2. sunnuntai helluntaista, "Katoavat ja katoamattomat aarteet"
Saarnaaja 5:9-14; 1. Johanneksen kirje 4:16-21; Luukkaan evankeliumi 16:19-31
On tultava köyhäksi tullakseen rikkaaksi
Mitä ihmiselle tapahtuu viisi minuuttia kuoleman jälkeen? Tämä Jeesuksen vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta tuntuu kertovan meille jotain siitä.
Minulla on tänään syntymäpäivä. Ei mitään pyöreitä vuosia, vaan ihan tavallinen, keski-ikäinen 46 vuotta. Tulee mieleen Danten Jumalaisen näytelmän ensimmäinen säe: ”Elomme vaelluksen keskitiessä ma harhaelin synkkää metsämaata polulta oikealta poikenneena” (suom. Eino Leino). Runoilija eksyy metsään ja saa siellä oppaakseen edesmenneen Vergiliuksen, joka johdattaa hänet tutustumaan kuolleiden maailmaan, ensin helvettiin, sitten kiirastuleen ja lopulta taivaaseen. Onko kuoleman jälkeisen elämän pohtiminen keski-iässä jonkinlainen harhapolku?
Ihmisiä on aina kiinnostanut kuoleman jälkeinen todellisuus. Vertaus, jonka Jeesus kertoi fariseuksille rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, ei ollut kuulijoille ollenkaan outo. Juutalaiset opettajat, rabbit, tunsivat vertauksesta ainakin seitsemän eri versiota. Itse asiassa kertomukset matkasta Hadekseen eli tuonelan valtakuntaan tulevat vielä kauempaa. Egyptiläiset väittivät tietävänsä näistä asioista yhtä ja toista. Pääasiallisin opetus oli se, että se joka on maan päällä hyvä, sille ollaan myös kuolleiden valtakunnassa hyviä ja että se joka on maan päällä paha, sille ollaan myös kuolleiden valtakunnassa pahoja.
Vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta ei loppujen lopuksi ole kertomus siitä, mitä ihmiselle tapahtuu viisi minuuttia kuoleman jälkeen. Se sisältää kaksi sisäkkäistä opetusta. Ensimmäinen koskee rikkaan ja köyhän välistä suhdetta, oikeudenmukaisuutta. On tärkeämpää, mitä tapahtuu viisi minuuttia ennen kuolemaan, kuin viisi minuuttia sen jälkeen. Mutta tämän opetuksen ympärillä on isompi aihe, josta Jeesus on juuri edellä puhunut fariseuksille. Ennen vertausta rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta Jeesus nimittäin sanoi: ”Laista ei häviä piirtoakaan, ennemmin katoavat taivas ja maa. Jokainen, joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, tekee aviorikoksen, ja samoin tekee aviorikoksen se, joka nai miehensä hylkäämän naisen.” Joidenkin tutkijoiden mielestä viittaus aviorikokseen tuntuu kummalliselta tässä yhteydessä. Mikä yhteys pikkutarkalla lain noudattamisella on seuraavaan vertaukseen rikkaasta ja köyhästä?
Fariseukset tunsivat Mooseksen lain, mutta tulkitsivat sitä omaksi edukseen ja pinnallisesti. Heille kelpasi Mooseksen antama lupa ottaa avioero kirjoittamalla erokirja, mutta he olivat säännöillään tehneet turhaksi avioliiton pyhyyden. Heille kelpasi Vanhan testamentin opetus, jonka mukaan Jumala siunaa hyvinvoinnilla niitä, jotka tekevät hänen tahtonsa: ”Nämä siunaukset tulevat teidän osaksenne, kun vain tottelette Herraa, Jumalaanne. Herra siunaa teitä kaikkialla, missä olettekin. Siunattuja ovat teidän lapsenne, teidän maanne sato ja teidän karjanne vasikat ja karitsat. Siunattuja ovat teidän viljakorinne ja taikinakaukalonne.” (5Ms 28:2-5). Mutta fariseukset olivat vääntäneet siunauksen ajatuksen omaksi hyväkseen ja unohtaneet köyhän ja onnettoman asian. He ajattelivat, että köyhyys on köyhän oma vika, merkki Jumalan siunauksen puuttumisesta ja niin ollen tottelemattomuudesta ja synnistä. Evvk.
Jeesus käänsi tämän ajattelun päälaelleen. Missä toiset syövät kylliksensä, mutta toiset vieressä kärsivät nälkää, siellä ei Jumalan valtakunta toteudu, siteerattiinpa mitä raamatunpaikkaa tahansa. Fariseukset olivat unohtaneet Mooseksen lain määräykset köyhien huomioon ottamisesta ja puutteessa olevien auttamisesta: ”Jos teidän keskuudessanne asuu joku köyhä israelilainen, älkää olko niin kovasydämisiä, että kieltäytyisitte auttamasta häntä. Olkaa anteliaita ja lainatkaa hänelle se, minkä hän tarvitsee. Te ette saa kohdella tylysti köyhää maanmiestänne kieltämällä häneltä halpamaisesti apunne. Antakaa hänelle auliisti ja iloisin mielin.” (5Ms 15:7-10).
Fariseukset olivat unohtaneet profeettojen julistuksen oikeasta paastosta: ”Toisenlaista paastoa minä opetan, että vapautat syyttämät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaateta alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi” (Jes. 58:6-7).
Siksi Abraham vastaa rikkaan miehen aneluun, kun hän pyytää lähettämään sanan sukulaistensa pelastamiseksi: ”Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.” Ei kenenkään tarvitse ajatella, että Jumalan valtakunnan sanoma olisi ollut piilotettu tai siitä ei olisi saanut tietoa. Rikas mies vielä vetoaa ja sanoo: ”Ei, isä Abraham, mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.” Mutta Abraham vastaa: ”Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.”
Ei ole mikään ihme, että sanoma ylösnousemuksesta jää käsittämättä, kun ihmiset eivät ole valmiita kuuntelemaan, mitä Raamattu sanoo. Ei ole mikään ihme, että tänä päivänä kirkossa on niitä, joiden mielestä liika puhe Jeesuksesta on häiritsevää ja se pitäisi korvata jollain yleisuskonnollisemmalla ja fiksummalla puheella vaikkapa pyhyydestä ja kohtaamisesta. Tietysti puhe Jeesuksen ylösnousemuksesta tuntuu loukkaavalta, jos Raamatun opetus avioliitosta, rahasta ja menestyksestä tuntuu aikansa eläneeltä. Mutta Jeesus itse sanoo: ”Laista ei katoa piirtoakaan.” On kysymys siitä, luetaanko lakia oikein vai väärin, luetaanko sitä Jumalan valtakunnan hyväksi vai omaksi hyväksi.
Meillä on siis aarre verraton, se kalliimpi on kultaa. Jeesuksen opetus ja toiminta oli ihmisten johdattamista aarteen löytämiseen ja vastaanottamiseen. Ihminen, joka sen löytää, on valmis myymään kaiken, mitä omistaa vain hankkiakseen itselleen pellon, josta aarre löytyi. Aarrekartta on kenen tahansa saatavilla, jos vain haluaa.
Kerrotaan juttua miehestä, joka meni hengellisen opettajan luokse ja kertoi haluavansa tulla rikkaaksi. Opettaja sanoi: ”Kaukana eräässä kylässä asuu vaatimaton mies. Hänellä on hallussaan maailman suurin timantti. Menkää hänen luokseen ja pyytäkää häneltä tuota timanttia.” Mies ajatteli, että tämähän kuulostaa hyvältä ja lähti matkaan. Hän löysi tuon kylän ja miehen ja kysyi, oliko tällä todella maailman suurin timantti. ”Kyllä”, tämä vastasi. ”No, voinko saada sen”, mies kysyi. Kylänmies ojensi timantin tälle ja meni takaisin majaansa. Mies lähti lähti innoissaan kotia päin ja ajatteli, että kaikki hänen ongelmansa oli nyt ratkaistu. Mutta sitten hän havahtui ja palasi takaisin kylään. Hän meni vaatimattoman miehen majan ovelle, kolkutti oveen ja sanoi: ”Anteeksi, mutta haluaisinkin saada sen, mikä tekee teidät niin rikkaaksi, että voitte antaa tämän timantin pois.”
Aarre, josta Jeesus puhui ja jota hän julisti, on tavallisille silmille näkymätön, mutta kaikkea maailman kultaa ja omaisuutta kestävämpi. Jeesuksen opetus on selvä. Vain kärsivä näkee toisen. Rikasta ja köyhää ei erottanut heidän erinomainen tai ilkeämielinen käyttäytymisensä. Rikkaasta mielestä ei kerrota, että hän olisi ollut erityisen paha tai rikollinen. Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, jota hän ei edes huomannut. Hän on niin tyytyväinen siihen, mitä hänellä on ja mitä hän aikoo seuraavaksi hankkia, että edes ylösnousseen kohtaaminen ei olisi hetkauttanut. Köyhä Lasarus sen sijaan tarkkaili herkeämättä rikasta miestä saadakseen edes jonkin murusen pöydältä putoavista tähteistä.
Kuoleman jälkeen osat vaihtuvat. Lasarus pääsee Abrahamin helmaan, eikä hän enää edes näe rangaistuksessaan kärventyvää rikasta miestä. Sen sijaan rikas mies näkee Lasaruksen. Hän katsoo Lasarusta anovin silmin. Hän vääntelee itseään ja kerjää. Hänelle kelpaa mikä tahansa pienikin huomionosoitus, edes kostutettu sormenpää. Mutta rajaa ei voi enää ylittää.
Jeesuksen opettaa, että vain kärsivä näkee toisen ihmisen. Ihminen huomaa sen, mitä hän tarvitsee – tai kuvittelee tarvitsevansa. Se, joka tarvitsee toista ihmistä, huomaa tämän. Kuka sinut huomaa? Ja kenet sinä huomaat? Huomaatko sen ihmisen, jolta et tarvitse mitään tai jolta et ajattele tarvitsevasi mitään? Kuljetko maailman suurimman timantin perässä, mutta olet sokea todelliselle rikkaudelle?
Jeesus johtaa meidät aarteen luokse, löytämään itsensä ja oman mielenlaatunsa. Jumala on rakkaus. Hän kutsuu meidät köyhiksi, jotta oppisimme tarvitsemaan ja saisimme Jumalalta sitä, mitä hän meille tarjoaa. Koska me torjuimme hänet, hän itse, joka oli rikas, tuli meidän tähtemme köyhäksi, että me hänen köyhyydestään rikastuisimme. Hän kutsuu meitä köyhyyteen, tarvitseviksi. Hän kutsuu meitä tutustumaan niihin ihmisiin, joita ilman ajattelimme tulevamme toimeen. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.
[Esimerkki: Istuin viime yönä 11 aikaan täällä kirkossa hetken päivystäjien kanssa. Eräs heistä kertoi, että koulun päätöspäivänä kirkkoon tuli pullot ja tölkit käsissä remuava nuorisojoukko. Joku uhosi menevänsä tarpeilleen kastealtaalle. Onneksi kavereiden järki voitti ja pahimmat uhoajat lähtivät ilman välikohtausta takaisin ulos. Pari kaveria jäi kuitenkin kirkkoon istumaan. Muutamassa kymmenessä minuutissa nämä nuoret miehet sulivat koviksista takaisin pikkupojiksi, jotka oikeastaan vain kaipasivat keskustelua aikuisen kanssa. Siinä sitten laulettiin suvivirsi, kaikki kuusi säkeistöä, ennen kuin he jatkoivat matkaansa.]
”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä. - - Tämän käskyn me olemme häneltä saaneet: joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään”, lähimmäistään. Huolettomuus, suruttomuus ja välinpitämättömyys eivät vapauta ketään syyllisyydestä. Ei ihminen saa viis minuuttia kuolemansa jälkeen rangaistusta siitä, mitä pahaa hän ehkä teki, vaan siitä, mitä hyvää hän jätti tekemättä. Kulkiessaan Lasaruksen ohi, rikas mies ohitti Jumalan.
On aika ottaa Raamattu uudelleen käteen ja alkaa lukea sitä oikealla tavalla: suu ammollaan ja pyytäen, että Jumala ruokkii meidän köyhän sydämemme, joka nääntyy keskellä yltäkylläisyyttä ja välinpitämättömyyttä. On aika oppia uudelleen oppia tuntemaan Laki ja profeetat, jotka todistavat rakastavasta Jumalasta ja Jeesuksen lempeydestä.
