Mutta järkytyksen keskellä on hauskoja ja innostaviakin uutisia. Sain Facebookin kautta linkin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) hulvattoman hauskaan tiedotteeseen: Läskillä lukutaitoa -laihdutuskampanja Nepalin opettajankoulutuksen hyväksi. Ideana on se, että joku suomalainen yksityishenkilö on luvannut maksaa Nepalin avustuskohteeseen 15 euroa jokaista suomalaisten laihduttamaa läskikiloa kohden. Lunastussumman ylärajana on kuulemma 10 miljoonaa euroa, jolla saa hankittua 666 667 kiloa läskiä. (Mikähän mahtaa olla kaikkien 5 351 300 suomalaisen yhteispaino? Entä voidaanko keskimääräisen painoindeksin perusteella laskea kansalaisten läskin yhteispaino?) THL tarjoaa kampanjaa seurakuntien toteutettavaksi siten, että lähtöpainon punnitus tapahtuu 7.2. mennessä ja saavutettu paino ilmoitetaan THL:een 7.6. mennessä.
Idea on loistava. Vaikka en ole näin lomalla ollessa voinut tietenkään puhua asiasta kollegoiden kanssa, uskallan kyllä taata, että ainakin Helsingin tuomiokirkkoseurakunta lähtee tähän ilman muuta mukaan. Läski-kampanjassa lähtökohtana on yksittäinen iso lahjoittaja, joka patistaa kansalaisia mukaan terveystalkoisiin hyvän asian puolesta. Se on oikeastaan käänteinen Pappi ja Idiootti -tyyppiselle kampanjalle, jossa lähtökohtana on monien pienten lahjoittajien innostaminen yhden ihmisen urakan varjolla hyvän tekemiseen. Tietysti kampanjoiden suuruusluokka on aivan eri tasoa. Joka tapauksessa kekseliäs ja hienosti joulun jälkeiseen ähkyyn ajoitettu idea, jolle pitää toivoa isoa menestystä.
Olen välipäivät lomalla, joten on vihdoin aikaa hieman lukemiseen. Tosin toistaiseksi olen päässyt vasta vähän alkuun. Luen ensimmäistä kertaa Kjell Westötä: Älä käy yöhön yksi. Olen jo yli puolenvälin, mutta en vieläkään tiedä, mitä siitä ajattelisin. Yksi päähenkilöistä on vuonna 1961 syntynyt Frank, joka asuu Kontulaa muistuttavassa lähiössä. Myös minä ja Westö olemme syntyneet vuonna 1961, ja ainakin minä asuin 70-luvun Kontulassa, joten tietysti tunnistan nostalgian. Mutta en oikein tiedä, mitä ajattelisin näistä tyypeistä, joiden elämää pitäisi jaksaa seurata. Kaikki mitä he tekevät tuntuu täysin tyhjänpäiväiseltä. Sellaista kai elämä enimmäiseen sitten on.
Luin myös eräältä ystävältä lahjaksi saamani Pyhiinvaeltajan kertomuksen (Hengen tie 2. Kirjaneliö 1979). Se on erään isä Luis Goncalves da Cámaran vuosina 1553-1555 muistiin merkitsemä pyhän Ignatius de Loyolan elämänkerta. Tarinassa on hyvin vähän hengellistä opetusta, se on pääasiassa tapahtumien kertaamista. Kuitenkin vaiheiden taustalla vaikuttava Ignatiuksen hengellinen pohdinta tulee omalaatuisella tavalla esille. Ignatius osoittautuu kertomuksen perusteella melko jääräpäiseksi, omaan sisäiseen ääneensä voimakkaasti uskovaksi, mutta kirkon auktoriteetille täysin lojaaliksi pyhiinvaeltajaksi. Hän siis pitää päänsä silloinkin, kun ulkoisesti täysin hyväksyy ja sopeutuu hänelle langetettuihin rajoituksiin. Ehkä tästä olisi hyvä jatkaa jollakin Jeesuksen Seuran eli jesuiittojen historiikilla, joka antaisi mahdollisuuden tarkastella, minkälaisen seuraajajoukon Ignatius itselleen keräsi.
