torstaina, kesäkuuta 07, 2007

Lähes virallinen synttärikutsu

Tällä ja viime viikolla olen viettänyt aikaa off-line-todellisuudessa ja blogikirjoitustahti on vähän hidastunut. Kun aurinko paistaa ulkona, ei tee mieli tuijottaa ruutua. Nyt torstaina aamulla on alkamassa vapaapäivä, joka tosin on ohjelmoitu jo täyteen. Huomenna pääsen ehkä Selin mökillä käymään.

Mutta näitä odotellessa laitan tähän ihan avoimen kutsun tulla sunnuntaina synttärikahveille. Toivon, että kaikki mahdolliset ja mahdottomat tutut pääsevät pistäytymään Tuomiokirkon tapulilla sunnuntaina klo 13-17. Lahjoja ei missään tapauksessa saa tuoda, mutta laulu- tai muita esityksiä saa mielellään esittää. Saa tulla viideksi minuutiksi tai kahdeksi tunniksi. Mitään erityistä ohjelmaa ei ole paitsi mitä vierailijat itse keksii. Jos lahjojen antaminen on kuitenkin lähellä sydäntä, laita lahjasi Martinus-säätiön tilille Nordea 114730-221008. Kirjoita viitteeksi Arto Antturi. Lahjoitus menee suoraan Pietarin katulapsien auttamiseen.

Päivän ohjelma menee niin, että klo 10 mulla on messuvuoro (saarna ja liturgia) Tuomiokirkossa. Messun jälkeen noin 11.30 on kirkkokahvit ja 12.00 saarnajatkot. Sen jälkeen eli noin klo 13 pystytetään teltta Tuomiokirkon tapulin viereen ja vietetään (sään salliessa) hauska kesäinen iltapäivä telttaillen. Tapulikahvila on auki ja sitä hoitaa meidän Saara. Tervetuloa!

5 kommenttia:

Aulis Parviainen kirjoitti...

>Tällä ja viime viikolla olen viettänyt aikaa off-line-todellisuudessa ja blogikirjoitustahti on vähän hidastunut.

Off-line todellisuus tekee blogaamiseen luovan tauon. On aikaa ajatella aurinkoisena päivänä kun matkamikrosta ei näe auringonvalossa juuri mitään. On pakko käyttää kynää ja paperia saadakseen ajatuksiaan ylös tai unohdan ....

Aulis Parviainen kirjoitti...

Crystal cathedral rukousyhteisö http://prayer.crystalcathedral.org/prayer/index.php

Anonyymi kirjoitti...

Sydämelliset onnentoivotukset syntymäpäivänäsi!
Helle estää paikalle tulemisen - on semmoinen sairaus.

toivottaa Anna H.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea Arto! Nauti aurinkoisesta päivästä ystävien kanssa.
T.Terhi & Mikko

Arto kirjoitti...

Lähdin aamulla kirkolle yhdeksän aikaan ja palasin kotiin kahdeksan aikaan lopen väsyneenä, mutta onnellisena. Teltalla kävi väkeä sopivaan tahtiin ja muutama herkkä ja hauska laulukin saatiin kuulla. Kiitos muistamisista teille, jotka pääsitte paikalle, ja teille, jotka lähetitte terveiset!