Habemus autem thesaurum istum in vasis fictilibus, ut sublimitas sit virtutis Dei, et non ex nobis. - II Cor. 4,7 - Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. - 2. Kor. 4:7 - But we have this treasure in clay jars, so that it may be made clear that this extraordinary power belongs to God and does not come from us.
torstaina, joulukuuta 31, 2009
Sekavissa tunnelmissa vuoden vaihteeseen
Ensi vuonna nuorempana
Profeetta Jesajan sana: ”Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuva, mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.”
Sain vuosi sitten vaimoltani joululahjaksi kirjan, jonka otsikko oli lupaava: Nuorempi ensi vuonna. Kirja lupaa terveyttä ja pitkää ikää sille, joka noudattaa sen kolmea yksinkertaista neuvoa. Kuntoile joka päivä, syö vähemmän ja terveellisemmin, ja kolmanneksi: sitoudu. Tässä vaimon rakkaudella valitsemassa lahjassa oli sopiva sekoitus huolenpitoa, lupausta ja mausteena pieni ripaus vaatimusta. Aloitin siis heti vuoden alusta ahkeran kuntoilun.
Ohjelma sai ajatuksissani lähes raamatulliset mittasuhteet, kun muistin edellä lukemani Jesajan kirjan kohdan. Kuntopyörää polkiessani näin mielessäni itseni nousemassa lentoon ylväästi kuin kotka, joka ylhäisestä korkeudestaan katselee maan matosten vaivaista vaellusta.
Kotka on tärkeä lintu. Kokonsa ja upean liitonsa vuoksi se on kiehtonut ihmisten mieliä muinaisista ajoista asti. Lentokonetta tuskin olisi keksitty, ellei ihminen olisi saanut päähänsä haluavansa liitää kuin kotka.
Muinaisitämaisen ihmisen mielessä kotka liittyi jumaltaruihin. Kotka oli aurinkolintu. Sen lentoa meren aaltojen yllä verrattiin auringon lentoon taivaan halki idästä länteen. Kotka oli taivaan hallitsija ja kuninkaiden symboli. Kotka löytyykin edelleen monien maiden lipuista ja vaakunoista.
Kotka oli myös yleinen kristittyjen hautamuistomerkkien kuva-aihe ensimmäisten vuosisatojen aikaan, ainakin Syyriassa. Ehkä tähän vaikutti Jesajan profetia. Kotka on aamun sarastuksen lintu. Se muistuttaa kuoleman voittajasta, valon tuojasta, uuden elämän antajasta, siis Kristuksesta.
Mutta palaan vielä hetkeksi vuoden alussa alkamaani kunto-ohjelmaan. Kuluneeseen vuoteen sisältyi monia onnistumisen ja ehkä joitain voiman tunteenkin hetkiä. Mutta sisältyipä siihen myös läheisen ihmisen kuolema. Oma kuolevaisuus tuli hieman lähemmäksi. En onnistunut kääntämään biologista kelloa taaksepäin. Olen vääjäämättä vuoden vanhempi, vuoden lähempänä kuolemaa. Se ei ollut lahjaksi saamani kirjan vika, sillä ohjelma itsessään on mitä parhain. Kannattaa ehdottomasti harrastaa kuntoilua. On syytä syödä terveellisesti. Näille kahdelle ensimmäiselle ohjelman kohdalle antaa merkityksen kolmas: sitoutuminen. Kannattaa vaalia ihmissuhteita. Ei pidä pyrähtää lentoon heti ensimmäisten vastoinkäymisten tullessa. Sitoutuminen tuottaa terveyttä. Sitoutuminen on raamatullista. Sitoutuminen on toisen asettamista etusijalle. Kristus asetti sinut etusijalle, vaikka joutui sen vuoksi kärsimään kuoleman. Siksi maailma pelastuu.
Läheisen kuolinvuoteen ääressä luimme yhdessä psalmin 103. Se alkaa näin:
“Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään.
Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.
Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni.
Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella.
Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka.”
Kotkan lento katkeaa joskus. Ihmisen aika on rajattu. Mutta sille, joka sitoutuu, joka sitoo itsensä Kristukseen ja Kristuksen kautta lähimmäisten palvelemiseen uusi vuosi on jälleen askel lähemmäksi ikuista nuoruutta.
Jeesus Kristus, elämän ja kuoleman Herra. Kiitos ajasta, jonka olet meille antanut. Kuljeta meitä sinun seurassasi, niin että matkamme päättyy hyvin ja pääsemme luoksesi kirkkauteen. Aamen.
Ennustamisesta
Ennustaminen on vaikeaa, sanotaan. Erityisesti tulevaisuuden ennustaminen. Säätiedotuksia seuratessa tosin vaikuttaa siltä, että se on kuitenkin mahdollista. Tietokoneiden tehot ovat kasvaneet ja matemaattiset laskentakaavat saatu entistä virtaviivaisemmiksi. Myös tiedonhankintamenetelmät eli sääsatelliitit ja muut havaintolaitteet ovat kehittyneet. Siksi saamme säätieteilijöiltä jatkossa yhä luotettavampia ennusteita.
Futurologien eli tulevaisuudentutkijoiden tehtävänä on laatia ennusteita ihmiskunnan tulevaisuudesta. Mitä kauemmas tulevaisuuteen ennusteiden pitäisi ulottua, sitä hankalampaa se tietysti on. Ihmiskunnan tulevaisuuteen liittyy niin paljon enemmän tuntemattomia tai huonosti tunnettuja tekijöitä kuin säätilaan, että ennusteet ovat väistämättä melko ylimalkaisia. Menetelminä ovat olettamukset ja todennäköisyydet. Tulevaisuudentutkimus etsii merkkejä tulevasta katsomalla tarkasti menneisyyteen ja laatimalla sen perusteella ennusteita siitä, miten asiat todennäköisesti tulevat kehittymään.
Joistain kehityssuunnista vallitsee käsittääkseni melko suuri yksimielisyys. Maailman väestön kasvu jatkuu voimakkaana. Myös väestön keskimääräinen elinikä kasvaa, mikä on seurausta siitä, että tappavat taudit saadaan kuriin lääketieteen kehittymisen myötä. Ylipäänsä kaikki teknologia kehittyy edelleen huimaa vauhtia. Globalisaatio etenee eli ihmiset tulevat yhä tietoisemmiksi muista maista ja maanosista. Sen vastavoimina esiintyy paikallisia ääriliikkeitä ja terrorismia. Terrorismiakin isommalta haasteelta näyttää se, että maailman kasvava väestö kuluttaa entistä enemmän energiaa. Ennusteiden kannalta ilmastonmuutos on todella iso kysymysmerkki. Pystytäänkö ilmaston lämpeneminen saamaan kuriin sopimuksilla ja uudella teknologialla, vai ei?
Nämä koko ihmiskuntaa koskevat kehityssuunnat vaikuttavat jossain määrin meihin yksilöinä. Tai ainakin niiden pitäisi vaikuttaa. Oletko osa ongelmaa vai oletko osa ratkaisua? Annatko ostoskorissa tilaa omantunnon äänelle vai jatkatko itsekästä omaan napaan katsomista. Heprealainen psalminkirjoittaja kahden ja puolen vuosituhannen takaa antaa neuvoksi: ”Katsele nuhteetonta, tarkkaile rehellistä – rauhan miehellä on tulevaisuus!” Se on tietysti hyvin summittainen neuvo, mutta perustuu kokemukseen ja toimii hyvin. Jos tulevaisuus näyttää epämääräiseltä tai täysin hämärältä, kannattaa kulkea siihen suuntaan, missä rehelliset eli eettisesti ajattelevat ihmiset kulkevat.
Evankelista Luukas kertoo vanhasta miehestä nimeltään Simeon. Kerrotaan, että hän odotti Israelille luvattua lohdutusta. Aikaa oli kulunut, sorto oli jatkunut, valoa ei juuri näkynyt ja Simeon tiesi jo kohta kuolevansa. Silti hän jaksoi toivoa ja odottaa. Ja sitten eräänä päivänä, kun nuori äiti Maria tuli ja laski hänen syliinsä pienen lapsen, Simeon tiesi odotuksen loppuneen. ”Tämä lapsi on pantu koetukseksi”, hän sanoi Marialle. ”Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta ja sinunkin sydämesi läpi on miekka käyvä.”
Mitä Simeon oikein näki? Ja mistä hän sai perusteet tälle ennustukselleen? Uskottavan ihmiskuntaa koskevan ennusteen perusteena pitää olla totuudenmukainen käsitys ihmisluonteesta. On tunnettava ihminen, jonka sisällä käy jatkuva kamppailu valon ja pimeyden, hyvän ja pahan, välittämisen ja itsekkyyden välillä. Ylioptimistinen usko ihmisen kykyyn nostaa itsensä itsekkyyden suosta on osoittautunut yhtä haitalliseksi kuin piittaamaton oman onnen tavoittelu. Ihmisessä on itsessään on koko maailma. Hän voi tuhota tai rakentaa. Sama ihminen osaa tappaa ja rakastaa. Juuri siksi ihmiskunta tarvitsee pelastajan. Olipa uskonnollinen vakaumuksesi mikä tahansa tai vaikka sitä ei olisi ollenkaan, me tarvitsemme yhteisen pelastajan. Mutta ei meille kelpaa minkälainen tahansa pelastaja. Emme tee mitään pelastajalla, jolla on suurin kansansuosio tai joka vastaa yleistä mielipidettä. Tarvitsemme pelastajan, joka kuljettaa mukanaan totuutta ihmisestä. Pelastajaa, jolla on avain ihmisen sydämeen. Hän on Jeesus Kristus. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta.
Jeesus Kristus, ihmisiä rakastava ikuisen Jumalan ikuinen Sana. Tee meistä sinun opetuslapsiasi armossa ja totuudessa, niin että maailma pelastuu. Aamen.sunnuntai, joulukuuta 27, 2009
Tapaninpäivän Pisara
”Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella.” Tuntuu melkein mahdottomalta ajatella, että näillä sanoilla oli se vaikutus, mikä niillä oli. Stefanos, yksi varhaisimmista Jeesuksen seuraajista, joka oli raahattu Suuren neuvoston eteen vastaamaan tekaistuihin syytteisiin, sai maksaa sanoista hengellään. Ensin hän oli hieman yllyttänyt neuvoston edessä syytteitä huutelevaa väkijoukkoa: ”Te niskuroijat,” hän heitti näille takaisin. ”Aina te olette vastustamassa Pyhää Henkeä.”
Ehkä Stefanos olisi voinut asetella sanansa hieman hillitymmin, niin olisi säästynyt kivitykseltä. Tosin tarkkaan ottaen se, että Stefanos väitti heitä niskuroijiksi ja Pyhän Hengen vastustajiksi, sai väkijoukon ainoastaan suuttumaan ja kiristelemään hampaitaan. Kivitykseen asti tilanne yltyi vasta, kun Stefanos väitti näkevänsä taivaat avoinna.
Tapaninpäivä on vastakohta joulupäivän rauhan ja sovinnon sanomalle. Seimeen syntynyt lupausten lapsi tuli tuomaan maahan rauhan ja ihmisille hyvän tahdon. Muutamaa vuosikymmentä myöhemmin hänen seuraajansa saivat tuntea nahoissaan, että rauhaa ja hyvää tahtoa on ihmisten välillä usein aivan liian vähän. Mutta joulun kertomus ei olisi tosi, jos tätä toista puolta, täydentävää vastakohtaa, ei olisi olemassa.
Rauha ei synny passiivisella välinpitämättömyydellä. Hyvä tahto ihmisten kesken ei ole kohteliasta piittaamattomuutta. Usein on tietysti viisasta vaieta; totuutta ei pidä väkisin tyrkyttää. Mutta jokaisen kohdalla tulee aika, jolloin totuus yllättää. Mitä me silloin teemme? Avaammeko silmämme vai tartummeko kiveen? Entä olemmeko valmiita seisomaan totuuden puolesta, vaikka ympärillämme kiristeltäisiin hampaita?
Ehkä Stefanoksen todistuksen ydin ei ollutkaan siinä, että hän näki taivaat avoinna, vaan siinä, mitä sanoi viimeisinä sanoinaan, kun kivet jo alkoivat lentää: ”Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!” Anteeksianto. Juuri siinä on rauha ja ihmisille hyvä tahto. Siinä on taivaat avoinna silmiemme edessä.
Pisara 26.12.2009 Arto Antturi
lauantaina, joulukuuta 26, 2009
Sota rauhan puolesta
Leena hyvä. Jumala kutsui sinut työhönsä ja sinä vastasit myöntävästi. Olet toiminut lähetyssihteerinä tässä seurakunnassa 12 vuotta. Sinun sydämessäsi on palanut tuli Jumalan valtakunnan asialle. Tiedämme, että olet kova lukemaan ja olet halunnut myös jakaa sitä, mitä olet itse sanasta löytänyt. Ehkä Jeremian kokemus ei ole kovin kaukana sinun kokemuksestasi: ”Kun sinun sanasi tulivat minulle, minä ahmin ne. Sanasi olivat minun iloni ja sydämeni riemu. Sinä, Jumala, Herra Sebaot, olet kutsunut minut omaksesi!”
Lähetystyö on kirkon perusolemuksessa. Kristittynä oleminen merkitsee lähetettynä olemista. Missään muualla Jeesuksen ja Uuden testamentin sanoissa tämä lähetettynä oleminen ei ehkä saa yhtä vavisuttavan totista ilmaisua kuin Johanneksen evankeliumin pitkässä jäähyväispuheessa. Siihen kuuluvassa ylimmäispapillisessa rukouksessaan (Joh. 17) Jeesus rukoilee Isää: ”Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät.” Seimeen syntynyt lupausten lapsi tuli tuomaan maahan rauhan ja ihmisille hyvän tahdon. Tätä sanomaa Kristuksen seuraajat on lähetetty levittämään kaikkeen maailmaan.
Mutta vain muutamaa vuosikymmentä myöhemmin he saivat tuntea nahoissaan, että rauhaa ja hyvää tahtoa on ihmisten välillä usein aivan liian vähän. Tapaninpäivän evankeliumi on vastakohta joulupäivän rauhan ja sovinnon sanomalle. Myös nämä Jeesuksen rukouksen sanat olivat totista totta ensimmäisille kristityille: ”Minä olen ilmoittanut heille sanasi ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu.” Mistä johtuu tämä viha, jota sanoma Kristuksesta herättää?
Jeesus sanoi (Matt. 10:24): ”En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.” Se vaikuttaa sodanjulistukselta. Ja tavallaan se sitä onkin. Mutta ei Jeesus sillä tarkoittanut miekkalähetystä ja ristiretkiä, siis kristinuskon levittämistä tai sen asian puolustamistä väkivallalla. Ei tietenkään. Evankeliumi, sanoma Jeesuksesta, on sodanjulistus kaikkea pahuutta vastaan ja ihmisen sielun pelastuksen puolesta. Taistelu käydään ihmisten sieluista ja juuri se herättää maailman vihan.
Arvioidaan, että ainakin sadan miljoonan kristityn ihmisoikeuksia rajoitetaan uskon takia. Kristityillä ei ole täysiä ihmisoikeuksia kommunistimaissa, siis Kiinassa, Pohjois-Koreassa, Laosissa ja Vietnamissa. Sri Lankassa on suljettu satoja kirkkoja jatkuvien hyökkäysten takia. Nigeriassa on kymmenen vuoden aikana surmattu 10 000 ja Indonesiassa 5 000 kristittyä. Muslimimaissa kristittyjä pidetään usein USA:n tai lännen agentteina, siis lähes terroristeina. Myös diktatorisesti hallituissa maissa, kuten Valko-Venäjällä, on protestanttisten herätyskristittyjen tilanne vaikea.
Mutta olen nyt puhunut liian yleisellä ja liian kaukaisella tasolla. Asiat näyttävät aina jotenkin helpommin käsitettäviltä ja mustavalkoisemmilta, kun niitä voi katsoa matkan päästä. Ei ole niin paljon kyse siitä, ketä vainotaan ja ketkä ovat vainoajia. Kysymys on siitä, miten suhtaudumme totuuteen.
Kaikkein helpoin ja ehkä nykyään yhä yleisempi vastaus on, että totuudella ei ole väliä. Se on jokaiselle vähän erilainen. Totuuteen ei pidä hirttäytyä. Pitää ymmärtää, että on monenlaisia totuuksia. Mutta tämä vastaus ei ainakaan minua tyydytä. On totta, että on kuunneltava toisten näkemyksiä. On ymmärrettävä, että oma totuus voi olla joltain osin vajaa. Mutta paljon tärkeämpää on ymmärtää, minkä puolesta olemme lopulta valmiita seisomaan. Mikä on se raja, jonka yli emme ole valmiita astumaan ja missä emme voi antaa periksi? Eräs Italiaan muuttanut ystävä kertoi eilen, minkälaista on hoitaa auton rekisteröintiin liittyviä asioita. Rekisterissä olevan omistajan nimen vaihtaminen tapahtuu kuulemma 8-sivuisella lomakkeella, jota varten pitää saada erilaisia leimoja eri virkamiehiltä. Kun asia ei silti ole edennyt, tämä ystävä oli siitä valittanut italialaisille kollegoilleen, korkeasti koulutetuille tiedemiehille. Heidän neuvonsa oli sujauttaa 100 euron seteli hakemuksen liitteiden väliin. Ystävän raja tuli kuitenkin siinä vastaan. Korruption hyväksyminen voi olla heidän totuutensa, mutta sen ei tarvitse olla minun totuuteni. Esimerkki on tietysti arkinen ja kyse on vähäpätöisestä kärsivällisyydestä. Mutta asia on sama.
Milloin sinun vakaumuksesi on viimeksi koeteltu? Milloin olet viimeksi joutunut miettimään valehtelemisen ja asioiden kohteliaan kaunistelun välistä rajaa? Ja milloin olet viimeksi joutunut kärsimään periaatteesi vuoksi? Jos tunnistamme itsessämme tämän närkästymisen, alamme päästä lähelle tämän päivän Raamatun sanan tunnelmia. ”Herra, sinä tunnet minut! Muista minua ja pidä minusta huoli, kosta sinä ahdistajilleni!” – Jeremian ahdistus on jokaisen Jumalan palvelijan ahdistus jossain elämän vaiheessa. Tajuamme, että pelkkä armollisuus ilman oikeudenmukaisuutta on tie sekasortoon. Mutta samalla tiedämme, että oikeudenmukaisuus ilman armollisuutta on julmuutta.
Ehkä tätä taustaa vasten ymmärrämme paremmin, mikä Stefanoksen kivittämisessä oli niin tärkeää. Stefanos oli raahattu Suuren neuvoston eteen vastaamaan tekaistuihin syytteisiin. Ensin hän oli hieman yllyttänyt neuvoston edessä syytteitä huutelevaa väkijoukkoa: ”Te niskuroijat,” hän heitti näille takaisin. ”Aina te olette vastustamassa Pyhää Henkeä.”
Ehkä Stefanos olisi voinut asetella sanansa hieman hillitymmin, niin olisi säästynyt kivitykseltä. Tosin tarkkaan ottaen se, että Stefanos väitti heitä niskuroijiksi ja Pyhän Hengen vastustajiksi, sai väkijoukon ainoastaan suuttumaan ja kiristelemään hampaitaan. Kivitykseen asti tilanne yltyi vasta, kun Stefanos sanoi: ”Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella.” Tuntuu melkein mahdottomalta ajatella, että näillä sanoilla oli se vaikutus, mikä niillä oli. Väkijoukko alkoi huutaa suurella äänellä, tukkivat korvansa ja ryntäsivät yhtenä miehenä hänen kimppuunsa.
Rauha ei synny passiivisella välinpitämättömyydellä. Hyvä tahto ihmisten kesken ei ole kohteliasta piittaamattomuutta. Usein on tietysti viisasta vaieta. Totuutta ei pidä väkisin tyrkyttää. Mutta jokaisen kohdalla tulee aika, jolloin totuus yllättää. Mitä me silloin teemme? Avaammeko silmämme vai tartummeko kiveen? Entä olemmeko valmiita seisomaan totuuden puolesta, vaikka ympärillämme kiristeltäisiin hampaita?
Mutta Stefanoksen todistuksen ydin ei ollut siinä, että hän näki taivaat avoinna, vaan siinä, mitä sanoi viimeisinä sanoinaan, kun kivet jo alkoivat lentää: ”Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!” Anteeksianto. Juuri siinä on rauha ja ihmisille hyvä tahto. Siinä on taivaat avoinna silmiemme edessä.
Herra sanoo meille tänä tapaninpäivänä:
”Jos muutat mielesti, minä otan sinut jälleen palvelukseeni. Jos et puhu joutavia, vaan puhut niin kuin puhua tulee, saat jälleen olla minun suunani. Ihmiset kääntyvät sinun puoleesi, mutta älä sinä käänny heidän mielensä mukaan. Minä teen sinusta lujan pronssimuurin.”
Se on mahdollista, kun Kristuksen lupaama Pyhä Henki saa täyttää meidät. Siihen luottaen nousemme tunnustamaan uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan.torstaina, joulukuuta 24, 2009
Neljä askelta jouluun
torstaina, joulukuuta 17, 2009
Arkipiispa vai arkkipiispa
maanantaina, joulukuuta 14, 2009
Uusi viikko, uudet kujeet
On aika päivittää tapahtumat ja ajatukset.