Viime viikonloppuna vietettiin kaksia synttäreitä. Meidän Alissa täytti sunnuntaina 8 vuotta. Maanantaina päästimme hänet ensimmäistä kertaa yksin kouluun. Ehkä olen maininnut aikaisemminkin, että koulutiellä on peräti kuusi kadunylitystä, joista vain yksi on valo-ohjattu. Pyysimme siis Alissaa soittamaan kotiin heti, kun on päässyt koulun pihaan. Vähän sydän syrjällään siinä odotettiin Tiinan kanssa, kun puhelin soi. Alissa kertoi olevansa perillä: "Arvaa mitä, isi? Siinä tiellä ennen niitä valoja [Unioninkadulla] yks auto pysähty!" Eli on siis vielä niitäkin autoilijoita, jotka tieliikennelain mukaisesti pysähtyy koululaiselle. Aika harvinaista, mutta mahdollista. Kiitos sille autoilijalle, kuka sitten oletkin.
Lauantai vietettiin Tampereella, jossa oli EXIT-yhtyeen 20-vuotisjuhlakonsertti.
.jpg)
Pääsin siis pitkästä aikaa lavalle yhdessä muiden keski-ikäisten setien kanssa. Hauskaahan se kieltämättä oli. Erityisen positiivisesti yllättynyt olin väkimäärästä. Parinkympin hintaisia lippuja oli myyty jo ennakkoon 1251 kpl, joten salissa oli lopulta ehkä 1500 ihmistä. Se on aika paljon kenelle tahansa suomalaiselle yhtyeelle tai artistille. Suomen Lähetysseura, jonka siipien suojissa Pekka ja bändi ovat koko ajan toimineet, sai siis taas hyvää nostetta ja varmaan tansanialaisen tädin spontaani lauluesitys Pekan haastattelun yhteydessä jäi kaikille mieleen.Olen ollut siis viime ja tämän viikon virkavapaalla, joten varsinaisia työasioita ei ole tarvinnut hoitaa. Tosin sitäkin enemmän olen pitänyt kahdenkeskisiä palavereita ja tavannut ihmisiä. Viime keskiviikkona olin myös Reijo Telarannan haastateltavana TV7:n Kirja-ohjelmassa. Reijo heitti siinä haastattelun lopuksi ilmaan - ehkä puoliksi vitsinä - ajatuksen, että voisinko seuraavaksi kirjoittaa kirjan niistä hankalista psalmikohdista, joita ei yleensä lueta. Sama ajatus nousi esiin, kun kollegan kanssa varovaisesti pohdiskelin, josko sittenkin uskaltais palata väitöskirjatyön pariin. Aiheena "sensuroidut" psalmikohdat on kiinnostava. Varmaan siitä saisi tutkimuksenkin kasaan. Mutta vähän kyllä pelottaa alkoittaa taas isoa projektia...
Eilen olin Espoon tuomiokapitulissa kuuntelemassa Tom Ehrichiä New Yorkista. Hän on Suomessa kirkon tiedotuskeskuksen kutsusta ja puhui netin käytöstä kirkkojen viestinnässä. Hyviä ja tuttuja periaatteita sieltä nousi esiin (kirjoita lyhyesti, käytä linkkejä ja kuvia, lähde liikkeelle käyttäjän tarpeista eikä organisaation tarpeista jne.). Jotain uuttakin tarttui takkiin (sivuilla täytyy olla mahdollisuus transaktioon, siis liittymisseen tai johonkin muuhun sitoutuneeseen klikkaamiseen). Välillä Tom harhautui julistamana omaa liberaalisuuttaan, jossa keskeisinä kirkon uskottavuuden teemoina näyttivät olevan luopuminen maskuliinisista viittauksista Jumalaan ja ihmisten erilaisten (seksuaali?)moraalisten ratkaisujen hyväksyminen kontrolloinnin sijaan. On tietysti ihan totta, että kirkon perusongelma on usein ollut kontrollointi, sekä opillinen että sosiaalinen. Toisaalta idioottikin tajuaa, että yhteisöt pysyvät yhdessä rajojensa avulla. Jos ei ole rajoja tai periaatteita, ei ole yhteisöäkään.
Netissä kirkko on aidosti sillä markkinapaikalla, johon se kuuluu. Se joutuu kilpailemaan ihmisten sieluista tarjoamalla jotain, joka kolahtaa. Olen juuri avannut tilin SecondLifessa, johon on jo rakennettu useita kirkkoja. Siellä ne ovat rinnakkain satanistitemppelien ja pornokauppojen kanssa ihan niin kuin oikean elämän kaupungeissakin. Katolisen kirkon sääntökunnat näyttävät ottaneen paikkansa ja onpa siellä kauniita kirkkopuutarhojakin. Kirkkon voi mennä istumaan, rukoilemaan, lukemaan ruusukkorukousta tai rippituoliin. Envankelikaaliset kirkot tarjoavat raamattuopetusta ja pienryhmiä. En ole vielä selvillä, miten paljon kävijöitä näissä palveluissa on. Ihmiset etsivät elämäänsä vaihtelua ja jännitystä uusista suhteista, mutta jossain vaiheessa tulee kaipaus suurempaan merkitykseen. Silloin kirkon pitäisi olla ovet auki.
