”Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella.” Tuntuu melkein mahdottomalta ajatella, että näillä sanoilla oli se vaikutus, mikä niillä oli. Stefanos, yksi varhaisimmista Jeesuksen seuraajista, joka oli raahattu Suuren neuvoston eteen vastaamaan tekaistuihin syytteisiin, sai maksaa sanoista hengellään. Ensin hän oli hieman yllyttänyt neuvoston edessä syytteitä huutelevaa väkijoukkoa: ”Te niskuroijat,” hän heitti näille takaisin. ”Aina te olette vastustamassa Pyhää Henkeä.”
Ehkä Stefanos olisi voinut asetella sanansa hieman hillitymmin, niin olisi säästynyt kivitykseltä. Tosin tarkkaan ottaen se, että Stefanos väitti heitä niskuroijiksi ja Pyhän Hengen vastustajiksi, sai väkijoukon ainoastaan suuttumaan ja kiristelemään hampaitaan. Kivitykseen asti tilanne yltyi vasta, kun Stefanos väitti näkevänsä taivaat avoinna.
Tapaninpäivä on vastakohta joulupäivän rauhan ja sovinnon sanomalle. Seimeen syntynyt lupausten lapsi tuli tuomaan maahan rauhan ja ihmisille hyvän tahdon. Muutamaa vuosikymmentä myöhemmin hänen seuraajansa saivat tuntea nahoissaan, että rauhaa ja hyvää tahtoa on ihmisten välillä usein aivan liian vähän. Mutta joulun kertomus ei olisi tosi, jos tätä toista puolta, täydentävää vastakohtaa, ei olisi olemassa.
Rauha ei synny passiivisella välinpitämättömyydellä. Hyvä tahto ihmisten kesken ei ole kohteliasta piittaamattomuutta. Usein on tietysti viisasta vaieta; totuutta ei pidä väkisin tyrkyttää. Mutta jokaisen kohdalla tulee aika, jolloin totuus yllättää. Mitä me silloin teemme? Avaammeko silmämme vai tartummeko kiveen? Entä olemmeko valmiita seisomaan totuuden puolesta, vaikka ympärillämme kiristeltäisiin hampaita?
Ehkä Stefanoksen todistuksen ydin ei ollutkaan siinä, että hän näki taivaat avoinna, vaan siinä, mitä sanoi viimeisinä sanoinaan, kun kivet jo alkoivat lentää: ”Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!” Anteeksianto. Juuri siinä on rauha ja ihmisille hyvä tahto. Siinä on taivaat avoinna silmiemme edessä.
Pisara 26.12.2009 Arto Antturi
