Luulin jo saavani huokaista helpotuksesta, kun viime viikonlopun GLS ja sunnuntain messu olisi plakkarissa. Vielä mitä! Maanantaina tosin kävin mökillä katsomassa kuusiaitaa ja miettimässä vanhan betoniperustuksen kestävyyttä. Sen jälkeen pitääkin kalenterista katsoa, missä olen ollut. (Olenko kertonut jutun liikemiehestä, joka vielä eläkkeelläkin oli aktiivisesti mukana monessa? Kerran hänen nähtiin kutsuilla selailevan hermostuneesti kalenteriaan. "Oletteko mahdollisesti myöhässä seuraavasta tapaamisesta?" joku kysyi ystävällisesti. "En suinkaan", liikemies vastasi. "Yritän vain selvittää, missä olen juuri nyt.")
Keskiviikkoilta Kryptassa oli kuitenkin hyvä. Ainakin omasta mielestäni :-) Vähän jännitin etukäteen, tulisiko nimekkään esiintyjäkaartin jälkeen tällaiseen omilla voimilla (minä ja Leppilammen Jukka) järjestettyyn iltaan ketään. Varsinkin kun aihe ei ollut helpoimmasta päästä: virikkeitä henkilökohtaisen rukouselämän elvyttämiseen. Mutta meitä oli useita, nelisenkymmentä, joilla oli joku rukouksen kaipaus sydämessä. Puhuttiin lakkaamattomasta rukouksesta ja osallistumisesta seurakunnan yhteiseen rukoukseen. Lopuksi Cantores Minores lauloi taas uskomattoman kauniin Evensong-iltahartauden.
Ihan ensimmäiseksi kyseessä on yksityisen ihmisen kamppailu oman elämänsä valintojen kanssa. Vaikka kyseessä on julkisen viran hoitaja, asialla on aina täysin yksityinen ja henkilökohtainen puolensa, josta ulkopuolisen on parasta pidättyä sanomasta mitään. Jokaisella ihmisellä on oikeus tulla arvostetuksi ja kuulluksi omana itsenään. Samalla kun asian julkisuus tekee ilmiöstä (sukupuolen vaihtamisesta) ajankohtaisen keskustelunaiheen, myrskyn silmässä olevan henkilön yksityisyyttä pitää kunnioittaa.
Toiseksi, asiasta pitää keskustella. Ja keskustelun pitää liittyä ilmiöön, ei henkilöön, vaikka erottelu onkin vaikeaa. On itsestään selvää, että seksuaalisuutta tullaan jatkossakin suomalaisessa mediassa käsittelemään kirkon ja sen ihmisten kautta. On kyllä totta, että seksuaalisuudesta on tullut ylikorostettu puheenaihe. Ja monta kertaa seksipuhe on latteaa, hyödytöntä tai jopa vahingollista. Mutta ihan yhtä selvää on, että aihetta ei voi sivuuttaa vaikenemalla. On vain osattava nähdä pintaa syvemmälle.
Kolmanneksi asiaan liittyy kysymys valheessa elämisestä. On raskasta elää, jos kokee, ettei voi kertoa kaikkea itsestään. Ihan samanlainen kokemus saattaa liittyä uskottomuuteen tai muihin aviopuolisoiden välisiin suhteisiin. Salailu estää kohtaamisen ja suhde vääristyy. Toisaalta sekä häpeä että salaaminen kuuluvat seksuaalisuuteen, vaikka nykyään saattaa olla vallalla sellainen käsitys, että näistä on päästävä täysin eroon. Täysin häpeämätön ihminen on sietämätön. Jossain on siis olemassa raja, jonka sisällä ihmisellä on lupa pitää asiat vain itsensä ja Jumalan välisenä.
Neljäs näkökohta liittyy identiteettiin. Julkisessa virassa palvellut Nikodemos tuli Jeesuksen luokse yöllä, koska piti tätä luotettavana opettajana (Joh. 3). Kun Jeesus sanoi hänelle, että ihmisen tulee syntyä uudesti ylhäältä, Nikodemos hämmentyi. "Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?" Se ei ole mahdollista, eikä Jeesus voi sitäkään tarkoittaa, että ihmisen identiteetti kohentuisi uudella keholla. Jeesuksen sana muistuttaa, että ihmisellä on tarve uudistumiseen, jopa uuteen syntymään. Olisiko tästä puhuttava enemmän?
Tänään (torstaina) aamulla sain puhua pari tuntia kirkon lapsityöntekijöille Raamatun käytöstä. Valitsin aiheekseni Jaakobin varastetun siunauksen, josta puhuin aiemmin pyhäinpäivän miesten päivillä (pyhäin miesten päivillä) Vivamossa. Jotenkin aihe alkoi uudestaan elää mun mielessä. Ehkä siihen kannattaa vielä palata jossain muodossa.
Huomenna koko naisväki häviää eri ilmansuuntiin: Saara Madridiin, Alissa Tukholmaan ja Tiina Dubaihin. Onneks viikonloppuna on töitä, niin ei tarvi miettiä tekemisiään. Lauantaina kryptan myyjäisiin (tervetuloa 11-14!) on tulossa autolastillinen ukrainalaisia ortodoksinunnia myymään käsitöitään. Sunnuntaina klo 10 saarnaan Johanneksen kirkossa Ermon sijaisena.
