Taas on kaksi päivää mennyt niin tiiviisti, että ei meinaa ajattelemaan ehtiä. Eilen tein niska limassa rästissä olevia tai muuten akuutteja toimistotöitä. Tänään oli heti aamusta seurakunnan papiston ja kanttorien seminaari, josta karkasin klo 16 valmistautumaan Kohtaamispaikkaan.
Aiheena oli siis tänään Hyvä siunaus- ja muistotilaisuus. Mun rooli oli vaihteeksi toimia "asiantuntijana" eli alustin lyhyesti papin roolista siunauksessa. Markku Nurminen Hietsun kappelista kertoi hautausmusiikista ja soitti Kryptan uruilla näytteeksi kolme upeaa kappaletta. Ilta meni mukavasti, mutta itseäni jäi ehkä vähän harmittamaan se, että korostin mielestäni liian vähän ylösnousemususkoa. Se on kuitenkin ihan keskeinen juttu kristillisen hautauksen kannalta.
Kohtaamispaikan keskustelussa oli jälleen jonkin verran halua kertoa omaa stooria. Eräs rouva kertoi kesken olevasta hautapaikkakiistasta, jossa vainajan lapset ja sisarukset kiistelevät pitäisikö tuhka haudata Suomeen vain Ruotsiin. Oli myös kysymyksiä siunaustilaisuuden järjestyksestä, kukkien laskusta ja sellaisista. Lopuksi vielä eräs mies kysyi, pitääkö siunaustilaisuudessa välttämättä laulaa virsi. Tosiasia nimittäin on, että nykyään kirkolta kysytään myös "ohjelmapalveluja", joissa kristillisyys halutetaan häivyttää pois. Markku kertoi, että Turussa olivat kanttorit tehneet yhteispäätöksen, että ilman virttä ei kristillistä hautausta vietetä. Vähän samansuuntaista viestiä annettiin myös kysyjälle. Toisaalta kun tietää, millaisia mielikuvia ihmisillä on virsistä, hautajaisiin olis hyvä myös tarjota muuta hengellistä musiikkia ja laulua. Pointtihan on se, että kristillisiä hautajaisia vietetään kristillisesti. Tietysti kun Suomessa yli 95% vainajista siunataan kristillisesti, sen ymmärtää, että kaikenlaisia toivomuksia mahtuu mukaan.
Cantoren minoresin laulaman iltahartaus klo 19.30 kirkkosalissa päätti taas illan. Esilaulajan rooli on liturgisesti todella haastava. Miten saada laulettu rukous elämään ilman teennäisyyttä?
Huomenna aamulla siis Agricolaan klo 7.30 aamumessuun ja sieltä suoraan takaisin Kaisankotiin, jossa papiston ja kanttorien seminaari jatkuu. Yritän siellä värvätä kollegat innolla mukaan Eroviisujen aikaisiin talkoisiin, kun Senaatintorilla tapahtuu, Tuomiokirkko on auki ja tasatunnein klo 10-18 kirkossa järjestetään rukoushetket. Tavoitteena on tavoittaa mahdollisimman suuri osa satunnaisista kirkossakävijöistä tuon tapahtuman aikana myös rukouksella. Tämä siis tapahtuu 9.-12.5. tulevana keväänä.
Perjantaina alkaa vihdoin retriitti. Odotan sitä, mutta samalla vähän myös pelkään, koska tällaisen rumban keskeltä tullessa voi olla vaikea päästä hiljaisuuden tunnelmaan. Onneksi on sovittu, että lähdetään Helsingistä jo klo 14 ajamaan. Jää pari tuntia valmisteluille ennen retriittivieraiden saapumista.
Kiireessä kaikkein eniten harmittaa, että lukemiselle ja luovalle työlle ei juuri jää tilaa. Eikä tietysti Alissalle. Tänään aamulla vein Alissan luokkakaverin luoksen klo 8.30, kun oli kiirehdittävä seminaariin. Illalla pääsin kotiin 20.30 aikaan. Aamulla lähden ennen Alissan heräämistä. Perjantaiaamuna mulla on kuitenkin ilo kävellä Alissan kanssa koululle, koska olen luvannut pitää silloin Kaisaniemen koulun päivänavauksen. Se taitaakin olla alkusyksyn jälkeen ensimmäinen päivänavaus Kaisiksessa. Kivaa!
