En ehkä saa näin ennen yöpuulle asettumista enää itsestäni esiin parasta mahdollista analyysiä, mutta vielä äsken illallispöydässä keskustelun teemat elivät vahvasti. Valtaoja paljasti uskovansa ihmiseen ja ihmisen hyvyyteen. Jäi toki vielä vastaamatta kysymys hyvyyden ongelmasta eli siitä, mistä tämä ihmisen hyvyys on peräisin ja miksi siihen kannattaisi uskoa. Joka tapauksessa mulle jäi käsitys, että agnostikon asenteestaan huolimatta Valtaoja ei ole kaukana Jumalan valtakunnasta.
Uskon ja tekojen välttämättömästä suhteesta Hämeen-Anttila lausui viisaita erään yleisökysymyksen innostamana. Hän huomautti, että ei oikeastaan ole paljonkaan väliä sillä, kuinka moni ihminen jossain barometritutkimuksessa sanoo uskovansa Jumalaa, jos tämä usko ei millään tavalla konkretisoidu teoiksi heidän arkielämässään. Olin kuulevinani siinä aidon huolestumisen ulkokohtaisen, nimikristillisen välinpitämättömyyden vuoksi. "Tärkein kirjainyhdistelmä tänä aikana ei ole NATO tai EU, vaan evvk." Suomalaiseen omasta uskonnollisesta perinteestä vieraantumiseen kuuluu tällainen epämääräinen ja ulkopuolisen näkökulmasta hyvin epäilyttävä vakaumuksettomuus. Ei oikeasti tunnusteta sitä, mitä kuvitellaan olevan.
Komulaisen Jyri loisti myös muutamilla nostoillaan. Myllykosken Matti kysyi, voisiko uskonto hyväksyä asetelmaa, jossa se ei vaadi muita hyväksymään omaa totuuttaan. Jyri rajasi vastauksensa kristinuskoon (koska ei ole mielekästä tässä yhteydessä puhua uskonnosta yleensä) ja otti esimerkiksi Dostojevskin Kristus-hahmot: ruhtinas Myskinin, Karamazovin veljesten Aljoshan ja prostituoitu Sonjan. He eivät tyrkyttäneet omaa totuuttaan, vaan antautuivat sellaisenaan toisen palvelukseen, mikä sai toisissa aikaan kutsun kääntymykseen. Kristilliselle uskolle on siis itse asiassa ominaista, että se ei välity pakon, vaan palvelun kautta Kristuksen omaa esimerkkiä seuraten. Totuuden välittämisen tilalle tuleekin siis identiteetti, sinä-minä-suhde.
Toki keskusteltiin myös luonnontieteiden ja humanismin suhteesta, muka-pimeästä keskiajasta, tieteen ja teknologian saavutuksista ja niiden synneistä, ja monista muista aiheista, joita ajattelen ehkä seuraavaksi huomenna, kun huristelen iltapäivällä junalla takaisin Helsinkiin pitämään Tuomiokirkon klo 18 iltakirkkoa ja miettimään sunnutaiaamun saarnaa.
