sunnuntaina, elokuuta 23, 2009

Isän kunnioittamisesta

Lähdin aamulla kahdeksan aikaan toimiston kautta kirkolle, sieltä saarnajatkojen jälkeen Luukkiin MATKALLA-ryhmän patikkaretkelle ja Luukista suoraan sairaalaan isää katsomaan. Kotiin ehdin vasta kymmenen aikaan illalla, enkä hirveästi nyt jaksa lähteä muokkaamaan alla olevaa saarnakonseptia. Varmasti se rakenteelta ja suurelta osin sanoiltaakin vastaa sitä, mitä aamulla puhuin. Mutta oli siinä joitain painotuserojakin. Joka tapauksessa pyhän teemana on itsensä tutkiminen ja evankeliumitekstinä Matteus 23:1-12.

Esipuhe: ”Noudattakaa heidän opetustaan”

Jeesus puhuu melko kovia sanoja oman aikansa leipäpappeja vastaan. Silti hän sanoo aluksi: ”noudattakaa heidän opetustaan”. Miksi? Siksi, että Jumalan Sana on Jumalan Sanaa, vaikka sitä saarnaisi itse perkele. Ja joskus Jumala tosiaan laittaa perkeleenkin palvelukseensa. Käyttäähän Jumala meitä itsekkäitä, ylpeitä ja heikolla itsetunnolla varustettuja ihmisiäkin. Vaikka Jeesus siis seuraavassa esittää liudan syytöksiä lainopettajia vastaan, hänen sanojaan ei koskaan tule käyttää Jumalan Sanan vastaan.

Laki, jota Jeesuksen ajan lainopettajat opettivat, oli Vanha testamentti. Siihen on helppo loukkaantua, kuten tähtitieteen professori Esko Valtaoja omakohtaisesti todisti kirkkopäivillä: ”Olen lukenut läpi koko Raamatun ja ehkä juuri siksi en usko Jumalaan.” Mutta Jumalan Sana, jopa kaikkein oudoimpine kohtineenkin, on peili, josta ihminen näkee itsensä Jumalan edessä. Ja sanotaan, että ei kannata syyttää peiliä, jos naama on vino.

Jeesuksen kehotus noudattaa rabbien opetuksia antaa koko seuraavalle syytösten listalle sävyn. Kaikessa on kyse yhdestä ja samasta asiasta: Jumalan kunniasta ja ihmisen kunniasta.

Ensimmäinen syytös: ”He puhuvat yhtä ja tekevät toista”

Rehellinen aito ihminen ei voi puhua yhtä ja tehdä toista. Teot paljastavat, mihin oikeasti uskot. Kulutuksemme paljastaa, miten materialisteja olemme, ei mielipiteemme ilmastonmuutoksesta tai finanssikriisistä. Tiliotteemme paljastaa paremmin arvomme kuin yksikään gallupkysely.

Miltä suomalainen kristillisyys tänä päivänä näyttää? Ovatko sanat ja teot yhteydessä toisiinsa? Muutama vuosi sitten tehdyn tutkimuksen mukaan 68% suomalaisista sanoo uskovansa Jumalaan (miehistä 60%, naisista 75%). Jaakobin kirje muistuttaa , että usko Jumalan olemassaoloon on hyvä lähtökohta, mutta ei se vielä ratkaise mitään. ”Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet – pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat.” Miten usko Jumalaan näkyy käytännössä?

Varmasti kristillisen Jumala-uskon vaikutus näkyy yhteiskunnan rakenteissa. Arvostamme toisista huolehtimista, turvallisuutta, koulutuksen arvostusta, uskollisuutta, luotettavuutta ja niin edelleen. Eivät nämä arvot ole syntyneet sattumalta tai valistuneen tieteen seurauksena, vaan Raamatun pohjalta kasvatetun kansan syvästä hengellisestä vakaumuksesta. Suomen kansa on kasvatettu Agricolan kääntämällä Raamatulla.

Mutta nyt näemme, miten tämä arvopohja muuttuu kovaa vauhtia. Nuori toimittaja vuodatti Metro-lehdessä kuluneella viikolla ahdistustaan vaatimalla, että kristillinen kasvatus olisi kokonaan kiellettävä alle 18-vuotialta, kun sen takia eräs kaveri ei ollut päässyt nuorena osalliseksi hedonistisesta nautintokulttuurista, vaan oli joutunut pidättäytymään. Mitä seuraavaksi keksitään vaatia? Että kristilliset kirkot tulisi kokonaan lailla kieltää?

Ilmapiiri on siis muuttunut. Olemme rikkaampia, lihavampia ja vapaampia toteuttamaan mielitekojamme. Mutta Jeesuksen sanat pakottavat kiinnittämään huomion sanojen ja tekojen suhteeseen. Ilmapiirin muutoksen seurauksena nuoret vanhemmat eivät enää oikein uskalla tai kehtaa puhua lapsilleen Jeesuksesta. Sehän voi olla vahingollista. Lapsi kyllä kastetaan, mutta varmuuden vuoksi hänelle pyydetään kahden luterilaisen kummin lisäksi yksi ateisti ja yksi buddhalainen haltijakummi ja lapsi saa sitten itse päättää, mitä näistä jutuista haluaa uskoa. Jumalaan uskovat vanhemmat käyvät lastensa kanssa huvittelemassa ja juopottelemassa, mutta eivät koskaan rukoile heidän kanssaan. Mistä aineksista lapset ja nuoriso oikein ammentavat arvomaailmansa ja elämänkatsomuksensa?

Ei riitä, että meillä on yhteiskunnalliset rakenteet, joissa ikään kuin vanhentuneena hintalappuna roikkuu ristin merkki. Kun sekin putoaa pois, ei ole mitään estettä sille, että myös rakenteet muutetaan: huolehtimisen korvaa tulosvastuu ja uskollisuuden korvaa liikevoitto. Ei Amerikkaa voi eikä kannata matkia talouselämässä, jos ei tajua amerikkalaisten uskonnollista sitoutuneisuutta.

Olemme siis kaiken hyvän yltäkylläisyyden keskellä elävänä kansakuntana menettämässä kosketuksen siihen, mihin sanomme uskovamme. Ei mikään ihme, että kansakunnan mielenterveys on katkolla. Jumalan kunniaa ei voi korvata ihmisen kunnialla.

Toinen syytös: ”Kaiken he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin”

Sanon tästä vain lyhyesti. Mikä on huomionkipeyden vastakohta? Toisen korottaminen, toisen asettaminen etusijalle. Miten huomionkipeä ja omanarvontuntoinen ihminen voi muuttua niin, että hän alkaakin asettaa toiset etusijalle? Vaikeasti. Se on vastoin ihmisen luontoa.

Mutta siihen on olemassa selkeä raamatullinen neuvo. ”Rakasta Herraa sinun Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Rakkauden kaksoiskäsky ei käske meitä olemaan rakastamatta itseämme. Se käskee meidän rakastaa Jumalaa yli kaiken. Paras lääke huomionkipeyteen on Jumalan asettaminen etusijalle. Paras lääke oppia rakastamaan Jumalaa, on opetella palvelemaan lähimmäistä.

Kolmas syytös(sarja): ”He käyttävät - - , panevat - - , istuvat - -, ovat hyvillään - -”

Suomalaiseen, Raamatun sanalla lannoitettuun kulttuuriin iskostui aikoinaan vaatimattomuuden arvostaminen ja kaikenlaisen rehvastelun karttaminen. Vaatimattomuus kaunistaa, sanottiin. Vaatimattomuuteen liittyi tietty herran pelko. Kunnioitettiin asemaa ja titteleitä. Sen kääntöpuolena oli herravihaa, tyytymättömyys jupistiin omissa joukoissa. Maailma on muuttunut. Herran pelon ja vaatimattomuuden kulttuuri on edelleen näkyvissä vanhemman polven elämäntyylissä, kun nuorempi polvi on heittänyt solmiot ja pönöttävät tittelit nurkkaan. Itsetehostus toteutetaan nykyään toisilla keinoilla.

Olennaista on tunnistaa, mistä Jeesus tässä varoittaa ja mihin hän kehottaa. Tule ihmiseksi ja kohtele toista sellaisena! Anna kunnioitus toiselle siksi, että tämän on Jumalan luoma ja Hänelle rakas. Älä katso asemaan, ulkonäköön tai siihen, mitä sinä siitä hyödyt. Rikkaiden palvonta ja köyhien syrjiminen on Jumalan suunnitelmaa vastaan. Autuaita ovat köyhät.

Varoitus ja johtopäätös: ”Älkää kutsuko ketään isäksi”

Olemme tulleet viimeiseen kohtaan. Seemiläisessä ajattelussa isä on arvonimi. Se voi tarkoittaa ketä tahansa vanhempaa, kokeneempaa, osaavampaa. Opettajaa, oppimestaria tai johtajaa voitiin kutsua isäksi. Profeetta oli isä profeetanoppilaille, rakennusmestari oli isä kisälleilleen. Jeesus halusi poistaa tällaisen luokittelun seuraajiensa keskuudesta.

Jäin kuitenkin miettimään lausetta ”älkää kutsuko ketään isäksi”. Onko se ymmärrettävä kirjaimellisesti? Tarkoittaako Jeesus siinä myös meitä oikeita isiä ja meidän oikeita isiämme?

Oma isäni sai tasan kolme viikkoa sitten sunnuntaiaamuna aivoinfarktin ja on siitä lähtien ollut sairaalassa pääasiassa tajuttomana kykenemättä syömään tai juomaan. Olemme odottaneet, että hän virkoaisi, mutta se näyttää joka päivä epätodennäköisemmältä. Isä on 83-vuotias. Hän on koko ikänsä ollut matkalla taivaaseen, joten emme sure hänen puolestaan, mutta tietysti riutuminen sairaalan vuoteessa tuntuu ikävältä. Ihmisestä tulee niin pieni, avuton, kuin uhrilammas, joka ei pysty suutansa avaamaan puolustautuakseen tai kertoakseen, mitä tarvitsee.

Isän sängyn vieressä hänen päätään silittäessäni kuuntelimme äänitteenä Isä meidän –rukouksen paavi Johannes Paavali II:n latinaksi laulamana. Isä luki aikoinaan klassisessa lyseossa latinaa, joten olemme harrastaneet tätä aikaisemminkin. Silloin tajusin aivan selvästi ja yksinkertaisesti, että meidän isyytemme täällä maan päällä on aivan yhtä katoavaa kuin Katajanokan laiturin huvijahdit, rahastosäästöt ja mikä tahansa yhteiskunnallinen asema. On vain yksi Isä ja kaiken Herra, jonka luokse me kaikki menemme. Annetaan siis kunnia sille ainoalle, jolle se kuuluu ja noustaan tunnustamaan uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan.



2 kommenttia:

Petri Viinikkala kirjoitti...

Kiitos Arto tekstistäsi! Se puhutteli, rohkaisi ja siihen oli helppo sanoa aamen. Kunnioittamalla isiämme voimme olla rakentamassa uutta. Voimia sinulle ja koko Antturin perhekunnalle!

Matti Innanen kirjoitti...

Kiitos,Arto puhuttelevista teksteistä. Saattelin omat vanhempani viime joulu- ja tammikuussa niin pitkälle kuin pystyin. He lähtivät, niin uskon, viimein parempien saattajien mukaan kotiin.

On yksi Isä meillä. Hän on meidän isien ja meidän isiemme Isä. Siunatkoon hän teitä kaikkia parhaalla lohdutuksella ja siunauksella.