Pyhiä miehiä ja urakointia

Olen kotona iltalomalla Vivamon miesten päiviltä, jotka alkoivat eilen perjantaina yhdellä raamattutunnilla ja jatkuivat tänään lauantaiaamuna toisella. Tähän iltalomaan tosin kuului Tuomiokirkon pyhäinpäivän iltakirkon saarna ja huomisen aamun saarnan valmistelua. Viikonlopun neljästä puheesta siis kolme pidetty ja yksi jäljellä.

Muutenkin tämä loka-marraskuun vaihde on jostain syystä tautisen täynnä kaikkea mahdollista. Ehkä nyt en kuitenkaan ala niitä luettelemaan, kun ne on nyt jo onnellisesti takana päin. Laitan tähän kuitenkin tämän päivän Pisaran. Sen verran fuskasin, että käytin samaa tekstiä Tuomiokirkon iltakirkossa - pienellä johdannolla varustettuna. Huomenna aamulla on aiheena kuolemasta elämään ja sama eskatologinen perussävy säilyy 9.11. isänpäivänä, kun on seuraava saarnavuoro Tuomiokirkon klo 10 messussa. Olen lukenut virikkeeksi Paavi Benediktuksen kiertokirjettä Spe salvi (Pelastuksen toivo). Ehkä siitä lisää viikon kuluttua...

Onnellisten pyhäin päivä

Onnellisia ovat köyhät. Heillä on sitä, mitä rikas tarvitsee eli ei mitään. Sillä he, joilla ei ole mitään, tarvitsevat Häntä, joka on ja joka tekee ei-minkään joksikin: Jumalaa. Juuri heidät, jotka maailman silmissä ovat ei-mitään, Jumala valitsee saattaakseen kyseenalaiseksi sen, joka luulee jotakin olevansa. Siksi rikkaaksi tullakseen on ensin tultava köyhäksi.

Onnellisia ovat surulliset. He kantavat surussaan myös niitä, jotka eivät sure, vaikka pitäisi. Ja niin he pitävät huolen siitä, että suru tulee surruksi. Surusta tulee näin heidän lohdutuksensa, eikä lohdutusta voida koskaan ottaa heiltä pois.

Onnellisia ovat ne, jotka antavat etuileville paikkansa jonossa. Kun he vihdoin tulevat viimeisenä luukulle, heille annetaan se, mitä edellä käyneet eivät voineet ottaa vastaan, nimittäin valta. He ovat onnellisia, koska saavat ryhtyä hallitsemaan muita vasta opittuaan ensin hallitsemaan itseään. Monet viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeiseksi.

Onnellisia ovat ne, joiden sydän on puhdas. He näkevät Jumalan kasvot siellä, missä muut näkevät itsekkyyttä, katkeruutta, pahantahtoisuutta ja loukkausta.

Onnellisia ovat riitojen sovittelijat. He saavat nähdä, miten viha ja loukkaus muuttuvat yhteisen ihmisyyden tunnustamiseksi ja sitä kautta uudeksi mahdollisuudeksi. He saavat tunnustuspalkinnon, joka on mittaamattoman arvokas. He saavat Jumalan lapsen nimen.

Jotkut saavat tunnustuksen vasta kuoltuaan. Siksi on opittava katsomaan heitä, joiden elämä on jo kokonainen, jotka ovat menneet edeltä. Omaa elämää ei koskaan voi katsoa kokonaisena, koska se on aina kesken. Siksi ihminen mittaa onnellisuutta usein liian kevyillä mittareilla.

Onnellisia ovat ne, jotka elävät ja kuolevat uskossa Jumalaan. Heille kuolema ei ole loppu, vaan voitto. Onnellisia ovat he, sillä heidän on kaikki.