Myrkyistä ja niiden käsittelystä

Markuksen evankeliumin lopussa Jeesus antaa seuraajilleen tehtävän.

Hän sanoi heille: »Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat.»

Kun Jeesus puhuu käärmeiden käsittelystä, se ei voi tarkoittaa vain konkreettista käärmeiden käsissä pitelemistä. Sellaista osaavat monet, käärmeitä pidetään jopa lemmikkeinä. On aivan selvää, että Jeesuksen luettelemilla tunnusmerkeillä on syvempi hengellinen merkitys.

Psalmi 58 ei ole kaikkein siteeratuimpia ja kauneimpia psalmeja. Runo on melko raakaa ja kostonhaluistakin. Kirjoittaja on vallanpitäjien vainoama ja valehtelijoiden armoilla. Kuvatessaan vastustajiaan hän käyttää useita eläinvertauksia: he ovat kuin leijonat, kuivukoot he kuin etanat helteessä. Eläinvertausta runoilija käyttää myös kuvatessaan ihmisten vilpillisyyttä:

- Väärämieliset ovat harhateillä syntymästään saakka,

äitinsä kohdusta asti ovat valehtelijat eksyksissä.

Heidän myrkkynsä on kuin käärmeen myrkky,

he tukkivat korvansa, ovat kuin kuuro kyy,

joka ei kuule käärmeenlumoojan ääntä, 

vaikka tämä kuinka taitavasti lumoaisi.

Psalmin ajatusta on syytä verrata Paavalin sanaan efesolaisille: ”Me emme taistele ihmisiä vastaan, vaan henkivaltoja ja voimia vastaan”. Taistelu pahaa vastaan, josta Paavali puhuu ja johon Jeesus viittasi puhuessaan tunnusmerkeistä, on käynnissä edelleen ja on jokaisen nähtävissä. Jokainen pieni lapsi, joka syntyy tähän maailmaan, tulee alttiiksi ei pelkästään sairauksille ja onnettomuuksille, vaan ihmisen sisäisestä hallinnasta taisteleville pahan voimille. Me taistelemme toki myös aivan käsin kosketeltavia ja aineellisia vihollisia vastaan: sairautta, kyyn pistoksia, tartuntatauteja ja niin edelleen. Mutta varsinainen taistelu käydään ihmisen sisällä ahneutta, piittaamattomuutta, itsekkyyttä, rakkaudettomuutta vastaan. Me valehtelemme toisillemme, petämme toisiamme, näyttelemme olevamme jotain muuta kuin olemme ja pahinta kaikesta, uskomme joskus omiin valheisiimme. Jokainen meistä joutuu nielemään myrkkyä pelkästään siksi, että elää toisten ihmisten kanssa.

Mutta Jumalan kansa on kutsuttu julistamaan evankeliumia kaikille. Tämän evankeliumin sisältönä on Jeesuksen Kristuksen nimessä julistettava kääntymyksen ja syntien anteeksi antamisen sanoma. Tämä sanoma rististä on vastalääke perkeleen myrkkyä vastaan. Kristuksen veri on vastamyrkky, hänen ruumiinsa on osallisuus iankaikkiseen elämään. Pahuus on voitettu, kuolema on voitettu, Kristus on ylösnoussut! Vaikka joutuisit päivittäin nielemään valheen myrkkyä ja käsittelemään kieroja käärmeitä, ne eivät sinua vahingoita, kun pysyt tässä tunnustuksessa. Joka tämän uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Ja nämä tunnusmerkit seuraavat niitä, jotka uskovat. Uskotko sen? 

Kristus on ylösnoussut, Hänet on korotettu korkealle, Hän on kansojen kuningas, Hän istuu pyhällä istuimellaan. Seurakunta kulkee hänen voimassaan, ei omassa voimassaan tai oman uskonsa varassa.

Totuus rokotuksista

No niin. Twitterissä ja Facebookissa on turha ryhtyä jakelemaan viisauksia, mutta blogi on rauhallisempi paikka. Kukaan ei ensin lue tätä ja sitten kun lukee, juttu on jo vanhentunut.

Oli miten oli, totuus rokotuksista on se, että minäkin olen niitä saanut. Ensin neuvolassa, sitten kouluterveydenhoitajalta, armeijasta, sen jälkeen erinäisten ulkomaanmatkojen yhteydessä ja nyt viimeksi osana terveydenhuollon koronarokotekampanjaa. Kaksi kappaletta Comirnaty-rokotteita. Molemmista tuli paha olo ja kuumetta yli vuorokaudeksi.

Jos olisin voinut täysin vapaasti valita, en tietenkään olisi ottanut rokotuksia. Siihen on pari syytä.

Ensimmäinen syy on se, että vain reilu kuukausi ennen ensimmäistä rokotekampanjaa viime (2021) keväänä sain tiedon, että seeruminäytteessäni on edelleen koronaviruksen vasta-ainetta. Olen ollut mukana sekä HUS:in että THL:n tutkimuksissa, koska sairastin taudin ensimmäisessä aallossa maalis-huhtikuussa 2020. Tutkimuksiin on kuulunut aivo-, sydän- ja keuhkokuvauksia, psykologisia testejä ja seeruminäytteitä. Molemmat seeruminäytteet sekä kuusi ja 12 kuukautta toipumisen jälkeen osoittivat, että vasta-ainetta on.

Mutta kun rokotekampanja keväällä 2021 alkoi ja EU sai sovittua koronapassista, kukaan ei ollut kiinnostunut vasta-ainetesteistä. Kukaan ei sanonut, että taudin sairastaneen positiivinen seeruminäyte olisi otettava huomioon. Rokotuskampanja ei perustu lääketieteelliseen vaan poliittiseen päätökseen. Joku keksi, että jos toipumisesta on kulunut alle 6 kk, rokotusta ei tarvita. Ehkä tämä sääntö perustui johonkin otantaan tai keskihajontaan tai arveluun. Yksilön sijaan poliittinen päätöksenteko koskee ihmisiä laumana, hehtaarimitalla.

Toinen syy, miksi en olisi ottanut rokotusta, on niiden keskeneräisyys. On selvää, että rokotteilla on etunsa. Jos ei ole tautia sairastanut, rokote saattaa hyvinkin estää sairastumasta. Rokotteet ovat erilaisia ja niillä on eri ominaisuuksia. Kaikilla on varmasti vahvuutensa. On kuitenkin selvää, että ne on kehitetty äärimmäisellä kiireellä, eikä normaaliin tieteelliseen arviointiprosessiin ole ollut aikaa. Minkälaisen reaktion rokote aiheuttaa elimistössä, jossa on jo merkittävä määrä viruksen vasta-ainetta? Ei se ainakaan hyvältä tuntunut. Kukaan ei voi tietää aiheutuiko rokotuksista jotain pysyvää haittaa tai pitkäaikaisia seurauksia. Itse taudista selvisin ilmeisen pienillä jälkiseuraamuksilla.

Koska minulla oli vasta-ainetta, miksi ihmeessä silti otin epävarman ja teholtaan keskeneräisen rokotteen? Miksi ensimmäisen rokotteen haittavaikutusten jälkeen menin ja otin vielä toisenkin? 

Siihen oli vain yksi syy: saadakseni koronapassin, joka taas on edellytys ulkomaanmatkoille, joiden tajusin olevan välttämättömiä nykyisen tehtäväni hoitamiselle. Otin rokotukset tietysti täysin oma-aloitteisesti ja vapaaehtoisesti. Varasin ajan ja kävelin rokotusasemalle. Mutta "tuntuu niin pahalta", kuten eräällä entisellä sotilaspastorilla on tapana sanoa.

Tai ehkä oli toinenkin, peitetympi ja henkilökohtaisempi syy. Huomasin, että en välitä niin paljon, mitä keholleni tapahtuu. En suhtaudu siihen kovin vakavasti, eivätkä terveelliset elämäntavat ole minulle hirveän tärkeitä. Ei ole niin vaarallista, jos sinne tulee jotain epämääräistä rokotteen myötä. Ymmärrän silti, että moni muu pitää omasta kehostaan paljon parempaa huolta. Osalle heistä rokotteeseen liittyvät epäselvyydet ovat riittävä syy kieltäytyä rokotuksista.

Siitä tuleekin mieleeni eräs havainto. Älykkäät ja sanavalmiit ihmiset häpäisevät sosiaalisessa mediassa niitä, joiden on vaikea luottaa rokotuksiin. Häpäisyyn kuuluu tietysti asetelma me vastaan he. "Me" olemme niitä kunnollisia, jotka on rokotettu ja joilla on koronapassi. "He" ovat rokottamattomia, jotka estävät "meitä" nauttimasta meille kuuluvista etuoikeuksista. Noloa.

Toinen havainto. Uskonnolliset ihmiset tuppaavat selittämään kaiken uskonnollisesti. Niin myös rokottaminen tai rokottamatta jättäminen on uskonnollinen teko. 

Huoh.

Saviastioissa

Selailemalla käy ilmi, että aloitin tämän blogin kirjoittamisen 6.3.2006, siis viisitoista ja puoli vuotta sitten. Olin silloin 45-vuotias pappi Helsingin tuomiokirkossa. Meidän kuopus oli kuusivuotias ja esikoinen 18. Kuopus on nyt siis 21-vuotias nuori ja itsenäinen nainen, josta isä on kovin ylpeä - niin kuin tietysti kahdesta isosiskostakin.

Hämmästelen omien kirjoitusten täydellistä avoimuutta vuonna 2006. Kirjoitan aivan avoimesti asioista, joita ei tämän päivän vihamielisessä mediakulttuurissa tulisi mieleenkään ryhtyä levittelemään maailmalle. Viimeistään siinä vaiheessa, kun aloitin kirkkoherran virassa vuoden 2015 alussa, ilmaisu hiipui ja avoimuus kuivahti pois. Kirjoitukset omasta elämästä loppuivat ja tilalle tulivat turvalliset saarnat.

Oikeasti kirjoittaminen oli hiipunut jo paljon aikaisemmin. 2009: 124 julkaisua, 2010: 49 kpl, 2011: 25 kpl, 2012: 6 kpl. Jotain tekemistä asian kanssa oli sillä, että Facebookin ensimmäinen suomenkielinen versio julkaistiin keväällä 2008. Facebook killed my blog.

Valitsin vuonna 2006 blogin otsikkotekstin Paavalin toisesta kirjeestä korinttilaisille, luku 4, jae 7: "Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä". Jotenkin arvelin, että omissa kirjoituksissa voi olla saviastian makua.

Miksi nyt sitten ryhdyn pitkän hiljaisuuden jälkeen julkiseen pohdintaan? Olin eilen illalla puhumassa Suomen Gideonien tilaisuudessa, jonka tunnuslauseeksi oli valittu yllä lainaamani 2 Kor. 4:7. Sama lause oli tietysti myös puheeni aiheena. Miksi Jumala käyttää heikkoja ja huonoja? Mitä Paavali tarkoittaa sillä ilmeisen ristiriitaisella väitteellä, että "juuri heikkona olen voimakas" (2 Kor. 12:10)? Miksi kristillinen usko kätkeytyy tällaisiin paradokseihin?

En kirjoittanut puhetta eikä sitä tallennettu. Puhuin, mitä oli sydämellä. Liikutuin hieman omista sanoistani jossain vaiheessa. Otin kännykällä aikaa. Puheen pituudeksi oli pyydetty 30 minuuttia. Kun lopetin puheeni, aikaa oli kulunut 29 minuuttia ja 22 sekuntia. Ennen puhettani Nina Åström oli luonut lauluillaan kirkkosaliin herkän ja avoimen ilmapiirin. Puheeni jälkeen Nina osoitti erinomaista sisäistä herkkyyttä valitsemalla laulut, jotka kuljettivat aihetta eteenpäin.

Tajusin sateisessa ja pimeässä illassa kotiin ajaessani, että olen muutaman vuosikymmenen aikana pitänyt melko monta määrämittaista (8-16 min) saarnaa ja kirjoittanut valtavan määrän kolumneja. Kolumnit ovat pylväitä (lat. columna), jotka pitävät painotuotteiden sivuja pystyssä. Kolumnit eivät ole ole itse asia vaan täyte. Ihmiset lukevat mielellään kolumneja, koska ne ovat melko lyhyitä. Niissä on yleensä vain yksi pointti.

Saarnojen tarkoitus on olla itse asiaa. Tosiasiassa saarnat ovat itse asian eli Jeesuksen, apostolien ja profeettojen sanojen ympärillä pyörimistä. Ikään kuin nämä Vanhan Kirjan sanat kaipaisivat henkiin herättämistä ja että niiden ympärillä pyöriminen voisi herättää ne henkiin.

"Yksikään ihminen ei ole koskaan puhunut sillä tavoin kuin hän" sanottiin Jeesuksesta (Joh. 7:46). Ei sen ympärillä tarvitse pyöriä.

Quod scripsi, scripsi. Sat sapienti, sano.