annettiin erikoisjoukoille eritystä tehtävää varten. Seurakunnassa on monenlaisia tehtäviä, tarvitaan myös viipyilyä ja joskus jopa läppäriä.

Silti nämä ohjeet eivät päästä meitä helpolla. Uskon, että jokaisen meidän tulisi ainakin kerran elämässämme – ja juuri nyt on se hetki – pysähtyä miettimään tätä tinkimätöntä tehtävänantoa tosissaan. Olenko valmis luopumaan turhasta, keskittymään siihen, mikä on oikeasti tärkeää, ja jättämään lopputuloksesta huolehtimisen Jumalalle? Ja jos annat tämän kutsun saavuttaa sydämesi, uskon, että se voi muuttaa kaiken. Se voi saada sinut vaikka perustamaan kristillisen radiokanavan Jumalan kunniaksi, kuten Kirsi teki 17 vuotta sitten. Tai se voi saada sinut näkemään aivan lähelle, ne tehtävät, joita olet laiminlyönyt ja minkä vuoksi olet onneton.

Jeesus lähetti opetuslapset kaksittain. Tätä työtä ei tehdä koskaan yksin, vaan aina yhdessä. Jos sinulta puuttuu ystävä, jonka kanssa jakaa tehtävää, rukoile sitä Jumalalta. 

Ole rohkea, älä lannistu, älä pelkää. Jeesus itse on sinun kanssasi.

ENGLISH SUMMARY

Jesus gives instructions to his disciples for a special mission they are about to start. These instructions are not easy to follow. Nevertheless, we should not try to shy away from their message.

1. TRAVEL LIGHT! – Go! I am sending you out like lambs among wolves. Do not take a purse or bag or sandals. – This means more than just giving up luxuries and excess baggage. Jesus calls his followers to give up their own security, to make themselves vulnerable – and so make themselves truly free.

2. BE FOCUSED! – and do not greet anyone on the road! – This is not an excuse for rude behaviour or neglect of others. But it does mean that we should not use others, or things that are nice and easy, as an excuse for not doing our job as Jesus’ messangers. First things first!

3. DON’T WORRY ABOUT THE OUTCOME, JUST DO YOUR JOB! – When you enter a town and are welcomed, eat what is offered to you. Heal the sick who are there and tell them, ‘The kingdom of God has come near to you.’ – Wherever they go they shoud not pick and choose on the basis of race, culture or religion. The only thing the disciples are to worry about is whether they are welcomed or not. If not, they should just leave. It is not their business to worry about judgement. God takes care of that, and He is merciful.

Are these instructions good for everyday life? In the strict sense, they were not meant to be guidelines for regular family life or public service. Not everyone can have the same special assignment. People have different roles and different talents in the church.

But after all, deeply and honestly, these instructions are meant for everyone of us. At least once in our lives, we should ask ourselves, Do I really need everything I have? Am I focusing on right things in my life? Am I doing my job as a messenger of God’s love? 

If we truly allow these questions in our hearts, it can change our lives and make us more of what we are meant to be.

Radikaalia uudistumista varjonyrkkeilyn sijaan

Saarna Vanhassa kirkossa 12.10.2014

Sunnuntain aiheena kristityn vapaus
Messuun osallistui suuri joukko vuonna 1964 teologian opintonsa aloittaneita

Evankeliumi Mark. 2:18-22

Uusi ja vanha eivät sovi yhteen. Uusi rikkoo vanhan. Vanha on paikattava vanhalla. Uudet ajat vaativat uusia keinoja.

Mutta vanha viini on kuulemma parempaa. Ja tänä kerskakulutuksen aikana vanhan vaatteen paikkaaminen on ekoteko.

Jeesuksen vertaukset ovat radikaaleja. Ne menevät juurille, sitähän radikaali tarkoittaa, latinan sanasta radix, juuri. Siksi ne myös avautuvat moneen suuntaan. Me ihmiset olemme aina olleet ja yhä olemme pinnallisuuden kyllästämiä. Tarvitaan erityistä ponnistelua, havahtumista, joskus kovaakin ravistelua, että alamme nähdä pinnan alle, juurille. Profeetta Aamos se vasta radikaali olikin! Hän olisi sopinut hyvin seurakuntavaaliehdokkaaksi jollekin radikaalille uudistusmielisten listalle. Virsilaulu seis, ei juhlakokouksia, eikä harpun soittoa vaan oikeudenmukaisuutta!

Elämme uudistamisen suhteen hyvin ristiriitaista aikaa. Yhtäältä kaikkialla ympärillämme puhutaan uudistuksista, niitä toivotaan, niitä suunnitellaan, uudistumisen esteitä poistetaan. On sote-uudistus, seurakuntarakenteen uudistus ja vaikkapa yksityisen kopioinnin hyvitysmaksujärjestelmän uudistushanke. Kaikki totunnainen halutaan muuttaa, jopa niin innokkaasti, että luutuneiden asenteiden provosoivasta tuulettamisesta on tullut klisee. Organisaatiouudistukset tulevat työpaikalle lähes yhtä varmasti kuin joulu ja juhannus. Ja juuri siksi ihmiset ovat toisaalta kurkkuaan myöten täynnä uudistuksia. Sen sijaan, että uudistukset veisivät olennaisen ääreen, ne tuntuvat ulkokohtaisilta, pakotetuilta, uudistuksilta uudistamisen vuoksi. Väsymyksen ja epäluottamuksen kautta syntyy asenteellista vastarintaa kaikkea uudistamista kohtaan.

(1) Mutta jumalasuhteemme kannalta Jeesuksen viesti on täysin selkeä. Uusi viini uusiin leileihin! Mieli on syytä pitää joustavana. Kuihtunut ja parkkiintunut nahka ei pysty pitämään sisällään sitä poreilevaa ja pirskahtelevaa uutta juomaa, jota Jeesus tarjoaa. Tarvitaan joustavuutta, elastisuutta, kykyä katsoa avoimin mielin. Eräs professori varoitti kuulijoitaan sanomalla: "Kun olet saavuttanut lopullisen johtopäätöksen, seuraa kuolema." Lopulliset johtopäätökset ovat vaarallisia. Tieteessä olennaisinta on se, että jokainen johtopäätös ja tulos on voitava kyseenalaistaa.

Hengellisessä mielessä tällaisesta joustavasta, nuoresta mielestä on hyvin kaunis kuva Heprealaiskirjeen uskon luvussa: ”Uskon tähden siunasi kuoleva Jaakob Joosefin kummankin pojan ja rukoili sauvaansa vasten kumartuneena” (Hepr. 11:21). Kuoleva patriarkka tarttuu matkasauvaansa siunatessaan uuden sukupolven. Sauva muistuttaa matkalla olemisesta. Teille, joilla on 50 vuotta kulunut siitä, kun aloitte teologian opinnot, tämä on ehkä erityisen tärkeää. Teidän siunausta tarvitaan. Siunatkaa, rohkaiskaa, pitäkää oma matkasauva lähellä.

(2) Sellainen hengellinen joustavuus, joka säilyttää jatkuvan uteliaisuuden Jumalan suunnitelman etenemistä kohtaan, säilyttää myös toisen kristillisen hyveen, nimittäin ilon. Siitäkin Jeesus tässä puhuu, ikään kuin ohi mennen. Kun häneltä kysytään paastoamisesta, hän esittää vertauksen hääjuhlasta. Ei silloin paastota, silloin iloitaan. Jeesuksen seurassa ei tarvitse olla köyhä eikä kipee. Tämän ilon aistii aivan poikkeuksellisen selvästi silloin, kun se loistaa sellaisen ihmisen kasvoista, joka kaikilla inhimillisillä mittareilla on köyhä tai kipee. Ja sellaisista ihmisistä meillä on esimerkkejä omassa keskuudessamme.

Mutta niin kuin tiedämme, todellinen syvä ilo on aina yhteydessä murheeseen, se on surun jalostamaa. Syvään iloon liittyy taju menettämisestä, poissaolosta, erosta. ”Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin, sinä päivänä he paastoavat”, sanoi Jeesus. Siksi kristillinen kirkko ei ole luopunut paastosta, eikä Jeesus sitä olisi halunnutkaan. Syvä ilo Jeesuksen läsnäolosta ja Jumalan mielen mukainen murhe kulkevat käsi kädessä kristityn elämässä. Paastossa voi kokea iloa silloin, kun paaston syynä on syvä sisäinen kaipaus.

Jeesus kehottaa meitä siis pitämään mielemme joustavina, valmiina uuteen seikkailuun. Ja hän kutsuu meitä iloitsemaan kanssaan. Ja tässä tulen saarnani kolmanteen ja samalla viimeiseen kohtaan. 

(3) Paavali ei aseta kolossalaiskirjeessa niinkään vastakkain uutta ja vanhaa, vaan varjon ja todellisuuden. ”Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä. Ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa; todellista on Kristuksen ruumis.”

Varjolla on kiinteä suhde siihen, mikä on todellista. Varjo on todellisuuden luoma. Varjo syntyy, kun jokin esine laitetaan valoon. Varjo ei ole itsessään mitään, mutta se voi kertoa paljon siitä, mikä on. Uskonnollisuuden ulkoiset muodot ovat varjoa. Kirkkoarkkitehtuuri on varjoa. Messujärjestys on varjoa. Virsilaulun poljento on varjoa. Nöyryyden harjoitukset ovat varjoa. Näyt ja ilmestykset, joita ihmisillä aivan kiistämättä joskus on, ovat varjoa.

Siksi kirkon uudistamisen tai yhteiskunnallisen elämän uudistamisen oman elämän uudistamisesta puhumattakaan ei pitäisi koskaan olla varjojen kanssa nyrkkeilyä ja ilmaan huitomista. Siihen väsyy nopeasti, koska mikään ei kuitenkaan todella muutu.

Uudistuminen on uudelleen löydettyä yhteyttä todellisuuteen. Tätä varten me olemme täällä. Siksi haluan päättää saarnani Paavalin sanoihin, jotka hän kirjoittaa Kolossan seurakunnalle juuri ennen äsken kuulemaamme kohtaa.

“Kun kerran olette ottaneet omaksenne Herran Kristuksen Jeesuksen, eläkää hänen yhteydessään. Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa sen mukaan kuin teille on opetettu. Kaikukoon kiitoksenne runsaana. - - [Kristuksessa] on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään, ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi. - - Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista.” (Kol. 2:6-11).

Vaalit on käyty

Niin siinä sitten kävi, että jännitys muuttui helpotukseksi ja juhlivan joukon riemuksi: 489 ääntä. Olin sunnuntai-iltana Bulevardin seurakuntasalissa noin parinkymmenen ystävän ja kollegan kanssa odottamassa tulosta. Ennakkoaavistelujen mukaan tiesimme, että voitto voi olla selkeä, mutta pidimme mahdollisena myös hyvin tiukkaa lopputulosta. Eihän sitä koskaan tiedä. Sitä paitsi kilpasisarella oli pari hyvin innokasta kannattajaa, jotka tekivät ahkerasti ja vaivojaan säästämättä töitä viimeiseen asti. Sellainen yleensä tuottaa tulosta. Eikä Virpi Koskisen saama äänimäärä 241 ole siinä mielessä ollenkaan huono. Tuire Huovinen-Westerlundin saama pieni äänimäärä 27 ei ole missään suhteessa hänen kykyihinsä ja osaamiseensa, joita kohtaan ainakin oma kunnioitus lisääntyi vaalin aikana. Oli vain niin, että Tuire ei Lapinjärveltä käsin pystynyt osallistumaan kampanjointiin mitenkään. Ehkä hän viisaana naisena muutenkin näki asetelman jo etukäteen.

Rehellisesti sanottuna oma arvioni on kuitenkin se, että seurakunta kääntyi lopulta selkeästi minun kannalleni, koska olimme liikkeellä myönteisessä ja avoimessa hengessä alusta loppuun. Omat kannattajajoukot eivät missään vaiheessa sortuneet negatiivisuuteen ja toisten ehdokkaiden kampitusyrityksiin. Heille riitti, että oma ehdokas on paras, siksi toisia ei tarvitse lähteä kommentoimaan. Negatiivisuus kääntyy lopulta aina itseään vastaan.

Tässä on ehkä myös syy siihen, että vaalikampanja oli kaikin puolin miellyttävä kokemus, eikä siitä jäänyt mitään hampaan koloon. Sellaiseenkin olin hieman varautunut, koska muutama aiemmin vastaavissa vaaleissa mukana ollut tiesi kertoa ylikuumentuneista tunteista kannatusjoukkojen keskuudessa. Vaalivalvojaisten tunnelma oli siis ensin nöyrästi jännittynyt ja sitten rehellisen innostunut. Piispa Irja Askola soitti onnittelunsa heti tuloksen ratkettua, piispa emeritus Eero Huovinen hieman myöhemmin.

Olin varannut maanantaiksi ja tiistaiksi matkan Roomaan, koska tiesin tarvitsevani pienen irtioton. Alunperinhän meidän piti olla Tiinan kanssa viime viikko 30-vuotishääpäivämatkalla, mutta se jäi vaalin alle. Roomassa oli todella kuuma, mutta kirkoissa ihan sopivan viileää. Tiistaina keskipäivällä osallistuin messuun Lateraanikirkossa (San Giovanni in Laterano) ja iltapäivällä vietin nelisen tuntia Paavalinkirkossa muurien ulkopuolella (San Paolo fuori le Mura). Päivämessun teksti oli Luuk. 6:12-16, jossa Jeesus kutsuu itselleen 12 apostolia suuremman opetuslapsijoukon keskeltä. Paavalinkirkossa sattui käteeni pieni kirjanen Laulujen laulusta. Näine eväineni siis palasin tiistaina illalla kotiin.

Keskiviikkoaamuna menin Vanhaan kirkkoon tapani mukaan aamumessuun. Kun kurkkasin sakastiin kolmea minuttia vailla 8, kävi ilmi, että vuorossa oleva pappi ei ollutkaan paikalla. Valitsimme siinä nopeasti virret ja puin päälleni alban ja kasukan. Luin tekstiksi Room. 1:1-17 ja kerroin terveiseni Roomasta. Haikea olo tulee, kun Vanha kirkko jää taakse.

Vaali saa aikanaan lainvoiman ja sen jälkeen tuomiokapituli voi antaa virkamääräyksen. Hallinnolliset rattaat ovat hitaita. Prosessi, joka alkoi viime syksynä Pitkäsen Martin ilmoituksesta jäädä eläkkeelle, saanee päätoksensä vasta 1.1.2015, joka on todennäköinen viranhoidon alkamispäivä.

Rukoilkaa edelleen puolestani.

Lahjat käyttöön! Vaalisaarna Pitäjänmäen kirkossa 17.8.2014

Evankeliumi Matteuksen mukaan25:14–30 Jeesuksen puhe palvelijoille uskotuista hopeatalenteista

Evankeliumi päättyy "itkuun ja hampaiden kiristelyyn”. Siitä on hyvä aloittaa. Tällä saarnalla on siis kaksi mahdollista vaikutusta: joko se kaksinkertaistaa tuoton tai päättyy itkuun ja hampaiden kiristelyyn. Tulos tai ulos. Ja kuulija päättää. Seitsemänvuotiaana menetin toisen etuhampaani, kun hyppiessä kolautin sen paksuun metalliputkeen. Tätini oli hammaslääkäri. Hän laittoi hampaan tynkään pari ruuvia ja kiristi katkenneen tilalle uuden hampaan. Onneksi tiedän siis miltä hampaan kiristely tuntuu.

Jeesuksen puheen kohde on selvä: fariseukset. He ovat niitä kelvottomia ja laiskoja palvelijoita, jotka kaivavat hoitoonsa uskotun talentin maahan. Heidän toimintansa ei tuota mitään. Fariseuksille Jumalan Lain eli Tooran käskyjen säilyttäminen muuttumattomana oli tullut paljon tärkeämmäksi kuin Lain sisällön oikea ymmärtäminen. Perinnäissäännöillä yritettiin varmistaa, että kukaan ei vain vahingossakaan tekisi mitään, mikä on lähelläkään lain rikkomista. Siksi tänäkään päivänä ortodoksijuutalaiset eivät voi sapattina painaa hissin nappia. Sähkökatkaisimeen koskeminen nimittäin voi synnyttää kipinän, mikä on tulen tekoa. Ja sen Laki kieltää.

Jumala on kuitenkin tarkoittanut Lakinsa palvelemaan elämää, ei näivettämään sitä. ”Sapatti on ihmistä varten, ei ihminen sapattia varten”, opetti Jeesus.

Aivan sama näivettymisen vaara koskee tätä kuulemaamme evankeliumia, jos pidämme sitä vain historiallisena kuvauksena Jeesuksen ja fariseusten erimielisyyksistä. Jumalan Sana ei ole vain historiaa. Se on kuin kutsu kesäisiin häihin: se aiheuttaa meissä toimintaa, se kutsuu valmistautumaan.

Jeesuksen vertaus antaa kolme edelleen ajankohtaista opetusta, joista haluan puhua: 1. kullakin on kykynsä, 2. on väärin olla yrittämättä ja 3. hyvä lisääntyy, kun sitä harjoitetaan.

1. Kullakin on kykynsä. ”Jos on lusikalla annettu, ei voi lapiolla vaatia”, sanotaan joskus. Harmi vain, että näin sanotaan usein juuri päinvastaisessa tarkoituksessa, kun nimenomaan haluttaisiin vaatia lapiolla joltain onnettomalta, joka ei siihen pysty. Raamatun mukaan Jumala ajattelee meistä ihmisistä toisella tavalla. Meistä jokainen on erilainen. Jokaisella on omat, ainutlaatuiset kykynsä. Tässä salissa meitä on parisataa ainutlaatuista, erilaista, kukin omilla lahjoillaan ja kyvyillään varustettua, Jumalalle rakasta ja arvokasta ihmistä. Siksi Jumala ei voi ollenkaan hyväksyä eikä sietää vertailua, jonka lopputuloksena usein on yhden vähättely ja toisen asettaminen jalustalle. Jumala vertailee meitä ainoastaan suhteessa itseemme ja meille annettuihin kykyihin. Meillä on siis lupa lopettaa toistemme vertailu. Kullekin on annettu kykynsä. Kiinnostavaa on, mitä sinä kyvyilläsi teet, mitä minä teen kyvyilläni.

2. Siksi tämä vertaus opettaa, että on väärin olla yrittämättä. On väärin haudata lahjansa. Ei yhden talentin saanut palvelija ollut lahjaton. Hän vain päätti olla tekemättä talentillaan mitään. Olisi ollut jopa parempi menettää se yrittäessään, kuin olla kokonaan yrittämättä. Jos olet kokenut menetyksiä siksi, että olet urhollisesti yrittänyt, nosta pääsi! Jos olet jäänyt reilussa kilpailussa kakkoseksi, ole ylpeä. Hopee ei o häpee – kun tiedät yrittäneesi.

3. Kolmas asia, johon tämä vertaus meidät kutsuu, on hyvän lisääminen harjoittamalla. Jeesus ilmaisee sen tässä tavalla, joka on saanut monen kuulijan hämilleen: ”Jolla on, sille annetaan, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mitä hänellä on.” Mutta kyse on yleisestä totuudesta, kaikkialla nähtävissä olevasta lainalaisuudesta. Kun meille on annettu jokin lahja ja käytämme sitä, se tuottaa hedelmää, se lisääntyy. Mutta jos kätkemme lahjamme, emme käytä sitä yhteiseksi hyväksi, me menetämme sen. Ei urkuriksi voi ryhtyä, jos ei halua harjoitella. Mutta lastenohjaaja ja diakoni, joka harjoittaa kykyjänsä, ei tee hyvää pelkästään itselleen, vaan kylvää hyvää siementä ehkä sadoille muille. Mitä enemmän käytämme meille annettua kykyä, sitä enemmän se tuottaa. Ja Paavali muistuttaa: ”Ei kukaan meistä elä itseään varten, eikä kukaan edes kuole itseään varten. Jos elämme, elämme Herralle, ja jos kuolemme, kuolemme Herralle.” Eivät meillä olevat lahjat ja kyvyt siis ole meitä itseämme varten, vaan - Ignatius Loyolan sanoin – jotta rakastaisimme, palvelisimme ja kunnioittaisimme Herraa, meidän Jumalaamme. Seurakunta on se ihmisten yhteisö, jossa jokaisella, erilaisine kykyineen, taitoineen, lahjoineen, on oma paikka ja palvelutehtävä. Lähde mukaan tähän! Harjoittamalla Jumalan antamia lahjoja, hyvä lisääntyy.

Jeesus siis opettaa kolme hyvin käytännöllistä ja tärkeää elämän tosiasiaa: kullakin on lahjansa, olisi väärin olla yrittämättä, ja hyvä lisääntyy, kun sitä harjoitetaan.

Lopuksi on palattava vielä alkuun ja Jeesuksen alkuperäiseen tarkoitukseen, sillä siihen sisältyy jotain vielä suurempaa. Vertauksen kelvoton ja laiska palvelija on siis sellainen ihminen, joka kaivaa Jumalan antaman hyvän lahjan maahan eikä viitsi edes yrittää. Mutta puheessa oli kaksi muutakin palvelijaa. Mitä Jeesus tarkoitti hyvien ja uskollisten palvelijoiden, viiden ja kahden talentin palvelijoiden bisneksillä?

Talentti on painomitta, noin 40 kg. Talentti hopeaa on arvokkaampaa kuin talentti lantaa. Lanta kuulukin levittää pellolle. Mutta se, mitä taivaallinen Isä asettaa meidän käsiimme on valtava aarre, se on enemmän kuin hopea, arvokkaampi kuin puhdas kulta. Hän antaa oman sanansa, oman lihaksi tulleen Sanansa, oman Poikansa, Kristuksen todellisen läsnäolon tässä ja nyt meidän keskellämme. Sen hän asettaa meidän käsiimme tänään.

Ja jos me emme tätä lahjaa kätke, vaan annamme sen tehdä tehtävänsä, se tekee tulosta varmasti. Evankeliumin ilo jaettuna puolison kanssa, ystävän kanssa, vierellä kulkijan kanssa on kaksinkertainen ilo. Sitä on seurakunta. Yhdestä tulee kaksi. Kahdesta tulee neljä. Viidestä tulee kymmenen. Tämän ihmeen tekee itse Jumala. Ota tämä aarre iloiten vastaan, kun se sinulle tarjotaan ehtoollispöydässä.