[Kamppailin tätä valmistaessani oikeastaan aika erikoisen kysymyksen kanssa: Voiko saarnassa mainita abortin? Suomen lainsäädäntö sallii raskauden keskeytyksen ja lisäksi asia on moraalisesti hankala ja tunteellinen. Päädyin siihen, että olisi surullista, jos sitä ei voisi mainita. Saarnaajan on kuitenkin paras pitää kieli keskellä suuta ja varoa ryhtymästä moralistiksi. Evankeliumin pointti on kuitenkin ihan muualla. Toivottavasti se on luettavissa alta.]
Saarna Helsingin tuomiokirkossa viattomien lasten päivänä 28.12.2008 klo 10
Evankeliumi Matt. 2:13-21
Herodeksesta tulee lähteä liikkeelle. Hän on kertomuksen roisto, pahis, jonka häikäilemätön vallantavoittelu ei tunne rajaa. Herodes on aikansa Hitler, jonka nimeä käytettiin, kun haluttiin kuvata jotain absoluuttisesti pahaa. Hän oli kyennyt säilyttämään asemansa roomalaisten vasallikuninkaana pitämällä tiukkaa komentoa ja tappamalla ne, jotka asettuivat tielle. Oli parempi tappaa muutamia lapsia kuin tehdä kohtalokas poliittinen virhe ja antaa vallantavoittelijan elää.
Tässä tarjoutuu saarnaajalle mahdollisuus: “Paha Herodes. Lapsia ei saa tappaa. Meidän tulee toimia paremman maailman ja lasten oikeuksien puolesta.” Mutta se olisi liian helppoa. Kun painin evankeliumin kohdan kanssa, tajusin, että pitää mennä vaikeamman kautta, syvemmälle. Pitää kysyä motiiveja. Minkälainen uhka kelpaa perusteluiksi lasten murhalle tänään? Kenen hahmossa Herodes asuu keskellämme?
Kaksi näkökulmaa
Esitän kaksi vastakkaiselta vaikuttavaa näkökulmaa, toinen on yhteiskunnallinen, toinen moraalinen.
1. Yhteiskunnallinen näkökulma osoittaa, että Herodes on löydettävissä kristikunnan omasta historiasta. Euroopan kristityt kuninkaat ja keisarit kilpailivat vuorollaan siitä, kenellä on ylin valta, ja olivat valmiita myös tappamaan valtansa vuoksi. Kirkon pimeät vuosisadat ja maallistunut paavinvalta osallistui samaan konkurssiin aikoinaan. Joku on ehkä valmis vetämään yhtäläisyysmerkit George Bushin hallinnon ja Herodeksen välille. Ja jos ajatuskulkua jatketaan pidemmälle, ei ole yllättävää kuulla lopulta vaatimusta uskonnon lakkauttamisesta vaarallisena. Kirkolta toivotaan rakentavaa roolia kaikenlaisen fanattisuuden kitkemiseksi, jotta päästää rakentamaan parempaa maailmaa.
2. Herodes tapatti Betlehemin ja sen lähikylien alle kaksivuotiaat poikalapset, joita tuon ajan väestömäärän perusteella oli ehkä pari-kolmekymmentä. Hirmuteko oli sen verran vaatimaton, että siitä ei ole jäänyt Matteuksen kertomuksen lisäksi mitään mainintaa historian. (Lieneeko tieto edes historiallisesti luotettava?) Suomessa tehdään vuosittain noin 10.000 raskauden keskeytystä, se tekee keskimäärin 27 tapettua sikiötä päivässä. Ruotsissa abortteja tehdään väestöön suhteutettuna tuplasti enemmän, yli 37.000 viime vuonna. Ruotsalaisten aborttien määrän on lisääntynyt, koska ehkäisylääkityksen käyttö on vähentenyt sivuvaikutusten pelon vuoksi.
Englannissa ja Walesissa tehdään abortteja enemmän kuin koskaan aikaisemmin, paljastaa Britannian terveyslaitoksen raportti. Viime vuonna Englannissa ja Walesissa keskeytettiin 185 400 raskautta. Uutisoinnin yhteydessä haastateltu asiantuntija toteaa, että aborttien yleistyminen johtuu siitä, että nykyaikana naiset suunnittelevat raskauksiaan enemmän kuin aikaisemmin, ja kun ehkäisy pettää he ovat valmiimpia keskeyttämään raskauden. Kyseisen asiantuntijan mielestä aborttia ei täytyisikään enää nähdä ongelmana, vaan oikeutettuna ja järkevänä keinona hoitaa ei-toivottuja raskauksia. Toiset brittiasiantuntijat pitävät trendiä taas huolestuttavana ja toivovat ehkäisyvalistuksen auttavan asiaan. Koko maailmassa arvioidaan vuosittain tehtävän 26 miljoonaa laillista ja 20 miljoonaa laitonta raskaudenkeskeytystä. 46 miljoonaa syntymätöntä lasta vuodessa.
Mikä on siis parempi maailma?
Mihin perustuu “paremman” määritelmä? Kenen kannalta parempi?
Kertomus Jeesuksesta ei oikein toimi moralistien kädessä. Siitä tulee lyömäase milloin ketäkin vastaan. Kertomus Jeesuksesta helposti tärveltyy poliitikkojen käsissä. Siitä tulee oman vallan väline. (Ja valitettavasti joskus kertomus Jeesuksesta vesittyy meidän pappien puheissa. Siitä tulee täytesanoja ja kaunista toiveajattelua.)
Matteus ei kertonut Betlehemin lastenmurhasta siksi, että olisi saanut lukijat kauhistelemaan Herodesta. Hän ei kirjoittanut esittääkseen Jeesuksen jälkeen jättämän yhteiskunnallisen uudistusohjelman. Hän ei kirjoittanut edes ollakseen perustamassa uutta uskontoa. Hän kirjoitti yhdestä ja vain yhdestä syystä: koska Jumala oli tullut ihmiseksi, meidän keskellemme.
Niille, joille puhe taivasten valtakunnasta on tullut tarkoittamaan yhteiskunnallista optimismia ja parempaa maailmaa täällä maan päällä, sellainen on hulluutta ja fanaattisuutta. Niille, joille Jeesuksesta on tullut moraalisen närkästyksen ja toisten tuomitsemisen profeetta, tällainen puhe on haihattelua. Ei ole mikään ihme, että monien mielestä olisi parempi unohtaa koko juttu.
Rooman piispa Benedictus XVI kirjoittaa kirjassaan Jeesus Nasaretilainen: “Mutta emmekö me kaikki kuitenkin jatkuvasti sano, että Jeesuksen sanoma johtaa ristiriitaan vallitsevan mielipiteen kanssa, niin että uhkana ovat epäonnistuminen, kärsimys ja vaino? Kristillinen keisarivalta ja maallinen paavinvalta eivät ole enää tämän päivän kiusauksia. Saman kiusauksen uusi muoto on sen sijaan se, että pyritään selittämään kristinusko edistyksen reseptiksi ja hyväksymään yleinen hyvinvointi päämääräksi, johon kaikki uskonnot, kristinusko mukaan lukien tähtäävät. Tuo kiusaus muotoutuu nykyään kysymykseksi, mitä Jeesus oikein toi jollei parempaa maailmaa. Eikö juuri paremman maailman kuulu olla messiaanisen toivon sisältö?”
Tähän kysymykseen on siis vastattava kieltävästi. Jeesus tuli julistamaan Jumalan valtakuntaa, ei määrittelemättömäksi jäävää “parempaa maailmaa”. Ja tässä tulemme evankeliumin ratkaisevaan kohtaan: Miksi piti mennä Egyptiin?
Egyptistä minä kutsuin poikani
Matteus selittää Joosefin, Marian ja Jeesus-lapsen paon Egyptiin profeetta Hoosean lainauksella. Hoosea puhuu Herran sanaa Israelin historiasta. “Kun Israel oli nuori, minä rakastin sitä, ja Egyptistä minä kutsuin poikani.” Egypti oli orjuuden pesä, josta tuli paeta, mutta myös paikka, jossa kansa syntyi. Egypti oli paikka, jossa faarao toteutti väestöpolitiikkaa tapattamalla heprealaisten poikalapset. Mutta se oli myös paikka, jossa Mooses kasvoi ja varttui tehtäväänsä.
Egypti edustaa sekä turvapaikkaa ja kasvun paikkaa, että kiusausta jäädä aloilleen tuohon turvapaikkaan. Kristittyä, Jeesuksen seuraajaa, vedetään siis jatkuvasti kahteen suuntaan: yhtäältä moraaliseen nyrkkitappeluun herodeksia vastaan, toisaalta mukavuudenhaluiseen sopuisuuteen kaikkien kanssa.
“Egyptistä minä kutsuin poikani” osoittaa, että Jumalan valtakunta ei ole poliittinen tai moraalinen ohjelma, vaan jotain muuta. Kyllä, se on sekä taistelua paremman maailman hyväksi, että rauhaa ja sopuisuutta kaikkien kanssa. Mutta kumpaakaan näistä ei ole, eikä kumpikaan näistä toteudu, jos ihminen unohtaa yhtälöstä Jumalan.
Ei ole mikään ihme, jos kirkko on tämän tähden väärin ymmärretty, väärin kohdeltu ja väärin perustein tuomittu. Mutta juuri sellaisena se on apostoli Pietarin sanoin autuas, kirkkauden hengen valaisema, Jumalan kansa ja maailman toivo.
