Habemus autem thesaurum istum in vasis fictilibus, ut sublimitas sit virtutis Dei, et non ex nobis. - II Cor. 4,7 - Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. - 2. Kor. 4:7 - But we have this treasure in clay jars, so that it may be made clear that this extraordinary power belongs to God and does not come from us.
keskiviikkona, lokakuuta 18, 2006
Psalmi-meditaatio
Odotan kiihkeästi sitä hetkeä, kun pääsen toden teolla keskittymään kirjoittamiseen. Nythän tämä on ollut aika satunnaista, kun aina on jotain muuta tärkeämpää tekeillä. Tarkoitus on ainakin kirjoittaa puhtaaksi joitakin psalmi-meditaatioita Aamupiiristä. Tässä ajatus tälle viikolle Psalmista 119.
Jumalan lakia ja säädöksiä ylistävä Raamatun pisin psalmi 119 alkaa sanoin:
Onnellisia ovat ne, joiden vaellus on nuhteetonta,
ne jotka seuraavat Herran lakia.
Ajatus on hyvin ajankohtainen. Kansa - tai ainakin osa siitä - on ottanut nokkiinsa pääministeri Vanhasen nettipäiväkirjan lausunnosta viime perjantailta, jossa hän sanoi, että riittää, kun "ministeri osaa tehtävänsä, on hyvämaineinen ja mikä tärkeintä - nauttii eduskunnan luottamusta".
Vanhasen ajatus näyttää olevan, että erehdykset kuuluvat elämään, eikä niiden perusteella pidä vetää julkiseen häpeäpaaluun. Sattumoisin piispa Ilkka Kantola antoi samansisältöisen lausunnon tämän päivän Iltalehdessä, jossa hän paljasti asettuvansa demareiden ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa (haastattelu ei nähdäkseni ole luettavissa nettilehdessä). Vanhasen lausuntoa on arvosteltu, koska ilmiselvästi arvostelijoiden mukaan Psalmi 119:1 pitää paikkansa, ministerin vaelluksen on oltava nuhteetonta.
En tiedä, kuvittelenko vain, vai onko asia niin, mutta minusta tuntuu, että ihmiset ovat moraaliltaan paljon ahdasmielisempiä kuin he Raamatun sanan ja kirkon julistuksen edessä väittävät olevansa? Kun Raamattu sanoo, että pitää pyrkiä nuhteettomuuteen, sitä pidetään osoituksena kristinuskon tuomitsevuudesta. Kirkkohan ei enää sellaista edes sano. Mutta kun pääministeri sanoo, että ei pidä vaatia liikaa nuhteettomuutta, häntä pidetään moraalittomana.
Mutta mennään nyt jo viimein psalmin tekstiin. Vanha käännös on tällä kohtaa hyvin sananmukainen:
Autuaat ne, joiden tie on nuhteeton,
jotka Herran laissa vaeltavat.
Ensimmäisessä puolisäkeessä alkuteksti siis käyttää metaforaa tie, vaeltaminen eli kulkeminen sisältyy vasta toiseen puoliskoon. Vuoden 1992 kirkkoraamattu sen sijaan puhuu ensin nuhteettomasta "vaelluksesta" ja sitten lain "seuraamisesta".
Tie on Vanhassa testamentissa ja juutalaisuudessa keskeinen moraalista vaellusta kuvaava metafora. Tässä siis sanotaan, että onnellisuus tulee siitä, että on sellaisella tiellä, jonka ominaisuus on nuhteettomuus, moraalinen puhtaus. Toinen puolisäe tarkentaa, että kyseessä on Herran laissa vaeltaminen.
Psalminkirjoittajan ajatus on varmasti luettava niin, että onnellisuus liittyy kykyyn noudattaa Jumalan lakia oman elämän valinnoissa. Ja voi sitä, joka ei siinä onnistu. Mutta ilmaisu antaa mahdollisuuden viedä ajatusta pidemmälle. Olennaisinta onkin se, millä tiellä ihminen on. Koska Herramme Jeesus itse sanoi: "Minä olen tie", meidän on luettava psalmi 1119:1 kehotukseksi pysyä tällä tiellä. Se on kaita tie, jolta ihminen helposti ja monista syistä voi langeta pois. Mutta se on myös tie, joka ottaa vastaan langenneen, parantaa ja antaa elämän.
Tie on jalkojesi alla, sanoo juutalainen viisaus. Tie ei ole suoritus, vaan valinta. Jos tie, jota kuljen on nuhteeton, myös minun ei-aina-niin-nuhteeton vaellukseni asettuu oikeaan kurssiin. On siis parempi pysyä nuhteettomalla tiellä ja hyväksyä omat lankeemuksen mahdollisuudet, kuin etsiä niin leveä tie, että oma vaellus alkaa näyttää nuhteettomalta. Sama pätee ministereihin.