Vinum non habent - Heillä ei ole viiniä

Saarna sunnuntaina 17.1.2010 Helsingin tuomiokirkossa klo 10 ja Agricolan kirkon tuomasmessussa klo 18. Päivän aiheena oli kertomus Kaanan häistä, missä Jeesus muutti veden viiniksi ja ilmaisi siinä jumalallisen voimansa (Joh. 2:1-11).

1. ”Heillä ei ole viiniä”

Olin pari vuotta sitten lomamatkalla Egyptissä, Luxorissa. Eräs taksikuski kertoi arvoituksen. ”Köyhällä sitä on, rikas sitä tarvitsee ja jos sitä syö, niin kuolee. Mikä se on?” Viiden minuutin ajomatkan aikana vastaus ei tullut mieleen, joten kuski jätti meidät haluttuun paikkaan ja sanoi, että kertoo vastauksen, jos hän saa kyyditä meidät myös paluumatkalla. Hieno asiakkuudensitouttamiskeino. Paluumatkalla saimme vastauksen: ”Ei mitään.” Köyhällä ei ole mitään, rikas ei tarvitse mitään ja jos ei syö mitään, niin kuolee.

Kaana-nimisen pikkukylän häissä oli ongelma. Heillä ei ollut viiniä. Emme tiedä, mikä ongelman oli aiheuttanut. Oliko varauduttu liian pieneen väkimäärään? Olivatko vieraat viipyneet pidempään kuin oli ajateltu? Vai oliko yksinkertaisesti niin, että sulhasen perheellä vain ei ollut varaa enempään? Häät olivat monipäiväinen juhla. Ne aloitettiin suurilla pidoilla, joiden jälkeen seurasi hääseremonia. Hääpari ei kuitenkaan poistunut häämatkalle, vaan jäi kotiinsa jatkamaan juhlia. Heitä kutsuttiin kuninkaaksi ja kuningattareksi, päähän laitettiin kruunut ja heitä palveltiin kuin kuninkaallisia. Juhlat saattoivat kestää useita päiviä, joten muutamankin ylimääräisen vieraan saapuminen saattoi köyhien ihmisten parissa merkitä paljon. Ja vieraanvaraisuus oli itämaisen tavan mukaan pyhä velvollisuus. Viinin loppuminen oli suuri häpeä sulhasen perheelle, joka tavan mukaan vastasi järjestelyistä. Köyhyys voi olla iso häpeä.

Mutta entä jos itäimaiseen hääjuhlaperinteeseen liittyvät yksityis­kohdat eivät tällä kertaa olekaan tärkeintä, vaan se, miten ja mitä varten evankelista siitä kertoo? Jotkut raamatunlukijat eivät pidä Johanneksen evankeliumista. Veden muuttaminen 600 litraksi viiniä pelkän Jumalan valtakunnan symboliikan takia on liian paksua tavaraa. Evankeliumia pidetään liian korkea­lentoisena, liian symbolisena, ehkä liian teologisena. Mutta monille muille Johannes on evankeliumeista rakkain ja tärkein, koska se on niin uppoutunut Jeesuksen persoonaan ja siihen salaisuuteen, kuka hän oikein oli. Sana, joka tuli lihaksi. Elämän leipä. Maailman valo. Tie, totuus ja elämä. Ja juuri siitä tässäkin kertomuksessa on kysymys. Jeesus ilmaisi siellä ensimmäisen kerran kirkkautensa. (Siksi Kaanan häät ovat kuuluneet varhaisista ajoista lähtien loppiaiseen, joka on teofanian, Jumalan ilmestymisen juhla.)

Kertomuksessa Kaanan häistä Jeesus ei siis ensisijaisesti esiinny mahtavana ihmeidentekijänä, jokaisen janoisen sankarina, joka pystyy milloin tahansa hukuttamaan pikkukylän asukkaat 600 litraan viiniä. Evankelista Johannekselle hän on Ihmisen Poika, joka on täysin kotonaan tässä maailmassa, mutta samalla täysin tietoinen siitä toisesta maailmasta, jota hän itse edustaa. Vesiastiat, jotka Jeesus täytti, oli tarkoitettu vanhan liiton mukaisia pesuja varten. Mutta tässä oli hän, joka pesee ihmisen sisältä, mistä pahuus on lähtöisin. Ja puhdistavaa viiniä, joka on hänen oma verensä, on niin paljon, että se riittää peittämään koko maailman synnit. Juuri siksi sanoma Jeesuksesta ylittää paikan ja ajan rajat.

2. Haitissa tarvitaan ihmeidentekijöitä

Heillä ei ole viiniä. Heillä ei ole kotia. Heillä ei ole enää rakkaita perheenjäseniä, jotka ovat hautautuneet jonnekin sortuneiden rakennusten raunioihin. Heillä ei ole edes puhdasta vettä. Heillä ei ole mitään. Aamun tietojen mukaan jo 50.000 ihmistä on haudattu, kymmenettuhannet odottavat edelleen hautaamistaan.

Tällaiset katastrofit vetävät hiljaiseksi. Ne masentavat ja järkyttävät. Ja sitä kautta ne voivat tehdä pessimistiseksi. Tyhjästä on paha nyhjäistä. Jos ei syö mitään, kuolee. Miten apu voidaan saada kaikille tarvitseville? Toisaalta koko maailman katse on tällä hetkellä kohdistettu Haitiin. Varmasti siellä asiat saadaan ajan kuluessa taas rullaamaan. Mutta miten käy kaikille niille miljoonille, joiden hädästä ei puhuta? Monelle käy huonosti.

Mutta silti toivoa on. Kerron esimerkin ei niin kaukaisesta menneisyydestä. Ennen adventtia kuulimme hälyttäviä uutisia Itä-Afrikan kuivuusongelmasta. Lehdistö ei siitä ole juurikaan kirjoittanut, mutta pari vuotta jatkuneen kuivuuden vuoksi Etiopiassa ja Keniassa miljoonat ihmiset näkevät nälkää ja ovat ulkopuolisen hätäavun varassa. Suomen World Visionin hanke Kenian Baringossa oli tilanteessa, että se pitäisi lopettaa. Vettä oli lokakuun lopulla juuri satanut ja kylvöjä oli tehty. Jos hyvin kävisi satoa saataisiin helmi-maaliskuussa. Mutta juuri nyt hankkeelta oli rahat lopussa ja se pitäisi purkaa. Tarvitaan äkkiä 100.000 euroa, että hanke ja sen kautta tuhansien ihmisten ruokahuolto voidaan pitää hengissä kevääseen. Normaalit rahoituskanavat oli kuitenkin käytetty. Mitä uutta nyt enää voitaisiin keksiä?

Tieto Baringon tilanteesta tuli juuri, kun olimme pitäneet täällä Agricolassa kaksipäiväisen Global Leadership Summit seminaarin. Monet MATKALLA-iltapäiviin osallistuneet olivat siellä mukana. Heräsi yhteinen halu tehdä jotain. Kerättiin yksi kolehti, muutiin joulupuuroa myyjäisten yhteydessä. Yksi järjesti keräyksen koulussa, jossa toimii opettajana. Yksi lähti lukemaan Dostojevskin Idioottia Narinkkatorille. Saapui yksittäinen iso lahjoitus. Ja saapui valtava määrä pienempiä. Kun ennen vuodenvaihdetta tilit laskettiin, tarvittava 100.000 euroa oli kasassa.

Mitä Baringon hätäapukampanja meille opetti? Jokaisella on jotakin. Varsinkin sillä, joka ajattelee, että minulle ei ole mitään, juuri hänellä voi olla se, mikä on ratkaisevaa. Sen verran tarvitaan, että on valmis antamaan käyttöön sen, mikä vielä on jäljellä. Jumala ottaa käyttöön sen, minkä sinä olet valmis antamaan. Laita itsesi likoon. Ei tarvitse olla uskon sankari, eikä ihmeidentekijä. Jumala ottaa sen, mitä sinulla on, ja hänen vallassaan on tehdä ihmeitä.

3. Onhan köyhälläkin aina jotain

Jos ei muuta, niin oma elämä. Luxorilaisen taksikuskin arvoitus oli näppärä, mutta onko se totta? Toimisiko se vielä osuvammin, kun käännämme sen johannekselaisittain toisen maailman todellisuuteen? Hengellisesti köyhällä sitä on, rikas sitä tarvitsee ja jos sitä syö, saa elämän. Mikä se on? Vastauksen saat, kun tulet ehtoollispöytään.

Jumala toimii juuri siellä, missä näyttää olevan vain ei-mitään. Kaiken historiallisen kritiikin jälkeenkin on selvää, että Jeesus ilmaisi kirkkautensa juuri siellä, missä jotain puuttui, ja siellä missä häntä tarvittiin. Hän aivan varmasti paransi sairaita ja antoi toivoa köyhille ja sidotuille, muuten emme tietäisi hänestä tänä päivänä mitään. Psalminkirjoittajat kutsuvat itseään köyhiksi ja avuttomiksi, koska he tietävät, että juuri se on rukoilijan oikea asenne. Jumala on kaikkialla siellä, minne hänet päästetään. Mutta siellä, missä elämä on jo kaikkea muuta, Häntä harvemmin nähdään.

”Heillä ei ole viiniä” oli Jeesuksen äidin toteamus. Tässä kertomuksessa hän on esikuva, joka edustaa meitä, seurakuntaa. Hän opettaa meitä sanomaan ääneen sen, mitä meiltä puuttuu. Viiniä ja ruokaa meillä saattaa olla liikaakin, mutta mitä sinulta puuttuu? Sano se Jeesukselle. Voi olla, että Jeesus vastaa: ”Älä hätäile, minun aikani ei vielä ole tullut.” Sano se silti.

Ja kun olet sen sanonut ja kun Jeesus on sinua kuullut, Jeesuksen äiti opettaa vielä yhden asian: ”Mitä hän teille sanookin, tehkää se.”

Jeesus, meillä ei ole mitään. Mutta mitä sinä sanot, sen me haluamme tehdä.

Pakanat esimerkkinä

Loppiaisen aiheena on itämaan tietäjien kumarrus Jeesuksen seimellä (Matteus 2:1-12). Mulla oli saarnavuoro Tuomiokirkossa sunnuntaina aamulla sekä lauantaina iltakirkossa. Lauantaina oli myös Tuomasyhteisön toimiston muutto Agricolan kirkon tiloihin. Muuttoon liittyi eräs pieni tapahtuma, jota käytin virikkeenäni. En julkaise tässä pitkää saarnaa kokonaisena, mutta laitan pari ajatusta siitä, jospa niistä löytyy joku virike tähän arkeen.

Martin Buberin juutalaisia viisaustarinoita sisältävässä kirjassa "Tie on jalkojesi alla" on tällainen ajatus:

”Rosvo voi opettaa sinua seitsemässä asiassa:

- rosvo hoitaa virkaansa öisin;
- ellei hän pääse päämääräänsä yhden yön aikana, hän jatkaa seuraavana;
- rosvo ja hänen työtoverinsa rakastavat toisiaan;
- rosvo vaarantaa elämänsä hyvin pienenkin asian vuoksi;
- rosvolle hänen saavutuksensa ovat niin vähäarvoisia, että hän luopuu niistä aivan pikkurahasta;
- rosvo sietää lyöntejä ja kipua, eivätkä ne jää häntä vaivaamaan;
- rosvo rakastaa suuresti ammattiaan eikä hän vaihda sitä mihinkään.”

Ajatus tuli mieleeni muuttotalkoissa. Meille jäi käsiin ylimääräisiä arkistokaappeja, jotka päätimme tarjota kierrätyskeskukseen Kyläsaareen. Ajoimme pakettiauton sinne, mutta kaappeja ei otettu vastaan, vaikka kuinka yritimme suostutella. Silloin kaverini ehdotti, että mennään kysymään toisella puolella katua erään tunnetun moottoripyöräjengin (en laita sen nimeä tähän, että ei tule vääränlaisia hakutuloksia googlesta!) päämajasta, tarvitaanko siellä hyviä kaappeja. Vasta, kun olimme soittaneet ovikelloa, tajusin, että se ei ehkä ollutkaan kovin järkevä idea. Hetken päästä raskasta teräsovea raotettiin ja hieman epäluuloisen näköinen kaveri kysyi, mitä asiaa. Hän seisoi punaisen sävyissä maalatussa, tunnelmallisesti valaistussa käytävässä paksujen, mustien kaltereiden takana. Ehkä hieman hölmistyneenä hän kuunteli, kun yritimme selittää, että meillä on tosiaan vain pari ylimääräistä mutta käyttökelpoista kaappia. Toinenkin kaveri tuli siihen katsomaan ja kun asian laita selvisi heille, he kiittivät kohteliaasti ja sanoivat, että nyt ei just ole tarvetta.

Arkistokaapit jäivät siis meille, mutta kerron tämän siksi, että tajusin, mikä tunne jengin jäsenillä täytyy olla, kun he kulkevat sisään siitä ovesta. He kuuluvat joukkoon. Heistä pidetään huolta. Pienet vastoinkäymiset ja naarmut eivät haittaa. He rakastavat toisiaan ja sitä, mitä tekevät. He ovat valmiita taistelemaan asiansa puolesta, vaikka muu maailma sanoisi mitä.

Loppiaisen evankeliumi, kertomus itämaan tietäjien kumarruksesta, on kertomus tarkoituksen löytymisestä ja sen esteistä. Monien muiden Raamatun kertomusten lailla, siinä esimerkillisesti toimivat ei-juutalaiset, siis pakanat. Tähti on sanansaattaja, merkityksen luoja, sisällön antaja. Muinaisitämaisessa ajattelussa tähdet kertoivat ihmisten kohtaloista ja tähdet samastetaan usein enkeleihin. Ihmiset seuraavat tähtiä, ovat kiinnostuneita tähtikartoista, tähtien elämästä, ja odottavat löytävänsä niiden joukosta sen, joka johtaa elämän merkityksen löytymiseen.

Luen siis kertomusta itämaan tietäjien kumarruksesta näin: Osa ihmisistä etsii vilpittömästi totuutta. He seuraavat aikaansa ja sen merkkejä. He lähtevät innolla seuraamaan uutta, syttynyttä tähteä.

Toinen osa ihmisistä etsii valtaa. Heitä Matteuksen kertomuksessa edustaa Herodes. Ehkä hekin ovat aluksi etsineet totuutta tai ehkä he ajattelevat löytävänsä totuuden pitämällä kiinni vallasta. He eivät seuraa tähtiä, he haluavat itse olla tähtiä. He saattavat puhua kansan nimissä tai esiintyä hyväntekijöinä, mutta heidän energiansa kohdistuu oman aseman pönkittämiseen. Puhe Kirjoitusten lupaamasta hallitsijasta ja Jumalan valtakunnasta on heidän näkökulmastaan katsottuna vaarallista, ellei sitä voi käyttää omien tarkoitusperien hyväksi.

Meille, jotka haluamme seurata Jeesusta, tämä sisältää sekä varoituksen että kehotuksen. On varottava niitä, jotka yrittävät kääntää meidän mielenkiintomme toisiin kohteisiin tai harhauttaa palvelemaan toisia päämääriä. Sitähän Herodes yritti tietäjille.

Mutta meidän on myös tarkkailtava ympärillämme olevia ihmisiä ja katsottava mistä he saavat energiansa, mikä heitä innostaa, mitä he ovat valmiita sen tähden uhraamaan. Meidän on tultava innostuksessa ja vilpittömyydessä heidän kaltaisikseen.

Mitä meissä tapahtuu, kun astumme sisään kirkon ovesta? Meidän sydämien tulisi täyttyä innostuksesta, yhteenkuuluvuudesta ja kunnioituksesta: Minä kuulun tähän joukkoon! Se on yhteyttä, joka ei perustu samanlaisiin vaatteisiin tai tapoihin, vaan yhteiseen kumarrukseen Jeesuksen edessä. Me alttarille kumartuneet muodostamme maailman suurimman ja tärkeimmän sisar- ja veljeskunnan, jonka asia on maailman tärkein, julistaa rauhaa ja toivoa kaikille kansoille.

”Jumala - - uskoi minun tehtäväkseni ilmoittaa teille - - salaisuutensa, joka on ollut kätkössä aikojen alusta - -, mutta jonka Jumala nyt on paljastanut pyhilleen. Hän on tahtonut antaa heille tiedoksi, miten häikäisevän kirkas on tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus: Kristus teidän keskellänne, kirkkauden toivo. Häntä me julistamme, ja me neuvomme ja opetamme jokaista ihmistä kaikella viisaudella, jotta voisimme asettaa jokaisen ihmisen Jumalan eteen täysi-ikäisenä Kristuksen tuntemisessa. Sitä vartenhan minä ponnistelen ja taistelen kaikella hänen voimallaan, sillä voimalla, joka vaikuttaa minussa.” (Kol. 1)