tiistaina, tammikuuta 08, 2008

Pakanat esimerkkinä

Loppiaisen aiheena on itämaan tietäjien kumarrus Jeesuksen seimellä (Matteus 2:1-12). Mulla oli saarnavuoro Tuomiokirkossa sunnuntaina aamulla sekä lauantaina iltakirkossa. Lauantaina oli myös Tuomasyhteisön toimiston muutto Agricolan kirkon tiloihin. Muuttoon liittyi eräs pieni tapahtuma, jota käytin virikkeenäni. En julkaise tässä pitkää saarnaa kokonaisena, mutta laitan pari ajatusta siitä, jospa niistä löytyy joku virike tähän arkeen.

Martin Buberin juutalaisia viisaustarinoita sisältävässä kirjassa "Tie on jalkojesi alla" on tällainen ajatus:

”Rosvo voi opettaa sinua seitsemässä asiassa:

- rosvo hoitaa virkaansa öisin;
- ellei hän pääse päämääräänsä yhden yön aikana, hän jatkaa seuraavana;
- rosvo ja hänen työtoverinsa rakastavat toisiaan;
- rosvo vaarantaa elämänsä hyvin pienenkin asian vuoksi;
- rosvolle hänen saavutuksensa ovat niin vähäarvoisia, että hän luopuu niistä aivan pikkurahasta;
- rosvo sietää lyöntejä ja kipua, eivätkä ne jää häntä vaivaamaan;
- rosvo rakastaa suuresti ammattiaan eikä hän vaihda sitä mihinkään.”


Ajatus tuli mieleeni muuttotalkoissa. Meille jäi käsiin ylimääräisiä arkistokaappeja, jotka päätimme tarjota kierrätyskeskukseen Kyläsaareen. Ajoimme pakettiauton sinne, mutta kaappeja ei otettu vastaan, vaikka kuinka yritimme suostutella. Silloin kaverini ehdotti, että mennään kysymään toisella puolella katua erään tunnetun moottoripyöräjengin (en laita sen nimeä tähän, että ei tule vääränlaisia hakutuloksia googlesta!) päämajasta, tarvitaanko siellä hyviä kaappeja. Vasta, kun olimme soittaneet ovikelloa, tajusin, että se ei ehkä ollutkaan kovin järkevä idea. Hetken päästä raskasta teräsovea raotettiin ja hieman epäluuloisen näköinen kaveri kysyi, mitä asiaa. Hän seisoi punaisen sävyissä maalatussa, tunnelmallisesti valaistussa käytävässä paksujen, mustien kaltereiden takana. Ehkä hieman hölmistyneenä hän kuunteli, kun yritimme selittää, että meillä on tosiaan vain pari ylimääräistä mutta käyttökelpoista kaappia. Toinenkin kaveri tuli siihen katsomaan ja kun asian laita selvisi heille, he kiittivät kohteliaasti ja sanoivat, että nyt ei just ole tarvetta.

Arkistokaapit jäivät siis meille, mutta kerron tämän siksi, että tajusin, mikä tunne jengin jäsenillä täytyy olla, kun he kulkevat sisään siitä ovesta. He kuuluvat joukkoon. Heistä pidetään huolta. Pienet vastoinkäymiset ja naarmut eivät haittaa. He rakastavat toisiaan ja sitä, mitä tekevät. He ovat valmiita taistelemaan asiansa puolesta, vaikka muu maailma sanoisi mitä.

Loppiaisen evankeliumi, kertomus itämaan tietäjien kumarruksesta, on kertomus tarkoituksen löytymisestä ja sen esteistä. Monien muiden Raamatun kertomusten lailla, siinä esimerkillisesti toimivat ei-juutalaiset, siis pakanat. Tähti on sanansaattaja, merkityksen luoja, sisällön antaja. Muinaisitämaisessa ajattelussa tähdet kertoivat ihmisten kohtaloista ja tähdet samastetaan usein enkeleihin. Ihmiset seuraavat tähtiä, ovat kiinnostuneita tähtikartoista, tähtien elämästä, ja odottavat löytävänsä niiden joukosta sen, joka johtaa elämän merkityksen löytymiseen.

Luen siis kertomusta itämaan tietäjien kumarruksesta näin: Osa ihmisistä etsii vilpittömästi totuutta. He seuraavat aikaansa ja sen merkkejä. He lähtevät innolla seuraamaan uutta, syttynyttä tähteä.

Toinen osa ihmisistä etsii valtaa. Heitä Matteuksen kertomuksessa edustaa Herodes. Ehkä hekin ovat aluksi etsineet totuutta tai ehkä he ajattelevat löytävänsä totuuden pitämällä kiinni vallasta. He eivät seuraa tähtiä, he haluavat itse olla tähtiä. He saattavat puhua kansan nimissä tai esiintyä hyväntekijöinä, mutta heidän energiansa kohdistuu oman aseman pönkittämiseen. Puhe Kirjoitusten lupaamasta hallitsijasta ja Jumalan valtakunnasta on heidän näkökulmastaan katsottuna vaarallista, ellei sitä voi käyttää omien tarkoitusperien hyväksi.

Meille, jotka haluamme seurata Jeesusta, tämä sisältää sekä varoituksen että kehotuksen. On varottava niitä, jotka yrittävät kääntää meidän mielenkiintomme toisiin kohteisiin tai harhauttaa palvelemaan toisia päämääriä. Sitähän Herodes yritti tietäjille.

Mutta meidän on myös tarkkailtava ympärillämme olevia ihmisiä ja katsottava mistä he saavat energiansa, mikä heitä innostaa, mitä he ovat valmiita sen tähden uhraamaan. Meidän on tultava innostuksessa ja vilpittömyydessä heidän kaltaisikseen.

Mitä meissä tapahtuu, kun astumme sisään kirkon ovesta? Meidän sydämien tulisi täyttyä innostuksesta, yhteenkuuluvuudesta ja kunnioituksesta: Minä kuulun tähän joukkoon! Se on yhteyttä, joka ei perustu samanlaisiin vaatteisiin tai tapoihin, vaan yhteiseen kumarrukseen Jeesuksen edessä. Me alttarille kumartuneet muodostamme maailman suurimman ja tärkeimmän sisar- ja veljeskunnan, jonka asia on maailman tärkein, julistaa rauhaa ja toivoa kaikille kansoille.

”Jumala - - uskoi minun tehtäväkseni ilmoittaa teille - - salaisuutensa, joka on ollut kätkössä aikojen alusta - -, mutta jonka Jumala nyt on paljastanut pyhilleen. Hän on tahtonut antaa heille tiedoksi, miten häikäisevän kirkas on tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus: Kristus teidän keskellänne, kirkkauden toivo. Häntä me julistamme, ja me neuvomme ja opetamme jokaista ihmistä kaikella viisaudella, jotta voisimme asettaa jokaisen ihmisen Jumalan eteen täysi-ikäisenä Kristuksen tuntemisessa. Sitä vartenhan minä ponnistelen ja taistelen kaikella hänen voimallaan, sillä voimalla, joka vaikuttaa minussa.” (Kol. 1)

1 kommentti:

Kirkkokundi kirjoitti...

>>Mitä meissä tapahtuu, kun astumme sisään kirkon ovesta? Meidän sydämien tulisi täyttyä innostuksesta, yhteenkuuluvuudesta ja kunnioituksesta.

Anna-Mari Kaskinen kirjoitti Kotimaan blogissa että meidän tulisi käydä kirkossa osoittaaksemme arvostusta toisen seurakuntalaisen jumalanpalveluksessa käyntiä kohtaan.

Voisimme aloittaa siitä ettemme jätä kaveria yksin kirkkoon tai kirkko matkalle. Olemme pohtineet kirkkokaveri palvelua.

Aikoinaan oli vaalikuljetuksia jolta loppuivat väärin käytön vuoksi. Kirkkokaveria ei kohtaa samaa...