Kaupunginteatterin Rebecalla ei ollut mitään tekemistä tämän kertomuksen kanssa. Näytelmää on kuvattu melodramaattiseksi trilleriksi. Tarinan henkilöt ovat lähes sarjakuvamaisen yksiulotteisia. Nuori, köyhä ja viaton tyttö. Rikas ja ahdistunut linnanherra. Mielenvikainen taloudenhoitajatar (jonka moniulotteisuuteen yleisö kuulemma ihastuu). Elosteleva serkku. Huikenteleva amerikantäti.
Dialogi eteni pikkumaisuuksien kautta. Matkalaukkujen pakkaaminen. Pystin rikkoutuminen. Tanssiaispuvun valinta. Riita hammastahnatuubin oikeasta kohtelusta puuttui. Mutta ei tarina tietenkään huono ollut. Se oli aito rakkaustarina, eikä sellainen voi koskaan olla huono. Nuoren ja viattoman vaimon nöyrä rakkaus pelastaa miehen hirsipuusta ja entisen vaimon murha jää - onnellisesti - rankaisematta. He got away with a murder. Näytelmän musiikki oli upeaa iskelmää, hienosti toteutettua, antaumuksella esitettyä. Lavasteet, puvut ja tehosteet olivat loisteliaita.
Kotiin kävellessä mietittiin Tiinan kanssa, mitä tästä olisi opittava. (Hassu kysymys, mutta tulee aina mieleen!) Naisen rakkaus voi pelastaa miehen kuin miehen? Petollisen vaimon voi tuittupäissään tappaa ja sen saa anteeksi?
No, ehkä Rebekalla ja Rebecalla siis lopulta oli paljonkin yhteistä. Molemmat ovat kertomuksia nais(t)en tunteista, motiiveista ja valinnoista. Kyllä niistä kannattaa teatteria tehdä. Sitä paitsi miehille annetaan näissä kertomuksissa aina merkitystään isompi rooli, koska nainen elää heidän kauttaan. Sym-biosis.
(Eihän tää nyt vaikuta liian irvailevalta? Nostan oikeasti hattua Kaupunginteatterin ammatilaisille huiman hienosti toteutetusta produktiosta.)
