Jotenkin erikoinen viikko on takana. Luulen, että mun on lyhyesti kerrattava sen tapahtumia itseäni varten, että ylipäänsä muistaisin missä olin ja mitä tapahtui.
Maanantai oli vapaata, mutta olin sopinut aamuksi haastattelun Kuopion seurakuntalehdelle, kun olen menossa sinne pitämään seminaaria karismaattisuudesta lokakuussa ja toimittaja sattui olemaan Helsingissä asioilla. Valitettavasti mun oli pitänyt sopia toinen tapaaminen jo klo 10:ksi, joten haastattelulle jäi vain tunti aikaa. Ja siihen piti saada mahtumaan myös kuvaus, johon kului sellainen neljännes ajasta. Se oli varmaan surrealistisin ja erikoisin haastattelu, johon olen koskaan joutunut. Saa nähdä, mitä siitä päätyy paperille. Tosin mulla oli mahdollisuus tavata samaa toimittajaa vielä tiistaina uudestaan, joten pääsimme vähän syvemmälle aiheeseen.
Iltapäivällä kävin isän kanssa pienellä kävelyllä Paloheinässä, syötiin lounasta ja juteltiin mukavia. On kiva, että isän kunto edelleen monella tavalla hyvä, vaikka valitteleekin hitautta ja kankeutta.
Tiistaihin 11.9. oli jostain syystä ahtautunut enemmän tapahtumia kuin mitä tällainen muuten melko nopeakäänteinen ihminen kuin minä pystyi sulattamaan. Aloitin aamupiiristä klo 7.30 ja menin toimistolle valmistelemaan Helsingin ekumeenisen toimikunnan kokousta, joka alkoi klo 10 ortodoksisen seurakunnan nuorisotilassa Unioninkadun ja Liisankadun kulmatalossa. Väkeä oli kivasti paikalla ja keskustelu oli vilkasta sekä edellisen viikon Kirkot pihalla-tapahtumasta, että tulevista asioista. Näin ollen sain kokouksen päätettyä vasta klo 11.17. Singahdin siitä polkupyörällä Unioninkatua pitkin suoraan etelään Tähtitorininmäelle osallistuakseni klo 10 alkaneeseen Kirkonrakentajien foorumiin, jossa keskusteltiin karismaattisuuden merkityksestä luterilaiselle kirkolle. Turun tuomiorovasti Rauno Heikola oli juuri aloittamassa puheenvuoroaan. Ehdin kuunnella Heikolan lisäksi Tampereella nykyään tuomiorovastina palvelevan opiskelukaverini Hallikaisen Ollin kommettipuheenvuoron sekä muutamia yleisökommentteja ennen lounastaukoa. Itse asiassa kaikista puheenvuoroista ja myös lounaspöytäkeskustelusta jäi erittäin hyvä maku suuhun. Jopa niin hyvä, että jälkeenpäin ajattelin, oliko siinä sievistelyä. Hallikainen kuitenkin kertoi hyvin avoimesti Nokia-mission tapauksen käsittelystä, joten ei siinä ainakaan asian väistelystä ollut kyse. Siitä tuntuivat kaikki olevan yhtä mieltä, että karismaatikkoja ei pidä eikä saa ajaa pois kirkosta. Heikola käytti jopa ilmaisua, että siellä, missä tervettä karismaattisuutta ei siedetä, ei ole oikea luterilainen kirkko. Voi olla, että muistan tämän ilmaisun väärin, mutta jotain tämän suuntaista siinä oli.
No, oli miten oli, tapasin kuopiolaista toimittajaa uudelleen lounaan jälkeen ja päätin lähteä seuraavaan etappiin. Valitsin tällä kertaa pyöräreitikseni Fabianinkadun, joka kulkee yliopiston päärakennuksen ja teologisen tiedekunnan välistä. Noin parinkymmenen metrin päässä edessäni näin katua ylittämässä VT:n tutkijakollegat Pekka Särkiön ja Kai Peltolan, jotka olivat ilmiselvästi tulossa professori Raija Sollamon jäähyväisluennolta. Siihen en siis ehtinyt osallistua, harmi. Raija oli hyvä opettaja, jolla oli aito halu auttaa vastuullaan olevia opiskelijoita menestymään opinnoissaan. Jos olisin jatko-opintojeni alkuvaiheessa päättänyt toisin ja valinnut Veijolan sijaan Raijan tarjoaman tutkimusaiheen, olisin todennäköisesti valmistunut tohtoriksi viidessä vuodessa. No, jossittelu on turhaa, tein tietoisen ratkaisun. Kun Raija kuuli aiheenvalinnastani, hän sanoi: "No, siinä saat ainakin näyttää mihin pystyt."
En siis pysähtynyt yliopistolla, vaan painelin eteenpäin Kaisaniemenkadulle God's Gas nuorisotilaan, jossa ruodittiin meidän seurakunnan menneen kesän rippikouluja. Tulin sinne myöhässä ja lähdin ensimmäisenä, kun olin luvannut hoitaa Pappi tavattavissa -päivystyksen Tuomiokirkossa klo 15-17. Viimeinen asiakas saapui 16.50, joten en päässyt lähtemään ihan viideltä, vaikka tavoitteeni oli vielä ehtiä hiippakunnan lähetyksen neuvottelukunnan istuntoon Bulevardille. Sinne saavuin siis noin 17.15 muiden väsyneiden puurtajien joukkoon. Onneksi saatiin kokous pian purkkiin ja lopetimme jo 17.45.
Keskiviikko alkoi Tuomiokirkon kryptassa pidetyllä kolmetuntisella työkokouksella, jossa käytiin läpi tulevan syksyn ohjelmaa: juhlamessuja, viikkotoimintaa, työnjakoa, tilojen varauksia jne. Kokous päättyi aluevahtimestarin esittelemään pelastussuunnitelmaan. Nyt siis kirkostakin voi pelastua, jos tulee tiukka paikka. :-) Kokouksen aikana kryptaan tuotiin Kallion kirkossa lainassa ollut ihkauusi valkokangas isossa kuljetuskotelossaan. Sen verran olin utelias, että jäin kokouksen jälkeen vielä hetkeksi tutustumaan laitteeseen. Ehdin silti syödä pikaisen lounaan ja istua jopa puolisen tuntia työpöydän ääressä purkamassa sähköpostia ennen seuraavan kokouksen alkua. Klo 13 tapasimme porukalla, jonka tehtävä on toteuttaa seurakuntien ison Usko-kampanjan aloitusiltana 17.11. Taizé-messu Tuomiokirkossa. Oli kiva olla taas valmistelemassa messua, jota tekee pappien lisäksi motivoitunut joukko vapaaehtoisia maallikoita.
Kokous päättyi ennen puoli kolmea, joten ehdin valmistella illan puhetta ja mennä Kryptaan laittamaan tuolit illan tilaisuutta varten ennen kuin hain Alissan iltapäiväkerhosta klo 16. Siiri oli kotona pienessä flunssassa ja Saarakin tuli koulusta, joten jätin tytöt kolmisteen kotiin, kun Tiina oli työmatkalla. Toimistolla printtasin joitakin ohjelmalehtisiä iltaa varten ja syöksyin Cantores Minoresin harjoituksiin viideltä. Siinä ehdittiin käydä lyhyesti läpi lauletun iltahartauden liturgia.
Olin siis taas Kryptassa noin puoli kuusi, kun ihmisiä alkoi tulla ehtoollisavustajien iltaan. Siinä rakennettiin valkokangastelinettä samalla, kun vaihdettiin kuulumisia. Tilaisuus oli siis samalla syksyn Kohtaamispaikkana Kryptan avaus. Kiitettävästi uusia teologian ylioppilaita tuli mukaan seurakunnan ehtoollisavustajien rinkiin. Mun alustuspuheenvuoro oli otsikoitu Alttarilta elämään ja sen jälkeen oli mahdollisuus kommenttipuheenvuoroihin. Ehkä puhe oli sittenkin liian haastava - siis tyylillisesti haasteita esittävä - että siitä olisi sukeutunut varsinaista keskustelua. Toivottavasti esittämän haaste kuitenkin jäi positiivisessa mielessä elämään.
Klo 19 alkoi kirkkosalissa Cantores Minoresin laulama iltahartaus, jossa toimin esilaulajana. Väkeä oli muuten vähän, paitsi että kryptan väki täytti sitten kivasti eturivit. Lauletun iltahartauden saama vastaanotto on ollut selvästi kahdenlaista. Toisaalta CM on hieno kuoro ja poikien laulua kuunnellaan mielellään. Toisaalta tällainen laulettu rukoushetki, jossa kuoro laulaa suurimman osan seurakunnan osuuksista, on selvästi koettu myös vähän pitkäveteiseksi. En oikein tiedä, mitä sille pitäisi tehdä. Juttelemme siitä yhdessä muusikoiden kanssa ja keräämme palautteen jatkoa ajatellen.
Puolituntisen iltahartauden jälkeen haastateltiin ja perehdytettiin uudet ehtoollisavustajat sekä jaettiin syksyn vuorot. Väki oli ulkona ja saatiin Maikin kanssa sulkea Kryptan ovet klo 21. Ympäripyöreä päivä siis.
Torstaina jouduin heräämään vähän aikaisemmin, koska tajusin illalla, että en ollut vielä kirjoittanut klo 9 siunauspuhetta. Siunaus oli Malmin hautausmaalla, jonne kylläkin ajaa ruuhkaa vasten parissakymmenessä minuutissa. Eli olin toimiston pöydän ääressä puoli kahdeksan aikaan ja varttia vaille yhdeksän Malmilla. Toimistossa oli samalla kiinteistön huoltofirman läksiäisjuhla, joten sain siinä välissä lahjoittaa huoltoväelle pienen arkipäivän rukouksia sisältävän kirjan muistolahjaksi.
Malmilla hautausmaan hoitaja ryntäsi sakastiin noin 8.55 ja sanoi, että nyt tulee MediHeli ja joku mies on saanut vakavan sairaskohtauksen. En ensin tajunnut, mistä oli kysymys, mutta sitten tajusin, että mies kuului saattoväkeen. Palolaitoksen auto tuli ensin ja sitten kaksi ambulanssia. Ei siinä sitten kuitenkaan kai muusta ollut kysymys kuin yllättävästä epileptisestä kohtauksesta. Luin psalmin ja rukoilimme kohtauksen saaneen sukulaisen puolesta ennen kuin
aloitimme siunauksen.
Tunsin vainajan, 95-vuotiaan ihanan ja valoisan mummon, muutaman vuoden takaa. Oli siis helppo puhua, kun pitkän elämän johtolankana on ollut tyytyväisyys, kiitollisuus ja luottamus Jumalaan. Muistotilaisuus oli hautausmaan vieressä sijaitsevassa tilausravintolassa. Lähdin sielä hieman kesken, koska olin messuvuorossa Tuomiokirkossa klo 12. Saavuin kirkolle 11.40, valitsin virret ja kirjoitin ylös ajatukset, jotka olin mielessäni miettinyt lyhyeen puheeseen. Torstain viikkomessu on kestoltaan vain puolituntinen, joten pitkiä saarnoja siinä ei saa pitää. Oli kiva tavata messun jälkeen nuorta paria, jonka joitakin vuosia sitten vihin ja joka oli kesällä saanut toisen lapsensa. Kastekeskusteluun kului hieman reilu tunti. Kahdeksi olin sopinut tapaamisen seurakuntayhtymään Kallioon, jonne tällä kertaa huristin autolla. En kerro, mistä palaverissa puhuttiin, mutta mulla on aavistus, että siitä voi tulla jotain mielenkiintoista. Teet hyvin jos rukoilet viisautta ja rohkeutta.
Alissa piti viedä klo 16:ksi Annantalolle teatterikerhoon. Oltiin sovittu, että tehdään se ekaa kertaa yhdessä bussilla, koska olin hankkinut Alissalle ihka oman matkakortin. Eli olin koululla klo 15.30 ja astuimme bussiin 15.42. Ihan hyvin se meni, vaikka en ole vielä ihan varma, muistaako Alissa varmasti painaa nappia riittävän ajoissa ennen pysäkkiä. Palasin kävellen Kaisaniemeen, minne olin jättänyt auton ja ajoin Katajanokalle. Siellä vietettiin seurakuntasalin remontin jälkeistä käyttöönottojuhlaa klo 18 ja sain päivän toisen annoksen mansikka-kermakakkua (ensimmäinen oli Malmilla muistotilaisuudessa). Kotona olin vähän seitsemän jälkeen.
Musta tuntuu, että en millään muista, mitä kaikkea olen missäkin välissä ajatellut ja mitä olis pitänyt ajatella. Tän luettelon tarkoituksena on lähinnä kertoa minulle itselleni, mitä olen yrittäinyt tehdä. Joku on joskus kysynyt, mihin ne papin päivät oikein menee. Ehkä tämä toimii hyvänä (varoittavana!) esimerkkinä myös siitä. Se tuntuu hyvältä, että tulevana viikonloppuna on tiedossa vain yksi siunaus ja yksi kaste. Jää ehkä vähän aikaa ajattelulle. Ja ensi viikon alusta jään kahdeksi viikoksi virkavapaalle!
EXITin 20-vuotisjuhlakonsertti on Tampere-talolla lauantaina 22.9. klo 18. Tervetuloa! Kaivan basson naftaliinista ja soitan isojen poikien kanssa poppia ainakin parin biisin verran.
