Kuuntelin pienellä jännityksellä perjantaiaamuna, mitä olin tiistaina saanut puhuttua. Lopputulos oli itse asiassa ihan nappi kansainväliseen autottomaan päivään. Se, mitä harmittelin etukäteen, liittyi yksinkertaiseen toimitukselliseen havaintoon: ensimmäisen kappaleen voi yleensä tiputtaa pois ilman, että asia kärsii. Niin olisi voinut tehdä tässäkin. Alun viittaukset Jumala- ja pappi-keskusteluihin olivat enemmänkin oman ajatteluprosessin kuvausta kuin sielunravintoa aamuhartauteen. Mutta itse asia eli hengellisen elämän havaitseminen liikenteen seassa on tärkeä harjoitus. Näillä saatesanoilla siis tässä teksti:
Radion aamuhartaus 22.9.2006 / Arto Antturi
Jumalan huolenpito
Nyt puhutaan Jumalasta. Ja papeista. Ja kirkosta siinä sivussa. Raamatun Jumala nähdään hieman luonnevikaisena. Papeista on tullut pellejä, joiden inhimillisille toilailuille voidaan hyväntahtoisesti nauraa. Kirkko ja uskonnolliset yhteisöt ovat joko liian tiukkoja säännöissään ja opeissaan tai sitten liian lepsuja voidakseen puhutella ja auttaa ketään. Piispoja paheksutaan, mutta samalla heiltä odotetaan uskon ja moraalin puolustusta. Ja kirkon tutkimuskeskus osallistuu tähän ajatustenvaihtoon kertomalla meille tasaisin väli ajoin, että suomalainen kyllä uskoo Jumalaan, mutta ei sillä tavalla kuin kirkko opettaa.
Suomi kaipaa keskustelua Jumalasta. Se kaipaa keskustelua Jeesuksesta, Raamatusta, synnistä, helvetistä ja armosta. Ja pappeja on hyvä nöyryyttää siinä sivussa - ihan vaikka vaan varmuuden vuoksi. Myös vääriä jumalakuvia vastaan on käytävä rohkeasti, vaikka niillä olisikin hurskaita puolustajia. Koska kaiken kuohunnan, väittelyn, kyselyn, väärinymmärrysten ja komediallisen ilottelun alla kulkevat isot kysymykset: Mistä minä tulen, kuka olen ja mihin olen menossa.
Näitä kysymyksiä varten pitää olla yksin. Keskustelu ei niitä ratkaise. Keskustelulla vain haetaan tilaa ajatella sillä tavalla kuin juuri minä haluan ajatella. Tai yritetään ostaa toisten hyväksyntää. Siksi autolla ajaminen yksin liikenteen seassa on kuva koko elämästä.
Auton kori sulkee sisäänsä oman maailmaan, jota autoilija hallitsee. Hän määrää vauhdin ja reitin. Auton sisältä katsottuna liikennesäännöt voivat vaikuttaa turhilta tai hassuilta. Autoilija osaa itse päätellä, mikä on oikea tilannenopeus ja mitä reittiä kannattaa ajaa. Sääntöjä hän tarvitsee ainoastaan voidakseen paremmin ennakoida muiden autojen liikkeitä ja välttyäkseen muiden virheiltä. Auton ulkopuolella on muu maailma, jota autoilija osaa tiettyjen lainalaisuuksien perusteella tulkita. Päästäkseen päämääräänsä autoilija pyrkii tekemään ratkaisuja, jotka edesauttavat sen saavuttamista. On ehkä ohitettava toisia autoja, vaihdettava reittiä, lisättävä vauhtia tai muuta sellaista.
"Kerro minulle, miten ajat, niin kerron sinulle, millainen ihminen olet." Tai jos et aja, kerro, miten toimit niissä oman elämäsi tilanteissa, joissa teet ratkaisuja yksin, muiden näkemättä. Koska yksin vastaamme omasta elämästämme.
Liikenteen kannalta on valtava ero sillä, ajattelevatko autoilijat toisistaan ystävällisesti vai ovatko he toisilleen vain esteitä oman päämäärän saavuttamiselle. Jokainen ystävällinen silmäys suojatielle pyrkivään jalankulkijaan tai risteyksessä epävarmana pälyilevään liettualaiseen autoturistiin luo yhteyttä, joka rakentaa turvallisuutta, joka tekee meistä ihmisiä toisillemme.
Yhteys autoilijoiden välille ei synny siitä, että meitä on paljon jonossa, vaan siitä, mitä yksittäisen autoilijan sisällä tapahtuu. Yhteys syntyy sisältä. Ja kun tämä yhteys syntyy, se muuttaa kaiken. Jos löydät sisältäsi sen kohdan, jossa syntyy tämän yhteys autoilijan ja ympäröivän liikenteen välille, olet löytänyt kohdan, joka osaa rukoilla ja joka etsii yhteyttä Jumalaan ja lähimmäisiin.
Elämän läpi voi ajaa yksin, ilman yhteyttä toisiin tiellä liikkujiin. Tai sitten voi avata sydämensä. Kun sydän avautuu yhteydelle, huvittavilta tai ärsyttäviltä vaikuttavat liikennesäännöt saavat toisen merkityksen, niistä tulee rakkauden julistuksia, ruuhkapaikoista tulee taakkojen jakamisen paikkoja, muista autoilijoista tulee sisaria ja veljiä, jopa siitä ärsyttävästä kiilaajasta tulee ihminen, jolla on oma elämä.
Onko sellaista voimaa tai mahtia, joka saa aikaan näin suuren muutoksen? Jos sellainen on, siitä on puhuttava. Se voi tosin kuullostaa naurettavalta, koska jokainen tietää, ettei liikenteessä kenenkään pinna kestä loputtomiin. Liikenne on parhaimmillaan hauska komedia, pahimmillaan tragedia. Mutta juuri siksi ja sitäkin enemmän on puhuttava muutoksesta ja sen mahdollisuudesta. On puhuttava rukouksesta ja sen mahdollisuudesta.
On puhuttava Jumalasta. Nimittäin jos Jumala on sellainen kuin Jeesus sanoi, se muuttaa kaiken: Älkää murehtiko. Katsokaa taivaan lintuja. Eivät ne aja aamuruuhkassa töihin, puurra päiväänsä sorvin ääressä maksaakseen asuntolainaa, ja silti taivaallinen Isä ruokkii ne. Hän kyllä tietää, että te tarvitsette työtä, rahaa ja kodin. Mutta etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja sitä, mitä hän teidän elämältänne odottaa, niin teille annetaan kaikki muukin.
Jumalan huolenpito on ihmeellinen asia. Se todistaa itse itsestään. Niin kauan kuin haluaa pärjätä ilman, sitä ei voi saada. Mutta kun myöntyy tarvitsemaan, koko maailma todistaa Jumalan hyvyyden puolesta. Anna siis tämä päiväsi Jumalan käsiin, niin hän pitää sinusta huolen.
Virsi 397:1-4 Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa (Lina Sandell 1855)
