Mielenkiintoinen kohtaaminen tapahtui tänään Narinkkatorin vaalimökillä. Tervehdin ohi kulkevaa miestä, joka sanoi ruotsiksi, että ei ymmärrä suomea eikä äänestä Suomessa. Kun vastasin ruotsiksi, hän pysähtyi keskustelemaan. Hän kertoi olevansa elintarviketieteen tutkija ja olleensa juuri Pohjanmaalla luennoimassa aiheesta. Suomi on hänen mukaansa maailman huippua elintarviketaloudessa. Suomalainen elintarviketutkimus sen sijaan keskittyy epämääräisiin - ja epäterveellisiin - innovaatioihin puhtaan perustuotannon kustannuksella. Hän näytti kännykältään taulukoita, jotka kuvasivat globaaleja trendejä. Koululaisille pitäisi antaa hyvää perusruokaa, mihin kuuluu maito, kananmuna ja liha, mutta suurissa kaupungeissa on painetta luopua näistä. Kerroin olevani melko yllättynyt hänen näkemyksistään. Oma käsitykseni on ollut, että suomalainen innovaatio on maailman huippua myös elintarvikealalla. Hän pudisteli päätään ja kehui peruselintarvikkeiden tuotantoa. Keskellä hälyisää toria ei ollut mahdollista syvällisempään keskusteluun, joten mies jatkoi matkaansa.
Mieleeni nousi Singaporen resepti, jolla se nousi köyhästä kehitysmaasta maailman huipulle viidessä vuosikymmenessä. Singapore itsenäistyttyä vuonna 1965 se ryhtyi toteuttamaan kolmen kohdan MPH-ohjelmaa: M = meritokratia, P = pragmaattisuus, H = honesty, rehellisyys.
Meritokratiassa tehtäviin valitaan aina se, jolla on parhaat edellytykset (meriitti) tehtävän hoitamiseen. Sukulaisten tai liikekumppanien suosimista ei sallita. Pragmaattisuus tarkoitti sitä, että päätöksiä ei tehdä ideologisista lähtökohdista, vaan sen mukaan, mikä toimii. Rehellisyys tarkoittaa korruption kitkemistä. Näiden kolmen periaatteen noudattamisella Singapore on noussut 1960-luvun köyhästä kehitysmaasta maailman huipulle. Singaporessa on maailman yrittäjäystävällisin sääntely ja se kuuluu maailman ehdottomaan kärkeen taloudellisesti. Samaan aikaan maa on noussut Human Capital Indexissä lähes kaikissa kategorioissa Suomen edelle. Euroopan maista ilmeisesti vain Irlanti kykenee osoittamaan vastaavaa kehitystä.
Oman arvioni mukaan Suomi pärjää kohtuullisen hyvin sekä meritokratiassa että rehellisyydessä. Sen sijaan nykyisen vihervasemmistolaisen hallituksen keskeisin virhe on ollut ideologisuus. Muodissa olevan ideologian mukaisia päätöksiä on lähdetty toteuttamaan sokeassa uskossa siihen, että jotain hyvää niistä voisi ehkä seurata. Yksi järkyttävimmistä esimerkeistä oli juuri hyväksytty laki sukupuolen ilmoittamisesta. On käsittämätöntä, että kokoomuksessa ja keskustassa pragmaattinen harkinta alistettiin ideologiselle sumutukselle.
Mutta toki muitakin esimerkkejä on. Opetushallitukseen on pesiytynyt vasemmistoideologinen kehittämisvimma, jonka innovaatiot vievät resursseja pois perusopetuksesta. Tästä kärsii koko koulujärjestelmä. Ilmeisesti sama ideologisuus on valtaamassa elintarvikealan kouluruokailusta akateemiseen tutkimukseen.
Voi tietenkin olla, että liioittelen ideologisuuden todellista vaikutusta. Tai sitten en. Ideologioiden kanssa pitää kuitenkin olla tarkkana. Jos niille antaa periksi, ne syövät aamupalaksi sellaiset asiat kuin yhdenvertaisuus, vapaus ja järki.
