Tämän päivän Ilta-Sanomat tiesi sitten kertoa, että saman konsernin tv-kanava näyttää sitten pääsiäisenä Discovery Channelin dokumentin Jeesuksen haudasta. Niin sitä pitää! Tietysti Hesarinkin on pakko kirjoittaa aiheesta, täytyyhän sen seurata, mitä tv:ssä tapahtuu. Tosin Iltiksen jutussa haastateltu teologi Kimmo Ketola aika hyvin osasi sijoittaa dokkarin siihen osastoon, mihin se kuuluu eli hömppään.
Tänään oli päivä pikkupyrähdyksiä täynnä, kun aloitin klo 9.30 Tuomas-vanhimmiston kokouksesta, singahdin sieltä Annankadulle pitämään yhden aikuisrippikoulutunnin klo 11, sieltä pika pikaa klo 12 Agricolaan avaamaan Askel-lehden naistenpäivän, jonka jälkeen oli vielä yksi kastekeskustelu ja kummipojan synttärit Porvoossa. Aikuisriparissa otin puheeksi kohuväitteet Jeesuksen haudasta. Valitettavasti en ehtinyt juurikaan jäädä keskustelemaan. Sellainen käsitys kuitenkin ehti tulla, että välttämättä pohjatiedot Jeesuksen historiasta eivät olleet ihan niin hyvin selvillä kuin olin ajatellut. Ja tässähän koko jutun ydin tietysti on. Ihmiset tuntevat nykyään yllättävän vähän Raamatun historiaa, joten mediassa esitettävät väitteet uppoavat melko kritiikittömästi massoihin. Fiksun tuntuinen porukka aikuisriparissa joka tapauksessa oli koolla, toivottavasti keskustelu jatkui hedelmällisenä mun poistuttua.
Keskiviikkoillan raportti on kaikessa kiireessä jäänyt kirjoittamatta, joten se tulee nyt. Meillä oli Kryptan kohtaamispaikassa aiheena Hyvä perunkirjoitus, asiantuntijoina juristit Karjalan Sakke ja ystävänsä Matti Huunan-Seppälä. Väkeä oli parikymmentä henkeä. Keskustelu tuli jonkin verran, mutta ei mitenkään ylenpalttisesti. Itse mietin jo ennen illan alkua, että hyvästä aiheesta huolimatta iltojen hengellinen intensiteetti on jäänyt jotenkin ohueksi. Entistä vähemmän huomaan uskovani siihen, että seurakuntailtoja kannattaa järjestää pelkästään keskusteluina erilaisista aiheista. Pitää samalla olla vahva hengellinen (enkä tällä suinkaan tarkoita ahdasmielistä ylihengellisyyttä) sisältö. Hengellinen sisältö on kohdallaan, jos ihmiset lähtevät tilaisuudesta kotiinsa tuntien, että jotain uutta on alkanut elää ja heidän tarpeensa ihmisinä on kohdattu. Pelkkä tietojen jakaminen ja asiantuntijoiden haastattelu ei sitä tietenkään tee, ellei haastattelu johda pohtimaan asioita pintaa syvemmältä. Perunkirjoituksen kohdalla huomasin, että minun olisi itse pitänyt valmistautua johdattamaan keskustelua vaikkapa riitaisten perinnönjakojen taustalla oleviin traumoihin. Tai siihen, miten loitontuneita sukulaissuhteita hoidetaan, kun on pakko tulla perunkirjoituksessa saman pöydän ääreen. No, kaikesta huolimatta ilta oli taas monella tavalla hyödyllinen. Ainakin se näkökulma toistui jälleen, miten erilaista on hoitaa kuolemaan liittyviä asioita isossa kaupungissa kuin maaseudulla, missä Osuuspankin lakimiehet tekevät perunkirjoituksenkin lähes ilmaiseksi.
Torstaina ja perjantaina olin Vierumäellä Suomen Olympiakomitean Life Coaching -seminaarissa. Vancouverin talviolympialaisiin 2010 lähteville urheilijoille aiotaan tarjota aivan uudenlainen tukipalvelu, jota nyt ollaan kehittämässä. Meitä oli paikalla yhden psykiatrin ja kahden papin lisäksi kymmenisen psykologia ja konsulttia. Jännä nähdä, miten homma lähtee käyntiin!
Pastor Sari (ent. Rinne, nyk. Kuirinlahti) Torontosta ilmoitti kaikkien yllätykseksi olevansa raskaana, mistä lämpimät onnittelu! Samassa ystäville lähetetyssä sähköpostissa tuli julki, että olen luvannut mennä Torontoon kesälomalla häntä tuuraamaan. Tilanne tietysti nyt hieman muuttui, kun Sari tuleekin sieltä pois ja asettuu Rovaniemelle jo huhtikuun lopussa. No, joka tapauksessa sovittu kesätuuraus hoidetaan ja Agricolan seurakuntaneuvosto eli council on tämän hyväksynyt. Lähdemme Torontoon Tiinan ja Alissan kanssa heti kesäloman alussa 12.7. ja palaamme Suomeen 13.7. Ehdimme samassa rytäkässä osallistua myös Chicagossa pidettävään Leadership Summitiin 9.-11.8. Loman ajaksi meidän kämppä on luvattu Sepolle ja Lenalle, jotka tulevat Floridan Lake Worthin seurakunnasta viettämään kesälomaansa Suomeen. He siis muuttivat Seattlesta Floridaan helmikuussa ja ovat nyt löytäneet talon itselleen ja päässeet asettumaan aloilleen.
Mutta palaan vielä kesän suunnitelmistä tähän päivään. Illalla vierailtiin siis Porvoossa mun kummipojan Petterin 7-vuotissynttäreillä. Siellä tuli isänsä Haran kanssa puheeksi viihtyminen. Haralla on oma tinkimätön tapansa ilmaista näkemyksiään, enkä viitsi tässä yrittää jäljiltellä sitä. Joka tapauksessa tunnistimme toisissamme saman, kärttyisän vanhan miehen (Hara on sentään jo täyttänyt 60 v) oireen, että missään ei oikein viihdy. Paitsi pyörien päällä, jolloin on päässyt pois edellisestä paikasta, mutta ei vielä ole perillä seuraavassa. Kaikkein parasta olisi siis hankkia asuntovaunu ja parkkeerata se vaikka Ranskan ja Italian rajavyöhykkeelle.
Haran selitys tälle ilmiölle on se, että nuorena ihminen menee putkeen, olkoon se sitten uraputki tai opintoputki. Joku kertoo hänelle, että siellä putken päässä on porkkana. Sitä kohti ihminen sitten ryömii pimeässä putkessaan edes huomaamatta, miten hankalaa ja voimia kuluttavaa ryömiminen on. Sitten jonain päivänä sitä vain yhtäkkiä huomaa, että ei enää olekaan putkessa. Eikä putken päässä ollutkaan sitä porkkanaa, jonka luuli jonkun luvanneen. Juuri tässä vaiheessa ihminen (mies) huomaa, ettei viihdy enää missään. Niin kauan, kun oli putkessa, kuvitteli hyvinkin viihtyvänsä, jos pääsi metrin eteenpäin päivässä. Mutta kun putkea ei enää ole, liikkumisesta katoaa hohto. Eikä putkeen enää pääse millään takaisin.
En ole ihan varma, millä tavalla putkesta nouseminen ja viihtymättömyys liittyvät toisiinsa. Arvelen, että viihtymisessä on lopulta erittäin vähän tekemistä paikan ja ajan kanssa (sekä sisäinen kello että sisäinen navigaattori ovat tärkeitä miehisiä ominaisuuksia putkessa). Enemmän on kysymys viihtymisestä itsensä kanssa. Putkessa sitä luulee tavoittelevansa jotain. Kun tavoittelu lakkaa, jää vain se, mikä on. Sen kanssa on tultava toimeen. Urheilijoiden hyvinvoinnista puhuttaessa on tärkeää miettiä eri elämänalueiden suhdetta toisiinsa. Onko treenin ja hiihtoputken lisäksi tarpeeksi muita asioita elämässä, jotka lataa akkuja? Onko aikaa kavereille, harrastuksille, perheelle? Vaikka viihtymiskeskustelu on siis osattava tulkita kieli poskella ja pilke silmäkulmassa, sillä on jotain tekemistä ihan oikean elämän kanssa. Sitä aion nyt jäädä pohtimaan ja miettimään, kun valmistaudumme huomiseen aprillipäivään ja palmusunnuntaihin.
