Blogituttuus on jonkinlainen välimuoto siitä, mitä tapahtuu ystävien välillä ja kirjan ja sen lukijan välillä. Hyvä kirja aiheuttaa vastustamattoman tarpeen viipyä sen henkilöissä ja heidän elämänkohtaloissaan. Vieraan kaupungin kadut tai kaukaisen aikakauden tapahtumat alkavat elää. Oma elämäkin joutuu hyvän kirjan kautta uudelleen puntariin. Olenko elänyt todeksi mahdollisuuteni? Raamatullisesti sanottuna, olenko käyttänyt leiviskäni viisaasti? Kirjaan ei voi kirjoittaa kommenttia, mutta siitä voi puhua hyvälle ystävälle.
Ystävän kanssa puhutaan oikeista, olemassa olevista asioista. Musiikista, jääkiekosta ja jalkapallosta, myös omista valinnoista, työhuolista, ihmissuhteista. Joskus näistä oikeista asioista on pahuksen vaikea puhua suoraan. Niihin ei meinaa saada etäisyyttä, ne on liian lähellä, liian iholla.
Blogituttu on siis jossain romaanihenkilön ja ystävän välimaastossa. Se on samalla jollain tavalla meidän sirpaleisen ajan kuvaus. On ystäviä, jotka ovat olemassa vain osittain. Siitä haluaisin oikeastaan päästä eroon. Kaipaan ystäviä, jotka ovat oikeasti olemassa. Voiko ihminen alkaa elää oman elämänsä romaania?