Kirjassa on 319 sivua ja 16 sivun kuvaliite. Kuvitus alkaa isän isän vanhemmista (Karl Fridolf ja Fredrika Charlotta Granberg) sekä isän äidin vanhemmista (Johannes ja Katariina Jansson) eli melko kaukaa lähdetään liikkeelle. Kuvaliite sisältää myös sukupuun, jonka keskushenkilönä on isän isä Einar Granberg (vuodesta 1935 Antturi). Valitettavasti puusta on pudonnut yksi "lehti" eli meidän Alissa. Kaikki muut serkukset ja pikkuserkukset on mainittu, myös Alissaa myöhemmin syntyneet. No, jokaiseen painotuotteeseen jää väistämättä aina jotain pientä korjattavaa, mutta kieltämättä Alissan isänä vähän harmittaa, ettei kukaan tarkistanut asiaa...
Vuorisen Markku on hyvä kertoja. Parhaimmillaan hän on siellä, missä saa toistaa tarinoita ja sattumuksia isän elämän eri vaiheista. Materiaalia on ollut paljon ja varmasti suuri osa siitä on tavalla tai toisella päätynyt kirjaan. Uskoisin, että kirja on miellyttävä lukukokemus kenelle tahansa, jolla on syy tutustua isään, Helsingin Saalemiin tai 1900-luvun helluntailaisuuden historiaan.
Kerronta tosin hiipuu ja tyyli muuttuu sivun 150 vaiheilla. Luku, joka on otsikoitu "Media- ja mielipidevaikuttaja", alkaa ihan osuvilla otteilla isän kirjoituksista eri vuosikymmeniltä. Mutta vähitellen kerronnan tilalle tulee pitkiä muiden kirjoittamia sitaatteja ja niiden kautta paljon samojen asioiden toistoa. Materiaalin toimittaminen ja karsiminen on jäänyt pahasti kesken. Merkkihenkilöiden ystävällisten kirjeiden siteeraamiseen sijaan lukija olisi kaivannut jonkinlaista taustakertomusta tai analyysiä. Lukijalle tuskin on hyötyä tietää Mauno Koiviston kanslian lähettäneen isälle yhden lauseen pituisen kirjeen: "Esitän lämpimän kiitokseni ystävällisestä onnentoivotuksesta, jonka sain vastaanottaa presidentinvaalin yhteydessä". Aikamedian puffissa kirjaa mainostetaan sillä, että isän päiväkirjoista "löytyy mainintoja mm. keskusteluista tunnettujen saarnaajien Billy Grahamin, Yonggi Chon ja Niilo Yli-Vainion kanssa". Mielestäni isän elämä ei kaipaa tällaisia kainalosauvoja. Tunnen lievää myötähäpeää mainostekstin laatinutta toimittajaa kohtaan.
Aivan kirjan lopussa on pienoiskokoinen 80 vuotta juuri täyttäneen Saalem-seurakunnan historiikki (s. 259-311). Isän oma toivomus oli, ettei kirjoitettaisi hänestä, vaan Saalemista. Se kuvaa hyvin isän elämän koko stoorin. Kaikki liittyy Saalemiin. Se, mikä ei liity Saalemiin, ei ole tärkeää. Muistan vuonna 1998, kun asuimme Dublinissa ja isä ja äiti olivat meillä kylässä. Veimme heidät kansallisgalleriaan katsomaan taidetta. Isä oli vähän välinpitämättömän tuntuinen, kunnes pysähtyi erään muotokuvan ääreen. Ajattelin, että hän näki siinä jotain taiteellisesti merkittävää tai muuta sellaista. Ei. "Toi henkilöhän on ihan sen yhden saalemilaisen näköinen", isä sanoi.
Isän ja äidin välisestä seurustelusta ja suhteesta kertova luku "Sisko ja Kai" on mielestäni kaunis. Lapset mainitaan siinä vain ohi mennen, kuten pitääkin. Sen takia tuntuu harmittavalta, että meidän lapsien näkökulma tulee niin hassusti ja jotenkin hankalalla tavalla esille kirjassa. Se, mitä sanotaan minusta ja isästä on jostain kummasta syystä päätynyt lukuun "Herätyksen aika" viimeiseksi kappaleeksi alaotsikolla "Huolia ja murheita". Ikään kuin vuonna 1984 julkaisemaamme Sitkain-lehteen kannattaisi yhä edelleen suhtautua jollain muulla asenteella kuin huumorilla. Tai ikäänkuin se jäisi isän ja minun välisen suhteen kulmakiveksi. Vielä erikoisemmaksi ratkaisun tekee se, että seuraava luku on otsikoitu sanalla "Perhe", mutta sisältää ainoastaan Lena-sisaren itse kirjoittamia muisteluja. Lena kuuluu siis perheeseen, minä taas herätyksen ajan antikliimaksiin :-) Mitään todellista yhteenvetoa tai analyysiä isän työstä 1980-luvulla ei kirjasta löydy.
Oma arvioni on, että kirja antaa isän elämästä mielenkiintoisen ja oivaltavan kuvauksen 1970-luvulle ja Niilo Yli-Vainion herätykseen saakka. Sen jälkeen ote lipsuu ja tilalle tulee luettelointi ja aineiston melko kritiikitön toisto. Se missä Markku on kiistämättä onnistunut on kirjan idea ja otsikko. Hän haluaa kuvata pitkäaikaista johtajaansa ja työtoveriaan rakentajana kolmessa merkityksessä, jotka nousevat isän omasta vakaumuksesta: seurakuntaruumiin rakentaminen, Saalem-temppelin rakentaminen ja ihmisen sisäisen minän rakentaminen hengelliseksi temppeliksi. Tämä on varmasti hyvä ja perusteltu näkökulma. Ennen kaikkea Markku on kirjoittanut hyvällä sydämellä.
Olen kesämökkitontilla mittaillut isän ja isoisän 1950-luvulla rakentaman kesämökin betoniperustuksia. Voisko niiden päälle vielä rakentaa saunamökin? Joskus on purettava vanhaa, joskus on suurta viisautta rakentaa sen päälle.
