maanantaina, lokakuuta 26, 2009

Vielä viimeiset kesäajan loppumisen kunniaksi

- - vaikka kello on jo paljon ja uni tulee silmään. Siiri ja Saara arvostelivat mun blogia, että se on tylsä ja pitäis olla enemmän juoruja. Hmm. Mietitään. Papin ei kyllä kauheasti auta juoruilla toisten tekemisillä. Parasta vaan pysytellä suurimmaksi osaksi omissa ajatuksissa ja asioissa.

Heräsin tänään ajoissa (koska siirryimme normaaliaikaan) ja luin José Saramagon kirjaa Kertomus sokeudesta. Messun ja sen jälkeen nautitun perhelounaan jälkeen sain kirjan loppuun. Koskettava tarina sokeudesta ja näkemisestä. Ehdottomasti suositeltavaa luettavaa kenelle tahansa laatukirjallisuuden ystävälle. Sain siitä hieman virikettä myös pyhäinpäivän Pisaraan, joka siis tulee ulos nyt 31.10. lauantaina YLE TV1:ltä.

Keskiviikon kohtaamispaikka oli taas tosi hyvä. Juhani Forsberg alusti kiinnostavasti ja omakohtaisesti pyhyyden kaipauksestaan. Otsikkona oli Messu ja pyhyys. Missä on kirkon mysterium tremendum et fascinosum? Alustuksessa oli selvästi vanhan yliopistoteologin poljento ja tyyli, mutta nähdäkseni kuulijat pitivät sitä pääosin sympaattisena. Juhani lähestyi kysymystä ensin pyhyyden määritelmästä käsin, mutta lopussa tuli hyvin henkilökohtaiselle tasolle. Selvästi jokin nykyaikaisessa tuttavallisessa ja ihmisläheisessä jumalapuheessa hieman risoi entistä teologien saarnaopettajaa. Mutta kaikki tuli sanotuksi mielestäni lempeässä ja asiallisessa sävyssä, omalta sydämeltä.

Jukka sanoi tänään aamulla messussa, että oli keskiviikkona ensimmäistä kertaa itse osallistunut psalmikävelyyn. Kokemus oli ollut huima. Sovimmekin heti, että ensi keskiviikkona Jukka saa valita psalmin ja ohjata kävelyn, niin mulla on mahdollisuus osallistua.

Vaeltaja nro 1 on tullut painosta! Kaikille niille onnellisille, jotka ovat sen tilanneet, se siis kolahtanee postilaatikosta lähipäivinä.

Keskustelu Agricolan ympärillä käy kuumana - joidenkin osalta jopa hieman liian kuumana. Asioista tietämättömätkin alkavat päästä jyvälle, että turhanaikaisessa kiistelyssä ei ehkä sittenkään ole kyse kovin jaloista päämääristä, vaan ihan vain siitä, että hyvät jutut aina aiheuttavat kateellista panettelua. Laajasalon Teemu on saanut vastuulleen tärkeän jutun, jonka menestyminen olisi kova pala seuraavassa vaunussa tulevalle vanhalle polvelle. Siellä vedellään nyt ahdistuneina hätäjarruja, mutta ehkä vain sillä seurauksella, että juna kulkee ja oma vaunu jää kyydistä. Hienoa joka tapauksessa on se, että tavalliset tuomasmessulaiset suhtautuvat niin sydämellisen aidosti ja tukien Agricolan yhteistyöhön.

Sokeutuneiden maailmassa (J. Saramago) eivät päde näkevien moraalisäännöt. Ihminen osoittautuu säälimättömäksi ja itsekkääksi olennoksi. Kaikkein olennaisinta on ehkä se, jos asiat asettuvat jälleen tärkeysjärjestykseensä. Pitää tulla toimeen hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Kaikenlainen vallantäyteinen pakottaminen ajautuu umpikujaan. Narsismi kukoistaa pienissä yhteisöissä, missä demokratia ja kontrolli on ohutta, mutta joutuu lopulta antautumaan. Meillä on toivoa.

2 kommenttia:

Saara kirjoitti...

Ei me juoruja kaivata vaan henkilökohtaisuutta. Sen puute tekee tästä blogista meiän silmissä tylsän.
Ei olla ihan sun kohdeyleisöä, kun meitä ei kiinnosta (ainakaan kovinkaan paljon) Juhani tai Jukka tai Teemu ja se, mitä ne tekee missäki kirkossa ja millä tavalla. Meitä kiinnostaa meiän oma rakas isi ja se mitä sen päässä liikkuu syvällisemmällä tasolla; miltä isistä tuntuu, mitä isi kaipaa ja mitä isi haluaa elämältään. Siis muuallakin kuin kirkossa.
Mutta meillä on onneks se etuoikeus, että voidaan (yrittää) keskustella näistä asioista sun kanssa henkilökohtasesti (skypessä), eikä sun tarvitse kirjottaa niitä ylös mihinkään.
Pusuja ja haleja
<3 Saara

Arto kirjoitti...

Eikö Indonesiassa ole muuta tekemistä, kuin isän blogin lukeminen, vai? Ei no, hienoahan se on, että kuitenkin jaksat lueskella, vaikka jutut onkin ehkä hieman tylsiä. Ja ymmärrän hyvin ton henkilökohtaisuuden, siihen pyrin ja on pyrittävä. Se on vaan niin, että henkilökohtaiset ajatukset liittyvät samalla moniin muihin ihmisiin ja ilmiöihin, jotka tulee siinä samalla kommentoiduiksi. Ehkä voisin skarpata siinä, että lukijakin voi huomata selvemmin mun käyvän oman pään sisäistä keskustelua.