Aamuhartaus YLE Radio 1 24.11. klo 6.15 ja 7.50
Talven hämärin aika alkaa olla käsillä, joten huomaan ajattelevani aika paljon valoa ja sen puuttumista. Meidän kuopus on ekaluokkalainen ja hänen iltapäiväkerhossa on ollut teemana valo. Lasten ajatuksia on kiva kuunnella ja kirjoittaa muistiin. Hän pohti asiaa muun muassa näin: ”Valo on kirkas ja valoa tarvitaan näköön. Valo tulee joskus taivaalta, kun aurinko paistaa ja se voi myös syntyä sähköstä.” Pienempien tarhalasten ajatukset on vielä konkreettisempia: ”Valoa tarvitaan et näkee mitä kuvia on seinällä ja mitä tavaroita on.” Tai: ”Ihminen tarvii valoa. Kirja tarvii valoa et sen näkee.” Yksi lapsi kiteytti havaintonsa valosta kolmeen lauseeseen: ”Valo valaisee. Valo lämmittää. Valo näyttää tien.” Oli ollut myös puhetta valon voimasta: ”Valon voimat on hyviä.” Mutta joku oli sitäkin mieltä, että ”valolla ei ole voimia”.
Valo on ilmiö, jonka lapsikin tuntee, mutta sen merkitystä on vaikea määritellä tyhjentävästi. Ei mikään ihme, että varhaisimmista ajoista lähtien kaikki valoon liittyvät ilmiöt ovat kiehtoneet ihmisiä. Valolla näyttää olevan valtavat voimat, kun se saa kaiken kasvamaan, värit loistamaan ja kullan kiiltämään. Toisaalta se näyttää olevan hyvin heikko. Valon voi sulkea pois laittamalla verhot eteen tai oven kiinni. On hyvin ymmärrettävää, että siellä missä on puhuttu valosta, on ajateltu myös Jumalaa.
Vanha itämainen viisaus vastaa kysymykseen Haluatko todisteita Jumalasta? toisella kysymyksellä: Sytytetäänkö lamppu että nähtäisiin aurinko? Jumalan suhde tietoon on samanlainen kuin auringonvalon suhde lampun valoon. Ei Jumalan olemassaoloa voi todistaa. Hän on se, jonka vuoksi ylipäänsä näen ja ymmärrän mitään. Hän on järki ja valo.
Mutta nyt joudun hankalan kysymyksen eteen. Entä jos järki pimenee ja valo sammuu? Vuoden pimeimpänä aikana aurinkoa tuskin näkee. Ei auta, vaikka kuinka avautuisi auringon läsnäololle, jos aurinko jää taivaanrannan taakse. Voiko Jumala olla samalla tavalla poissa?
Juutalaiset rabbit ovat opettaneet: Jumala on kaikkialla siellä, minne hänet päästetään. Ei Jumala ole poissa pimeydestäkään. Psalminkirjoittajalla on tästä omakohtainen kokemus: Vaikka sanoisin: ”Nyt olen pimeyden kätkössä, yö peittää päivän valon”, sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.
Voin siis olla pimeässä, mutta en ole sielläkään yksin. Jos Jumala ei tunnu olevan läsnä, voin aina kysyä, minkä verhon olen laittanut hänen eteensä tai miksi en päästä häntä pimeyteeni. Ihminenhän tarvitsee pimeää ja yksinäisyyttä, jotta saisimme levätä. Ei ihminen voi elää jatkuvassa auringonpaisteessa ja vuorovaikutuksessa. Lapsikin sen tietää. ”Ei saa katsoa aurinkoon, muuten loistaa liian paljon silmiin. Sellaista voimaa siinä on.” Joskus on parempi katsella kuutamoa ja tähtiä.
Juuri tässä on se hengellinen viisaus, jonka pimeä vuodenaika minulle opettaa. Lapsen suulla sanottuna: ”Valoa tarvitaan siihen et ei ole yö. Kun tulee yö sit nukutaan.” Jumala hoitaa lapsiaan niin päivällä kuin yöllä. Yöllä vain emme tiedä siitä mitään, kun emme näe mitään. Eihän lapsikaan tiedä, miten hänen äiti ja isä hoitavat häntä vielä pitkään iltarukouksen ja unihiekan jälkeen.
Jos elämässä tuntuu siltä, että aurinko ei nouse, eikä pimeässä ole ketään, voi rukoilla tämän pimeän ajan rukouksen: ”Taivaallinen Isä. Tule minun pimeyteeni ja poista pelko. Anna minun levätä rauhassa ja virkistyä, kunnes tulee aamu ja näen sinut selvästi. Kiitos kuusta ja tähdistä, niistä ihmisistä, jotka tuovat valoa elämääni. Siunaa tämä päivä.”
