Päivän aiheena oli lähimmäinen ja teksteinä luettiin Miika 6:6-8 ja Luukas 10:25-37.
Suurin käsky – rakkauden kaksoiskäsky
Älä valehtele! Älä kerro muunneltua totuutta. Älä kaunistele ikäviä asioita. "Älä pilaile kuuron kustannuksella äläkä pane estettä sokean tielle" (3. Moos. 19). Pysy totuudessa, kun sinulta kysytään jotain. Älä ole puolueellinen köyhän hyväksi tai sen hyväksi jota pidät jostain syystä sympaattisena, mutta älä myöskään suosi mahtavaa. Älä varasta työnantajalta. Älä pidätä työntekijältä sitä, mikä hänelle kuuluu. Maksa verosi, älä ahnehdi sinulle kuulumatonta. Pysähdy suojatien kohdalla, kun jalankulkija aikoo ylittää kadun. Se on laki.
Elämässä on paljon sääntöjä ja käskyjä. Niiden tähtäyspiste on hyvä ja oikea. Ilman käskyjä heikoimmat joutuu aina kärsimään. Vahva, itsenäinen ja riippumaton ei niitä tarvitse, mutta heikko ja toisten varassa elävä tarvitsee. Meidän tokaluokkalainen Alissa kaipaa koulumatkallaan sitä, että autoilijat Kruununhaassa noudattaisivat tieliikennelakia.
Mutta mistä käskyt saavat alkunsa? Mikä on se käsky, joka selittää kaikki muut käskyt, jonka varassa muut lepäävät? Onko mahdollista löytää lain suurin käsky? Riittääkö tuomarinohje: ”Se mikä ei ole kohtuus, ei voi olla oikeuskaan.”
Kuulin viime viikolla pohjalaisen miehen viisauden: ”Jos helvetti on ja sinne jonkun täytyy, niin meiltä akka.” Siihen sisältyy itse asiassa aika hyvä periaate. Että jos jonkun pitää mennä tulta päin, niin akka menköön, kun sen taitaa parhaiten. Kyllä siinä helvettikin jäätyy, kun pohjan akka tuloo.
Kun ihmisten välistä kanssakäymistä pyritään eettisesti määrittelemään, joudutaan aika syvien periaatteiden kanssa tekemisiin. Kuka joutuu helvettiin (joko kuvaannollisesti tai todellisesti) ja kuka nostetaan kunniaan. Juutalaiset lainopettajat tunsivat monia Vanhan testamentin kohtia, joissa kiteytyi koko laki. Yksi niistä on äsken luettu Miikan kirjan kohta: ”Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.” Siinä on kaksi osaa: On ymmärrettävä, mikä on oikein. Ja on ymmärrettävä ihmisen paikka Jumalan edessä. Rakkauden kaksoiskäsky.
Jatkokysymys – Kuka on lähimmäiseni?
Lainopettaja, jonka Jeesus kohtasi, halusi osoittaa ymmärtävänsä keskustelun syvemmän tason. Jeesuksen ajan juutalaisuudessa ei oltu yksimielisiä siitä, ketä kaikkia on pidettävä lähimmäisinä. ”Lähimmäisen” rinnalla käytettiin laissa myös sanaa ”kansasi jäsen”. Koskeeko lähimmäisyys ollenkaan vierasmaalaisia? Se oli tulenarka kysymys, jonka Jeesuksen kohtaama mies rohkeasti nosti esiin. Luukas kertoo: ”Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia ja kysyi: Kuka sitten on minun lähimmäiseni?”
Meille, jotka elämme YK:n ihmisoikeuksien julistuksen ja demokraattisen yhteiskunnan suojissa, tämä ei ole ehkä enää merkittävä kysymys. Hyväksymme sen, että myös afrikkalainen nälkälapsi ja AIDS-orpo on meidän lähimmäisemme, vaikka emme osaakaan ratkaista siihen sisältyvää epäoikeudenmukaisuutta.
Meidän aikamme kysymys liittyy rakkauden kaksoiskäskyn ensimmäiseen osaan: ”Rakasta Herra sinun Jumalaasi koko sydämestäsi, sielustasi, voimastasi ja koko ymmärrykselläsi”. Mihin ihminen tarvitsee Jumalan rakastamista? Mikä lisäarvo on siinä, että ihminen lähimmäisen lisäksi rakastaa Jumalaa yli kaiken? Eikö se ole itse asiassa vaarallista fanaattisuutta? Eikö ole parempi olla vastuullinen kuluttaja, kierrättäjä ja maailmankansalainen?
Olen joskus maininnut täällä Tuomasyhteisön sisaryhteisön Roomassa, Sant’ Egidion yhteisön. Se alkoi vuonna 1968, kun Euroopan yliopistoissa kiehui ja kuohui. Pari roomalaista nuortamiestä koki, että vasemmistolaisuus oli aivan liian ideologista, mutta että kirkon vastaus oli liian ummehtunut. Tarvittiin jotain, joka yhdistäisi sosiaalisen vastuun ja aidon evankeliumin. Sant’ Egidion yhteisön perusperiaatteet ovat siitä lähtien olleet sitoutuminen yhteiseen rukoukseen ja evankeliumin kuuntelemiseen sekä ystävyys köyhien kanssa; radikaali evankeliumin kuunteleminen, joka johtaa lähimmäisen kohtaamiseen. Evankeliumia ei voi kuunnella rukoillen ilman, että se muuttaa ja saa toimimaan. Ja lisäksi mikään mahti maailmassa ei ole yhtä voimakas kuin kristillinen paikallisseurakunta, kirkko. Kun maailman kriisipesäkkeistä avustusjärjestöt katoavat, kristillinen seurakunta jää. Kristittyjä voidaan vainota ja tappaa, mutta kirkko pysyy ja kasvaa. Ja kirkon elämän keskuksessa on aina evankeliumi ja rukous sekä ystävyys köyhien kanssa. Rakkaus Jumalaan on rakkautta lähimmäiseen.
Vastaus – laupias samarialainen
Jeesus vastaa lainopettajalle kertomalla taidokkaan, kolmiosaisen opetustarinan laupiaasta samarialaisesta. Mutta jos lainopettajan kysymys ei enää ole meidän kysymyksemme, onko Jeesuksen vastauskin sitten liian itsestään selvä? Olemmeko kuulleet sen riittävän monta kertaa ja osaamme jo soveltaa sitä arkielämäämme?
Kertomuksen keskuksessa on laupias samarilainen, vääräoppisena pidetyn sekakansan edustaja. Häntä Jeesus käytti havainnollistamaan, että lähimmäisyys ei ole kiinni kansallisuudesta tai oikeaoppisuudesta. Lisäksi kertomuksessa on neljä muuta merkittävää henkilöä – jos maantierosvoja ei lasketa.
Pappi (1) on kaikille tuttu hahmo, uskonnon ammattilainen. Menossa hautajaisiin tai tulossa ristiäisistä, ei ehkä itsekään ihan varma siitä, kumpi oli ensin. Hänelle on ulkoistettu kuoleman kohtaaminen, mutta hän ei huomaa elämää ympärillään. Leeviläinen (2) on hankalampi tunnistaa. Hän on seurakuntaneuvoston jäsen, seurakunta-aktiivi, messutoiminnan vastuunkantaja. Hän huolehtii asioista ja tuntee itsensä tärkeäksi niin tehdessään. Majatalonpitäjä (3) jää kertomuksessa sivuun, mutta itse asiassa hän on se, joka hoitaa hakatun miehen kuntoon. Tosin maksua vastaan, mutta palkkio kuuluu hänelle. Palveluammattilainen, jota ilman ei tultaisi toimeen. Mutta on vielä neljäskin henkilö samarilaisen lisäksi: piesty mies. Kuka hän on? Vastaus tähän kysymykseen paljastaa, miten ajankohtainen ja tärkeä Jeesuksen kertomus yhä on.
Kun Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimelle aikojen lopulla, hän kutsuu eteensä kaikki ihmiset (Matt. 25:31-33). Hän erottaa ihmiset toisistaan niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealla ja vuohet vasemmalle puolelle. Sitten hän sanoo: ”Tunsitko sinä sen miehen, joka makasi tien poskessa pahoinpideltynä ja ryöstettynä.” Ihmiset vastaavat vuorollaan: ”Herra, en tuntenut. Vaikutti aika epäilyttävältä tyypiltä. Oli kai ajanut katumaasturinsa ihan omasta syystään päin puuta.” ”En tuntenut, mutta olen maksanut veroni ja uskon, että sosiaaliviranomaiset hoitaa tollaiset tapaukset aika hyvin.” Vastauksia on paljon, koska ihmisiä on paljon. Jokaisella on oma selityksensä.
Lopulta Jeesus sanoo: ”Se olin minä.”
Johtopäätös – Mene ja tee sinä samoin
Tunnetko sinä Herrasi ja Mestarisi? Tunnetko Jeesuksen? Tuomasmessun viettämisessä ei ole niinkään kyse papin ja leeviläisen oikeasta paikasta messukulkueessa tai siitä, laulettiinko tänään se mun mielestä kaikkein ihanin tuomaslaulu. Lopulta on vain kyse siitä, tunnistanko minä ja tunnistatko sinä Mestarisi.
Kertomus laupiaasta samarialaisesta ei puhu hyväntekeväisyydestä, vaan siitä, rakastammeko Herramme yli kaiken. Viimeisellä tuomiolla edes ne, jotka olivat auttaneet avun tarvitsijaa, eivät olleet tajunneet tekevänsä palvelusta Herralle. Tunnistaminen tapahtuukin toisella tasolla, syvemmällä. Jeesus sanoo: ”Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (Joh. 15:5).
Pysy Jeesuksessa.
