Päivän teemoja: 3. sunnuntai loppiaisesta, Jeesus herättää uskon, Apostoli Paavalin kääntymyksen muistopäivä, kristittyjen ykseyden rukousviikon päätöspäivä
Päivän tekstit: 2. Kor. 1:3-7; Mark. 1:29-39
Oikea ravinto, jatkuva kuntoilu, sitoutuminen
Siinä on terveen ja pitkän elämän resepti. Oikea ravinto, jatkuva kuntoilu, sitoutuminen. Näin on ainakin, jos uskoo Chris Crowley’a ja Henry Lodgea, joiden kirjaa Ensi vuonna nuorempana olen lukenut vaimoni Tiinan kanssa. Eikä riitä, että syö kohtuullisesti ja oikein silloin tällöin tai että kuntoilee kesälomalla kolmena päivänä viikossa, vaan on sitouduttava oikeaan ruokavalioon jatkuvasti ja on kuntoiltava hiki päässä kuutena päivänä viikossa koko loppuelämänsä.
Toinen kirjoittajista, 71-vuotias Chris, piiskaa lukijoita lopettamaan lässytyksen ja puolinaisen puuhastelun ja tarttumaan tosissaan liikalihavuuden ja vanhuuden rappeutumisen haasteeseen. Siinä sivussa hän kehuu harrastavansa täysillä laskettelua, spinningiä ja olevansa mies elämänsä kunnossa.
Olen oppinut, että kaikki todella tärkeät asiat on yksinkertaisia, joten jos jättää pois hieman liiottelevan tyylin ja filosofiset vastalauseet, kirjan viesti on pakko ottaa todesta. Ravinto, kuntoilu ja sitoutuminen. Siinä ne ovat. Ja näin on myös meidän hengellisessä elämässämme, kuten on tapana sanoa.
Mutta oikeastaan en nyt halua ollenkaan puhua siitä, mitä ravinto ja kuntoilu hengellisessä mielessä voisivat tarkoittaa. Tietysti ne ovat tärkeitä. On ruokittava itseään oikeilla sanoilla ja on tehtävä hyvää niin, että tuntuu. Varsinainen kiinnostukseni kohdistuu kuitenkin sarjan kolmanteen kohtaan: sitoutuminen.
Sitoutumattomuus ja valinnanvapaus
Ehkä moni teistä seurasi viime maanantaina päättynyttä toimittaja Lilli Riihirannan tv-sarjaa Mitä uskoa? Vaikka pappien hidas ja ahdistuneen tuntuinen puhe olisi tuntunut turhauttavalta, jokaisen on varmaan pakko sanoa, että ohjelma oli tehty sydämellä ja ajatuksella. Lillin kysymykset kirkon edustajille olivat kohti käyviä ja tärkeitä. Samalla kuitenkin asetelmassa oli jotain omituista, jotain, mitä oli vaikea tunnistaa tai osoittaa sormella. Eräs ystävä sanoi sen eilen suunnilleen näin: Nykyaikaisen aikuisen, hyvin koulutetun ihmisen näkökulma kristilliseen uskoon on, mitä minä siitä saan? Ihminen on kuluttaja, jolla on oikeus kuulla tuoteseloste ennen kuin sitoutuu ostamaan. Ja sen jälkeenkin tuotteen voi palauttaa, jos se ei miellytä.
Mutta vaikka elämme monikulttuurisessa ja suvaitsevaisessa kulttuurissa, kristillisessä uskossa ei ole kyse tuotteesta, joka kilpailutetaan. Vaikka arvostamme älyä ja koulutusta, kristillisessä uskossa ei ole kyse oikeista kysymyksistä ja oikeista vastauksista. Ei, on kysymys seuraamisesta ja sitoutumisesta. Kristillinen usko arvioidaan siinä, kun se pannaan täytäntöön kuolemaan asti. Ja juuri sitoutuminen - eli oikeammin sitoutumisen puute - on kuluttaja-ihmisen akilleen kantapää, heikko kohta. Olemme tosin tienneet, että uskovaiset elävät pidempään kuin muut, mutta nyt kun kuntokoulussakin sanotaan, että sitoutuminen tuottaa pitkää ikää ja terveyttä, se täytyy muidenkin ottaa tosissaan.
Sitoutuminen on hankala sana. Side ja sitominen eivät herätä ensimmäiseksi myönteisiä mielikuvia. Sitominen ja sitoutuminen sotivat vapaus-käsitettä vastaan. Sitoutuminen seurakunnan toimintaa tuntuu käsittämättömältä, jos rinnalla on mahdollisuus päättää itse aikataulusta. Sitoutuminen parisuhteeseen ei tunnu mielekkäältä, jos vaihtoehtona on uudet ihastumisen kokemukset ja elämykset. Sitoutuminen kristilliseen uskoon ei tunnu mielekkäältä, jos vaihtoehtona on ottaa ostoskoriin sopivia palasia eri uskonnollisista näkemyksistä itselle sopivina palasina.
Mihin Jeesus sitoutui?
Siksi on mielenkiintoista katsoa päivän evankeliumia sitoutumisen näkökulmasta. Se kertoo Jeesuksen julkisen toiminnan alusta. Hän saarnasi synagogassa ja ihmiset kuuntelivat hämmästyksissään hänen sanojaan. Sitten Jeesus paransi Simonin anopin ja potti räjähti. Kaikki halusivat tuoda sairaansa Jeesuksen parannettavaksi. Syntyi kansanliike. Mitä Jeesus teki? Perustiko hän yhteisön? Alkoiko hän opettaa lain ja profeettojen tulkinnassa? Perustiko hän parantamisklinikan vastaanottoaikoineen tai vapaaehtoisorganisaation? Ei. Seuraavana aamuna hän ensin vetäytyi yksinäisyyteen rukoilemaan ja heti sen jälkeen sanoi opetuslapsilleen, jotka tulivat etsimään häntä (”Kaikki etsivät sinua”): ”Me lähdemme nyt täältä ja menemme naapurikyliin.” Niin hän lähti ja kiersi kaikkialla.
Tässä on jotain hyvin olennaista tämän päivän teeman kannalta, joka on ”Jeesus herättää uskon”. Kyllä, Jeesus kyllä herättää uskon, mutta jättää sitten ihmiset oman onnensa nojaan.
Ahdingot - kestävyys - lohdutus
Otetaan Paavalin päivän kunniaksi Paavali tässä avuksi. Puhuin Paavalin kirjeestä korinttilaisille eilen iltakirkossa, joten vain viittaan siihen nyt. Kuulemassamme katekalmassa on kolme olennaista teemaa: ahdingot eli kärsimys, kestävyys ja lohdutus. Näiden välillä vallitsee suhde, joka paljastaa, mistä sitoutumisessa on hengellisessä mielessä kyse.
Paavali puhuu korinttilaisille ahdingoista, koska heillä on siitä yhteisiä kokemuksia. Paavali oli itse vainonnut kristittyjä aiemmin ja tiesi, mihin ryhtyi kääntyessään itse Jeesuksen seuraajaksi. Sanoihan Jeesus jo itse autuaiksi niitä, joita vanhurskauden tähden vainotaan. Kärsimys ja ahdingot kuuluvat asiaan. Näiden yläpuolella on kuitenkin lohdutus, paraklesis. Sana toistuu lyhyessä katkelmassa seitsemän kertaa. Sana voitaisiin lähes yhtä hyvin kääntää suomeksi rohkaisu. Paraklesis tarkoittaa vierellä kulkemista, kehotusta, lohdutusta, rohkaisua. Pyhä Henki on kristityn parakleetti, puolustaja, lohduttaja.
Lohdutuksen ja ahdinkojen suhteesta syntyy hedelmänä kestävyys. Kestävyys syntyy kärsimisestä, jolla on merkitys. Lohdutus on päämäärästä muistuttamista, katseen kiinnittämistä siihen, mikä pysyy ja mikä kestää. Tässä pätee ihan sama lainalaisuus kuin kuntoilussa: Kunto ei nouse, jos lihaksia ei kurita. Mukavat olot rappeuttavat ja tappavat sydän- ja verisuonitauteihin liian nuorena. Jos haluat elää pitkään ja terveenä, rasita lihaksia niin, että ne joutuvat koville.
Paavalin ajatus, jota hän monisanaisesti toistamalla toistaa on selvä: ahdinko, johon liittyy Kristukseen liittymisestä tuleva lohdutus, antaa kestävyyttä. On siis aivan olennaista, minkä merkityksen näet ahdingoillasi. Älä pakoile ahdistusta, vaan etsi siihen sisältyvää siunausta.
Sitoutuminen on suostumista kärsimykseen. Sitoutuminen on sitä, että tietää saavansa parempaa ja on siksi valmis kestämään vaikka lyhytaikaista tuskaa. Sitoutuminen on tietoisuutta oikeasta päämäärästä.
Vapaus ja sitoutuminen
Jeesus ei jäänyt Kapernaumiin paistattelemaan ihmisten suosiossa, koska ei hän ollut sitoutunut ihmisten suosioon. Ei hän ollut sitoutunut ihmisten haluun tehdä hänestä kansanjohtaja. Hän oli sitoutunut Jumalalta saamaansa tehtävään. Ja sitoutuminen teki hänestä täysin riippumattoman. Sitoutuminen on vapautta. Kysymys ei siis ole ensin siitä, mitä minä saan ja mitä minulle tarjotaan, vaan mitä sinulta ja minulta odotetaan? Sitoutumista Kristuksen seuraamiseen kärsimykseen, kuolemaan. Jos haluat täydellisen vapauden, luovuta se Kristukselle.
Haluan lopettaa lainaukseen munkki Serafimin viisaasta kirjasta Vapaus: ”Dostojevski piti Kristusta täydellisimpänä sisäisen vapauden ruumiillistumana: Kristus oli vapaa ja vapauttava, hän tahtoi kaikkien olevan vapaita. Hän tahtoi seuraajiensa seuraavan häntä vapaaehtoisesti, ei palkkion toivossa eikä rangaistuksen pelosta vaan omasta halustaan. Siksi Kristukseen suuntautuva tahdonliike on jo taivas itsessään. Kun ristin ryöväri sanoi: ”Muista minua kun tulet valtakuntaasi”, hän oli jo siirtynyt paratiisiin sanojensa myötä. Hänen elämällään oli taas merkitys, yhteys. Armon läsnäolo on paratiisi.”
