Valvomisen sunnuntai ”Valvokaa!”
Mal. 3:13-18, Ilm. 22:10-17, Mark. 13:33-37
Olen ollut huomaavinani, että viisaat ihmiset, joita pyydetään puhumaan seurakunnan tilaisuuksissa, mielellään heittävät pieniä piikkejä estyneenä pidetylle kirkkokansalle. Kirkolla näyttää olevan ongelma seksuaalisuuden kanssa, kirkuvat otsikot. Kirjailija Jari Tervoa siteerattiin eräässä lehdessä edellisellä viikolla: ”Kaikissa selitysmalleissa ja aatteissa, jotka pyrkivät olemaan kaiken kattavia, on väistämättä koomisia piirteitä.”
Näyttää siltä, ikään kuin olisi olemassa elämänalue tai ehkä elämänalueita, joiden suhteen kirkko on onnettoman kyvytön tai virkamiesmäisen kalsea. Kirkon ulkopuolella on pelastus ja viisaus, jonka kirkonkin toivotaan hitaasti löytävän. Mistä tällainen ajattelutapa oikein on peräisin? Miten on mahdollista, että kirkon sisälläkin elätellään mielikuvaa pelastuksesta, joka tulee jostain viisaudesta, jota kirkolla ei muka ole? ”Te puhutte uskaliaasti minua vastaan”, sanoo Herra. Olette sanoneet näin: »Turha on palvella Jumalaa. Mitä hyötyä on siitä, että noudatamme hänen käskyjään, palvelemme Herraa Sebaotia ja kuljemme murhe kasvoillamme?” (Mal. 3)
Kristillinen murhe ei taida olla kovin myyvä tuote. Suruttomuus on sana, joka on lähes kadonnut meidän kielenkäytöstämme. Sehän sisältää ajatuksen Jumalan mielen mukaisesta murheesta. ”Autuaita ovat murheelliset”, sanoo Jeesus. Mutta maailman ajattelussa ne, jotka kantavat sisimmässään Jumalan mielen mukaista surua, ovat säälittäviä tai naurettavia.
Evankeliumissa Jeesus kehottaa valvomiseen kolme kertaa. Kehotusten välissä hän esittää havainnollistavan esimerkin ja tämän esimerkin selityksen. ”Kun mies matkustaa vieraille maille ja talosta lähtiessään antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän ja vastuun, ovenvartijan hän käskee valvoa.” Valvominen liittyy siis siihen vastuuseen, joka kullekin on annettu. Valvomisella ei tarkoiteta mitä tahansa unettomuutta tai sängyssä pyörimistä huomisen murheiden takia. Hengellinen valvominen on valppautta ja keskittymistä omaan tehtävään. Ovenvartijan tehtävä havainnollistaa kristityn tehtävän. Havainnollistuksen jälkeen Jeesus toistaa kehotuksen valvoa ja nyt siihen liittyy selitys: ”Valvokaa, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa. Hän tulee äkkiarvaamatta - varokaa siis, ettei hän tapaa teitä nukkumasta.” Miten viittaus talon herran pitäisi ymmärtää?
Jeesuksen valvomiskehotus liittyy siihen, mitä hän on sanonut juuri edellä. ”Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä, milloin se aika tulee.” Se aika tarkoittaa Ihmisen Pojan tulemista. Talon herra, josta havainnollistava esimerkki puhuu, on siis Ihmisen Poika. Ajatuksen taustalla on valtava määrä Vanhan testamentin profeettojen ennustuksia Herran päivästä, juutalaisen kansan monia eri vaiheita ja monenlaista ajankohtaista opetusta siitä, mitä Herran päivä tulisi tarkoittamaan. Jeesuksen puhe on taustahistoriansa takia hyvin vaikea tämän päivän ihmisille. Sitä voidaan pitää täysin käsittämättömänä. Tai sitten sitä kohtaan tunnetaan ylikorostunutta kiinnostusta ja Raamatusta yritetään laskea päivämääriä.
Juutalaisuuden opetukseen Herran päivästä liittyi toisaalta voitonriemuinen optimismi. Jumala tulee puuttumaan asioihin. Toisaalta siihen liittyi synkkä pessimismi. Maailma on niin paha, ettei sitä voi mitenkään korjata. Tarvitaan kokonaan uusi luomus, uusi maa ja taivas. Juuri tähän lopun aikoja ja Herran päivää koskevaan keskusteluun Jeesus liittyi puhumalla Ihmisen Pojan tulosta. Jeesus ei siis ollut luomassa jotain uutta oppia viimeisistä tapahtumista. Hän vain selitti oppilailleen, mitä Herran päivä tarkoittaa.
Kehotus valvomiseen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että nyt-hetki on tärkein. Valvominen on täsmällisessä yhteydessä Jeesuksen opetukseen vuorisaarnassa: ”Älkää huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä huolen itsestään.” Kukaan ei voi tietää, milloin talon herra tulee. Hänen tulemisensa ajankohtaa ei kannata edes lähteä arvailemaan. Se tulee tapahtumaan äkkiarvaamatta, yllättäen, ehkä aivan eri tavalla kuin oli uumoiltu. Siksi kaikkein olennaisinta on olla valmiina. Joka päivä meidän tulee suorittaa tehtävämme loppuun. Meidän tulee elää niin, että ei ole enää merkitystä sillä, milloin hän tulee. Hän saa tulla milloin vain. Jokaisesta päivästä tulee valmistautumista kohtaamaan kuningas.
Itä-Euroopan juutalaisten keskuudessa kerrotaan tarinaa eräästä hurskaasta miehestä, joka meni puhumaan rabbi Wolfille. Miestä häiritsi, että jotkut pelasivat korttia yöt läpeensä. ”Se on hyvä”, rabbi Wolf vastasi. ”Niin kuin kaikki ihmiset, hekin tahtoisivat palvella Jumalaa, mutta eivät tiedä miten. Nyt he kuitenkin oppivat pysymään hereillä ja keskittämään mielensä yhteen asiaan. Kun he ovat sen oppineet, ei tarvita muuta kuin että he kääntyvät – ja millaisia Jumalan palvelijoita heistä silloin tuleekaan!”
Tämä maailma on täynnä kortinpelaajia, ihmisiä, jotka haluaisivat palvella Jumalaa, mutta eivät oikein tiedä, miten. Jumalan kansan pidättyminen öisistä peleistä vaikuttaa heidän mielestään elämänkielteisyydeltä. Hurskaan ihmisen murheesta tehdään pilaa tai häntä säälitään. Kirkon elämänkielteisyyttä päivitellään. Vaikuttaa siltä, että viisaus löytyy korttipöydän ilonpidosta, eikä hurskaiden ikävänpidosta.
”Se on hyvä”, Jeesus saattaisi sanoa. ”Tällä tavalla ihmiset oppivat, mitä on valvoa ja keskittyä yhteen asiaan. Kun he ovat sen oppineet, ei tarvita muuta kuin että he kääntyvät – ja millaisia Jumalan palvelijoita heistä silloin tuleekaan!” Kirkon tulee siis kestää siihen kohdistuneet epäilyt, naurut ja iskut. Ja kirkko kestää, kun se itse pysyy valveilla ja kiinnittää katseensa Jeesukseen. Hän sanoo: ”Minä tulen pian ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.”
