Ensimmäinen kesäkirja on luettu. Se oli Ron McLartyn Traveler, jonka sain Kulmalan Markolta, joka oli saanut sen kirjailijalta itseltään. Ron McLarty on näyttelijä, joka on esiintynyt sivuosissa muun muassa tv-sarjoissa The Practice, Law & Order ja Sex in the City.
Traveler on koskettava, rosoisen kaunis tarina, jossa nuoruuden muistot ja nykyhetken etsintä limittyvät yhdeksi kokonaisuudeksi.
Minä-kertoja Jono Riley on kirjailijan tavoin näyttelijä, hieman turhautunut ja hyvin itsekriittinen. Pitää itseään surkeana keskinkertaisuutena, vaikka kotikulmilla kaikki ihailevat häntä. Jono saa New Yorkiin kirjeen, jossa kerrotaan nuoruuden ihastuksen Marie D'Agostinon kuolemasta, ja hän päättää lähteä East Providenceen (Rhode Island) lapsuuden maisemiin tapaamaan tuttuja. Kohtaamiset ovat toisaalta hyvin nostalgisia, toisaalta niiden kautta paljastuu myös jotain järkyttävää. Nykyhetken tapahtumien rinnalla kulkee joka toisessa luvussa kohtaukset nuoruusvuosilta.
Kirjan nimi tulee harhaluodista, jonka Marie D'Agostino sai 12-vuotiaana olkaansa. Vamma ei ole vakava ja lääkärit päättävät olla leikkaamatta luotia pois, koska se on niin lähellä valtimosuonta. Luodista tulee vuosikymmenien jälkeen yllättäen "traveler", matkaaja, liikkuva osa, joka koituu Marien kohtaloksi. Kohtaamisten seurauksena käy yllättäen ilmi, että harhaluoti oli tarkoitettu Jonolle.
Luen tarinaa niin, että nuoruudessa saadut haavat voivat osoittautua kuolettaviksi, ellei niitä hoideta. Ei niin, että kaunis tarina tyhjentyisi johonkin muka-moraaliseen opetukseen, mutta varmasti tämä on yksi tarinan tasoista. Näennäisesti viaton ihminen pitää sisässään toisten aiheuttamaa vammaa. Vasta kuoleman kautta luodin ampuja ja sen tarkoitettu kohde kohtaavat toisensa ja löytävät sovinnon - tosin inhimillisesti katsoen liian myöhään.
McLartyn kuvaus 60-luvun työläisperheistä on eloisa, toden tuntuinen. On kunnollisiä isiä ja kauniita äitejä, mutta on myös sadistisia isiä ja kauheita äitejä. Irlantilaiset (micks), italiaanot (dagos), portugeesit (portagees) ja muut tulevat toimeen keskenään ja välillä tappelevat. Messussa käydään ja pappeja kunnioitetaan - omituisinakin.
Veljeni Juha kävi collegea jonkin aikaa Barringtonissa, Rhode Islandissa, mikä on kai aika lähellä East Providencea. Itse en ole koskaan Greenwich, Connecticutia idempänä käynyt, joten seutu ei ole tuttua. Tapahtumat alkavat vuodesta 1961, jolloin kohtalokas luoti ammutaan. En muista tuosta vuodesta paljonkaan, kun vasta synnyin silloin... No, joka tapauksessa kirjasta jäi jotenkin hyvä mieli. Vaikeistakin vaiheista on mahdollista siirtyä eteenpäin.
