Vietimme eilen 1.9. Tiinan kanssa 23. hääpäiväämme talkootöissä. Tiinan veli perheineen muutti Lohjalla isompaan asuntoon ja saimme olle jynssäämässä ja kantamassa tavaroita. Hyvä hääpäivä meidän molempien mielestä. On hienoa jakaa elämänsä Tiinan kanssa. Ja oli hyvä, että menin naimisiin jo 23-vuotiaana, koska ei musta enää olis näihin urotekoihin. Olen siis ollut naimisissa tasa puolet elämästäni. Jos jatkaa eteenpäin 23 vuotta, niin päästään 69 vuoden ikään. Se tuntuu kyllä nyt tosi pitkältä ajalta. Siihen mennessä pitää keksiä, mikä musta tulee isona.
Tiina vaihtoi samalla työpaikkaa, kun 12 ja puolen vuoden rupeama Oraclella jäi taakse. Siihen mahtui perheen kannalta tärkeinä kahden vuoden pesti Irlannissa ja Alissan syntymä. Saa nähdä mitä uusi työ Syväjohtamisen myynnissä tuo mukanaan.
Ja samaan aikaan, kun olimme muuttopuuhissa, Ikosen Yke siunasi Honkanummella haudan lepoon Tuomasmessusta tutun Matti-Juhani Valtavirran maallisen tomumajan. Osallistun yleensä mielelläni hautajaisiin, mutta noudatin tässä Jeesuksen asettamaa prioriteettia, että elävät on otettava huomioon ensin. Tutustuin Matti-Juhaniin uutenavuotena 2000, kun Tuomasyhteisöllä oli Helsingin keskustassa "vuosituhathuolto" eli rippikojuja tavarataloissa. Matti-Juhani tuli vahvasti mukaan Tuomasmessuun ja teki siellä monenlaista. En tiedä, pitikö Matti-Juhani minua hyvänä ystävänä vai outona pastorina, mutta hyvin me aina tultiin juttuun.
Koko viikon jännitimme digiaikaan siirtymistä Kristillisen kasvatuksen pastoraalikurssilla Kirkon koulutuskeskuksessa Järvenpäässä. Mitään ei kuitenkaan muuttunut. Nyt on jännitettävänä miesten keihäs. No, ei me oikeasti digiaikaa jännitetty, muutoksesta kuitenkin puhuttiin. Pastoraalikurssi oli erinomaisen monipuolisesti toteutettu ja virkistävä kokonaisuus, mistä iso kiitos vetäjille. Se nosti esiin monia tärkeitä kysymyksiä, mutta myös vahvisti mun käsitystä siitä, että luterilaisen kirkon itseymmärrys on huterolla pohjalla.
Kurssin pohdintojen perusteella kuvaisin tilannetta näin: Kirkko mieltää tehtävänsä ja olemuksensa suomalaisen yhteiskunnan kautta, ei osana universaalia kristillistä kirkkoa. Suomen evlut kirkolle suomalaisuus on tärkeämpi viitekehys kuin kristillisyys. Tätä outoutta ylläpidetään sillä teologisella harhautuksella, että suomalaisen yhteiskunnan arvot samastetaan "luterilaisuuteen". Näin ollen tilanne saadaan näyttämään siltä, että olemme aito, suomalainen, "luterilainen" kirkko erotukseksi vaikkapa paavinkirkosta ja lahkolaisista. Ekumenia tarkoittaa tässä ajattelutavassa sitä, että kansallisesti merkittäviin tilaisuuksiin kutsutaan ortodoksisen "toisen kansankirkon" edustaja.
"Luterilaisuutta" on siis se, että ei käydä kovin innokkaasti kirkossa tai että suhtaudutaan Raamattuun epäilevästi. Samasta syystä kirkko kovin mielellään kysyy tulevaisuudesta tai etiikasta mielipiteitä niiltä ihmisiltä, joilla ei ole kristillistä vakaumusta. Itse asiassa aktiiviset kristityt ovat kirkon kannalta jopa vaarallinen "sisäpiiri", koska he eivät jaa valtaväestön näkemyksiä. Perusteluksi etsitään tunnustuskirjoista tai mistä tahansa sopivasta lähteestä valikoituja tekstejä, joilla ei tosin tarkemman tutkimuksen valossa ole mitään tekemistä meidän aikamme tai kysymystemme kanssa.
Kasvatuksen pastoraalikurssilla tämä ajattelu tuli läpi vaikkapa siinä, että kristillistä kasvatusta lähestyttiin rämpimällä suomalaisessa yhteiskunnassa viimeisten parinkymmenen vuoden aikana vallinneiden kasvatusopillisten teorioiden suossa. Sen sijaan sanaakaan ei uhrattu sille, mitä kristillinen kasvatus oli ensimmäisten vuosisatojen alkukirkolle tai miten se miellettiin kirkon historian eri vaiheissa. Puhumattakaan siitä, että haluaisimme tietää, miten kristillinen kasvatus hoidetaan tai mielletään muissa kristillisissä kirkoissa omassa ajassamme.
Ehkä on todella niin, että muu kristikunta tulee perässä ja täällä Impivaarassa kehitellään Nokian kaltaista huippuunsa viritettyä kirkkokonetta, joka valtaa markkinat globaalisti. Tai sitten on niin, että operoimme eräänlaisessa ulkoilmamuseossa, jossa kirkon ja yhteiskunnan välinen suhde säilyy erikoisista sääolosuhteista johtuen symbioottisena vielä kun muualla maailmassa on jo aikaa sitten siirrytty digiaikaan. Onkohan tilanne muuttunut, kun 23 vuoden kuluttua täytän 69?
Mun ohjelmaa tulevalla viikolla: Tänään illalla saarnaan Tuomasmessussa Agricolan kirkossa klo 18. Keskiviikkona 5.9. klo 17.30 Tuomasvesper ja klo 18.00 Kirkot pihalla Vanhankirkon puistossa. Lauantaina 8.9. klo 18 Tuomiokirkossa iltakirkko ja sunnuntaina 9.9. ulkosuomalaisparlamentin avajaismessu, jossa olen liturgina, saarna piispa Eero Huovinen. Tervetuloa!
