perjantaina, joulukuuta 19, 2008

Juhlaa ja kurjuutta

Eilen tuli kuluneeksi 19 vuotta siitä, kun valmistuin teologisesta tiedekunnasta. Huomenna tulee tasan kymmenen vuotta pappisvihkimyksestä. Siinä välissä olin siis yhdeksän vuotta akateemisena pätkätyöläisenä. Keskiviikkona sain tuomiokapitulin istunnossa todistuksen pastoraalitutkinnosta. Moni kollega suorittaa kyseisen tutkinnon muutaman vuoden sisällä valmistumisesta ja vihkimyksestä. Olen siis aika myöhään liikkeellä. Olisko nyt hyvä suunnitella tohtorikaronkkaa seuraavan kymmenen tai yhdeksän vuoden päähän. 

Tähän viikkoon on liittynyt siis monenlaista pientä ja isoa juhlaa. Myös joitakin hyvin ikäviä ja vastenmielisiä asioita. Kirjoitin ja luin alla olevan tekstin päivän blogina RadioDeissä tänään. Siihen ei oikeastaan liity mitään erityisen ikävää, paitsi että asunnottomuus on kovaa. Vielä kovempaa on ahneus, vallanhalu ja ihmisen sydämen kovuus.

Päivän blogi, RadioDei 19.12.2008

Pikkupakkanen on tullut. Kadulla alkaa tulla kylmä, jos joutuu koko yön kävelemään ulkona. Tekee mieli päästä ainakin pariksi tunniksi rappukäytävään lämmittelemään ja lepäämään. Asuntolat on täynnä ja sitä paitsi niissä on niin rauhatonta, että siellä ei selvin päin pärjää. Hostelleihin eli matkustajakoteihin ei oteta oman paikkakunnan asukkaita, vaikka sattuisi olemaan rahaakin. Sen tietysti ymmärtää, ne petipaikat on varattu matkailijoille. Paikkakuntaa on vaikea vaihtaa, kun uudessa paikassa pitäisi opetella ihan alusta kaikki: mistä saa päivittäin soppaa, missä pääsee pesulle, missä on ystävällisiä, uskovaisia ihmisiä, jotka puhuttelevat kunnioittavasti ja kohtelevat niin kuin ihmistä.

Asunnottoman osa on aika hankala. Ja myös sen osa on hankala, jonka ovelle asunnoton tulee kolkuttamaan. ”Voitko päästää täksi yöksi rappukäytävään tai johonkin lämmittelemään? Anteeksi kauheasti, että kysyn. En halua olla vaivaksi. Jumala siunaa teitä.”

Mutta eihän kenenkään tarvitse pyytää anteeksi sitä, että pyytää saada nukkua yönsä pakkaselta turvassa. Häpeissään ihminen pyytää anteeksi, oppii samalla halveksimaan itseään. Tai tekee anteeksipyytämisestä maneerin, tyhjän tavan, jonka takana piileskelee rikottu oma minä.

Yksi suomalaisten joululaulujen toistuva teema on joulun ilon saapuminen keskelle puutetta ja kylmää. Joulu tulee kaikille, ”luo köyhän niin kuin rikkahan”. Mutta olen aika varma, että joulun tulemisessa köyhälle ja asunnottomalle tänä vuonna sinulla ja minulla on vielä tehtävää. Se kohmeinen varpunen jouluaamuna, jolla pieni tyttökulta antaa siemenen pienoisen, on meidän veljemme enkeleiden maasta. Se katuja tallaava koditon, jolle sinä tarjoat tänä jouluna lämpöä ja turvaa, on Joulun Herra, Jeesus Kristus. "Minkä teette yhdelle näistä vähimmistä, sen te teette minulle", hän sanoo. 


3 kommenttia:

© Rilla kirjoitti...

Yksinäisyydellä näyttää olevan erilaisia kasvoja. On asunnottoman yksinäisyyttä ja samanaikaisesti asunnollisten yksinäisyyttä. Joulun aikaan ollaan yksin kadulla ja yksin omassa kodissa. Nämä kaksi yksinäisyyttä eivät vain kohtaa. Onko se edes mahdollista? Mietin sitä tässä: http://vaivaisenvirret.blogspot.com/2008/12/yksinisen-joulu.html

Aukku kirjoitti...

>>asunnottomuus on kovaa. Vielä kovempaa on ahneus, vallanhalu ja ihmisen sydämen kovuus

Jeesuksella ei ollut myös sijaa majatalossa. Luonnehdintasi osuu naulankantaan.

Emme jaksa rakastaa asunnottomia niin paljon kuin Hurstit.

>>Sen tietysti ymmärtää, ne petipaikat on varattu matkailijoille
Vierakoreus yhdistyneenä matkailuelinkeinoon. Missä on sosiaalityön paikallinenlähimmäisen tarve ja kohtaaminen?

Diakoniatyömme ei ole osannut kohdata tätä ongelmaa.

miina kirjoitti...

Hei Arto!

Ensimmäinen asunto ja koti, jonka asunnottomuuden jälkeen lapseni kanssa saimme, oli Veikko Hurstin kanssa samassa "rapussa". Silloin en vielä tuntenut hänen työnsä suuruutta.

Pistää miettimään, kuka minulle yösijan asunnottomana ja kodittomana antoi.

Tänä jouluna tarjoan joulun ystävälleni, joka myös aikoinaan koki mitä on olla asunnoton ja koditon ja paeta viimeisillään raskaana taivasalle.

Rilla kirjoittaa aivan ihania runoja.