Saarna Helsingin tuomiokirkossa pitkänäperjantaina 14.4.2006 klo 10
Miksi meidän pitää kuulla kertomus Jeesuksen kärsimyksestä?
Puhuin viime viikolla kahden erilaisen toimittajan kanssa. Toinen teki Kirkko ja kaupunki – lehteen juttua ylösnousemuksesta. Kerron siitä lisää sunnuntaiaamuna.
Toinen toimittaja edusti RV-lehteä. Hänen kyselynsä kohdistui Ristin tie -passionäytelmään. Miksi sellaisia esitetään ja miksi niitä mainostetaan jopa matkailuvaltteina? Onko takana oikeutettu kristillinen motiivi vai onko kyseessä pelkkä pääsiäisen kaupallistaminen? Toimittajan näkökulma yllätti. En ollut ajatellut, että kukaan voisi epäillä vuosisataista kirkon passioperinnettä kaupallisuudesta. Kysymysten takaa paistoi hyvin vilpitön, mutta samalla äärimmäisen ohut uskonkäsitys, jossa Jeesuksen kärsimyksellä ei ollut oikeastaan mitään itsenäistä merkitystä ilman ylösnousemusta. Jeesuksen kärsimyksen ja kuoleman esittäminen ilman välittömästi sitä seuraavaa ylösnousemuksen riemua ei tuntunut toimittajan mielestä ollenkaan perustellulta.
Jeesuksen ylösnousemus voi olla ongelma kirkosta ja uskonasioista vieraantuneille, mutta Jeesuksen kärsimys saattaa olla ongelma niille, joille usko on iloista varmuutta aamusta iltaan.
Ylösnousemuksen jälkeen Jeesuksen kärsimys tietysti saa toisenlaisen arvon. Mutta silti. Ristin tie ei ole sankaritarina. Jeesusta viedään tapettavaksi kuin teuraslammasta. Jeesus on ihmisten pahuuden kohteena. Hän ei itse toimi, hän ei ole aktiivinen, hän on passiossa. Evankelista ei puhu mitään Jeesuksen uskon lujuudesta, hänen rohkeudestaan tai kärsimyksen yläpuolelle nousemisesta. Jeesukselle tarjotaan viiniä, johon oli sekoitettu sappea. Hänet ristiinnaulitaan. Hänen vaatteensa riistetään ja niistä heitetään arpaa. Häntä vartioidaan. Häntä pilkataan.
Kun Jeesus itse tekee jotain, sekin on täynnä passiota, avutonta kärsimistä. Hän huutaa: ”Jumalani, miksi hylkäsit minut?” Jumala on poissa, ihmisten pahuus saa vallan, Jeesus roikkuu avuttomana ristillä.
Matteuksen kuvaus sisältää kuitenkin piilotettuna erään näkökulman, joka saattaa jäädä lukijalta huomaamatta. Sanavalinnat, joilla ristin tietä kuvataan tulevat suoraan Vanhasta testamentista. Askel askeleelta Jeesuksen tie täyttää Kirjoitusten lupaukset ja ennustukset.
j. 34 Viinin ja etikan tarjoaminen Jeesukselle viittaa Ps 69:21
j. 35 vaatteiden jakaminen, lainaus Ps 22:18
j. 38 rosvojen keskellä kuoleminen, viittaus Jes 53:12
j. 39 ohikulkijat nyökyttelevät päätään ja pilkkaavat, Ps 22:7, Val. 2:15
j. 43 pilkka ”Pelastakoon nyt Jumala jos on häneen mieltynyt”, Ps 22:9
j. 45 keskipäivän pimeys, viittaus Aam. 8:9
j. 46 huuto ristiltä, Ps 22:1
j. 51-53 maanjäristys ja kuolleiden herääminen, Hes. 37, Sak. 14:4-5
Jeesuksen kärsimys ymmärrettiin, kun se nähtiin osana Jumalan suunnitelmaa, joka oli jo ilmoitettu Vanhan testamenin kirjoituksissa. Ilman tätä löytöä evankeliumit olisi kirjoitettu aivan toisin. Kärsimykselle tuli merkitys. Näin piti tapahtua. Jumalan rakkaus kansaansa ja ihmiskuntaa kohtaan on alusta lähtien ollut niin sitoutunutta, niin kiivasta, että hän on valmis noutamaan rakastettunsa vaikka tuonelan syvyydestä. Hän ei hylkää. Mutta helvetin voittaminen rakkaudella tapahtuu ristin kautta.
Tämän historiallisen teon kautta, meille avautuu mahdollisuus katsoa Jumalaa kasvoihin tavalla, jota Vanha testamentti ei vielä täysin tuntenut ja jota maailman muut uskonnot ja filosofiat olivat vain aavistelleet. Kun katsomme ristillä riippuvaa Jeesusta, näemme Jumalan kasvot.
Voi olla, että meidän ajallemme ei riitä, että Jeesus täyttää Vanhan testamentin kirjoitukset kärsimyksessään. Etsimme jotain yleismaailmallisempaa ja kattavampaa selitystä kärsimykselle.
Kiinalainen Lao-Tse eli noin 600 vuotta ennen Jeesusta. Hän kirjoittaa teoksessa Tao-te-king eli Salaisuuksien tie: ”Kaikkein hennointa ja taipuisinta maailmassa on vesi, mutta lujan ja kovan voittamisessa se on verraton....[lainaus sivulta 88]. Nämä todet sanat näyttävät olevan kuin nurinpäin sanottuja.”
Lao-Tse näki luonnossa, vedessä, todisteen korkeimman todellisuuden olemuksesta, vaikka se näyttikin johtavan nurinkuriseen päätelmään. Silti hän aavisti löytäneensä suuren totuuden. Kun katsomme Jeesusta ristillä, näemme, mitä Lao-Tse aavisti.
Tämä maailma kaipaa kipeästi sanomaa tästä Jumalan ihmeellisestä suunnitelmasta, joka paljastaa hänen rakkautensa syvyyden ja viisauden. Kertomus rististä ei ole kaunis, mutta se on luotettava. Lao-Tse kirjoittaa: ”Luotettavat sanat eivät ole kauniita. Kauniit sanat eivät ole luotettavia. Kunnon mies ei väittele. Väittelijä ei ole kunnon mies. Viisas ei ole monitietoinen. Monitietoinen ei ole viisas. Pyhä ihminen ei kokoa mitään itseään varten, vaan kaikki on toisia varten, ja kuitenkin hänellä itsellään on sitä enemmän. Mitä enemmän toisille jakaa, sitä enemmän itsellä on.”
Vasta kun Jeesus heitti henkensä, Matteus kertoo, että tuli maanjäristys ja temppelin väliverho repeytyi. Joskus Jumala puuttuu peliin vasta, kun on inhimillisesti katsoen liian myöhäistä. Siitä Matteus kertoo peittelemättä ja kaunistelematta. Jeesuksen oli ensin kuoltava.
Meillä on ehkä kiire sovitukseen ja ylösnousemukseen. Mutta sinne ei ole pääsyä ilman, että ihmisen pahuus paljastetaan ja helvetin voimat voitetaan. Ja tämä voitto tapahtuu käsittämättömän kalliilla hinnalla, tavalla jota opetuslapset Jeesuksen eläessä eivät vielä ymmärtäneet ja jota edelleen on vaikea hyväksyä. Jeesuksen ruumis oli se temppelin väliverho, joka repesi ja poisti erottavan muurin ihmisen ja Jumalan väliltä. Tie Jumalan luokse on auki kaikille kansoille. Se tie käy ristin ja kuoleman kautta. ”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesuksen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa.” (Rm 6:3)
