Oikeastaan aika hienoa, että kuluneen vuoden muistelu ei tunnu kovinkaan kiinnostavalta. Ja muistaisinko edes, jos yrittäisin? Olen useaan otteeseen joutunut kahvi-, ruoka-, nouto- ynnä muissa pöytäkeskusteluissa tunnustamaan, että en muista paljon mitään lapsuudesta ja nuoruudesta. Paitsi ehkä pari juttua, joita toistan sitäkin useammin. Niinkuin nyt esimerkiksi sitä Maurinkadun kodin ikkunasta nähtyä näkyä, jossa taivaallinen kaupunki laskeutui Sotakorkeakoulun päälle. Mainitsin siitä taas TV7:n haastattelussa. Äiti sanoi kyllä hyvin muistavansa tapauksen, koska kerroin siitä saman tien hänelle. En siis nähnyt unta, vaan olin valveilla.
Vuoden vaihteeseen liittyy joka tapauksessa ajan kulumisen pohdinta. "Aikamme on Jumalan kädessä" lukee kirkon kalenterissa uudenvuodenaaton kohdalla. Tarkoittaako se sitä, että Jumala käyttää rannekelloa? "Aikamme on Jumalan taskussa" ei ehkä herättäisi samanlaista turvallisuuden tunnetta. Entä sopisiko "aikamme on Jumalan seinällä"? Mistä tuleekin mieleeni ikivanha juttu seinäkelloista. Olenko kertonut sen jo? Ei se mitään, kerron sen uudelleen.
Näin unta, että jouduin vakavaan auto-onnettomuuteen. Kuolin ja tulin Pyhän Pietarin eteen taivaan portille. "Odottele tässä aulatilassa hetken aikaa, kun tarkistamme paperisi", Pietari sanoi. Istuskellessani siinä kiinnitin huomiota seinillä oleviin kelloihin. Niitä oli joka puolella, määrättömästi. Kun katselin tarkemmin huomasin, että ne kaikki näyttivät eri aikaa. Itse asiassa niiden viisarit näyttivät liikkuvan eri nopeudella. Joidenkin viisarit olivat lähes pysähtyneet, joissain ne kulkivat huimaa vauhtia. "Anteeksi", kysyin Pietarilta. "Mik näiden kaikkien kellojen tarkoitus oikein on?" "Jokaisella ihmisellä on tässä aulassa oma kellonsa", hän vastasi. Minä: "Mutta miksi ne osoittavat eri aikaa?" "Viisarit liikkuvat sen mukaan, miten paljon ihminen tekee syntiä", Pietari selitti. "Ahaa!" Aloin kiinnostua asiasta. Missä olisi oma kelloni? Entä olisiko mahdollista nähdä tuttujen kelloja? Tarina jatkuu myöhemmin loppuhuipennuksella...
Uudenvuodenaaton Vanhan testamentin tekstinä on ainoa kohta, jota yleensä luetaan Valitusvirsien kirjasta: "Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan. Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa." (Valit. 3:22-23) Jälkimmäisen jakeen molemmista puolikkaista on tehty oma laulunsa. Lina Sandell: Herrens nåd är var morgon ny ja Thomas Chisholm & William Runyan: Great Is Thy Faithfullness.
