Heräsin tänään ajoissa (koska siirryimme normaaliaikaan) ja luin José Saramagon kirjaa Kertomus sokeudesta. Messun ja sen jälkeen nautitun perhelounaan jälkeen sain kirjan loppuun. Koskettava tarina sokeudesta ja näkemisestä. Ehdottomasti suositeltavaa luettavaa kenelle tahansa laatukirjallisuuden ystävälle. Sain siitä hieman virikettä myös pyhäinpäivän Pisaraan, joka siis tulee ulos nyt 31.10. lauantaina YLE TV1:ltä.
Keskiviikon kohtaamispaikka oli taas tosi hyvä. Juhani Forsberg alusti kiinnostavasti ja omakohtaisesti pyhyyden kaipauksestaan. Otsikkona oli Messu ja pyhyys. Missä on kirkon mysterium tremendum et fascinosum? Alustuksessa oli selvästi vanhan yliopistoteologin poljento ja tyyli, mutta nähdäkseni kuulijat pitivät sitä pääosin sympaattisena. Juhani lähestyi kysymystä ensin pyhyyden määritelmästä käsin, mutta lopussa tuli hyvin henkilökohtaiselle tasolle. Selvästi jokin nykyaikaisessa tuttavallisessa ja ihmisläheisessä jumalapuheessa hieman risoi entistä teologien saarnaopettajaa. Mutta kaikki tuli sanotuksi mielestäni lempeässä ja asiallisessa sävyssä, omalta sydämeltä.
Jukka sanoi tänään aamulla messussa, että oli keskiviikkona ensimmäistä kertaa itse osallistunut psalmikävelyyn. Kokemus oli ollut huima. Sovimmekin heti, että ensi keskiviikkona Jukka saa valita psalmin ja ohjata kävelyn, niin mulla on mahdollisuus osallistua.
Vaeltaja nro 1 on tullut painosta! Kaikille niille onnellisille, jotka ovat sen tilanneet, se siis kolahtanee postilaatikosta lähipäivinä.
Keskustelu Agricolan ympärillä käy kuumana - joidenkin osalta jopa hieman liian kuumana. Asioista tietämättömätkin alkavat päästä jyvälle, että turhanaikaisessa kiistelyssä ei ehkä sittenkään ole kyse kovin jaloista päämääristä, vaan ihan vain siitä, että hyvät jutut aina aiheuttavat kateellista panettelua. Laajasalon Teemu on saanut vastuulleen tärkeän jutun, jonka menestyminen olisi kova pala seuraavassa vaunussa tulevalle vanhalle polvelle. Siellä vedellään nyt ahdistuneina hätäjarruja, mutta ehkä vain sillä seurauksella, että juna kulkee ja oma vaunu jää kyydistä. Hienoa joka tapauksessa on se, että tavalliset tuomasmessulaiset suhtautuvat niin sydämellisen aidosti ja tukien Agricolan yhteistyöhön.
Sokeutuneiden maailmassa (J. Saramago) eivät päde näkevien moraalisäännöt. Ihminen osoittautuu säälimättömäksi ja itsekkääksi olennoksi. Kaikkein olennaisinta on ehkä se, jos asiat asettuvat jälleen tärkeysjärjestykseensä. Pitää tulla toimeen hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Kaikenlainen vallantäyteinen pakottaminen ajautuu umpikujaan. Narsismi kukoistaa pienissä yhteisöissä, missä demokratia ja kontrolli on ohutta, mutta joutuu lopulta antautumaan. Meillä on toivoa.
