sunnuntaina, elokuuta 16, 2009

Kuunnella sydäntä

Tänään tuli täyteen kaksi viikkoa isän aivoinfarktista. Päätin mennä aamulla ennen messua käymään sairaalassa. Luin Ilmestyskirjan 21 ja 22 lukuja ja lauloin "Kultakaupunkiin mun sydämeni kaipaa". Kuume oli taas hieman noussut, eikä isä jaksanut avata silmiä tai puristaa kättä. Illalla kävin uudestaan ja tilanne oli aika lailla sama. Kuume oli saatu laskemaan, mutta isä on erittäin heikkona. Jotain ääntä hän välillä yrittää saada aikaan, mutta tajunta ei palaudu riittävästi - eikä ole palannut kuin muutamien lyhyiden hetkien ajaksi koko kahden viikon aikana. Juha lähti aamulla takaisin Indonesiaan ja Kaisa ja Leenakin lähtevät pitkille kotimatkoilleen alkuviikosta. Siinä vuoteen vierellä isää silitellessä ja jutellessa tulee käytyä läpi monenlaisia ajatuksia.

Aloitin perjantaina kirjan The Shack. Se kertoo Mack nimisestä miehestä, jonka kouluikäinen tytär siepataan perheen telttaretkellä ja poliisi löytää todisteet siitä, että tyttö on raa'asti murhattu. Ruumista tai sieppaajaa ei löydetä. Mack vajoaa syvään suruun vuos
iksi, kunnes saa postilaatikkoonsa oudon viestin "Papalta". Papa on Mackin vaimon puhuttelunimi Jumalalle. Epäilyistään huolimatta hän päättää lähteä majalle (the shack), josta tyttären revitty kesämekko oli löydetty, tapaamaan Papaa. Majalla hän tapaa Papan, Jeesuksen ja Sarayun, siis Isän, Pojan ja Pyhän Hengen ja joutuu käymään läpi surunsa, pelkonsa ja vihansa.

Loppuratkaisu jättää auki, oliko kyseessä todellinen kohtaaminen Kolminaisuuden kanssa vai pelkkä sisäinen kokemus. Tai oikeastaan se ei jää auki, koska kyseessä oli molemmat, Jumalan kohtaaminen ja sisäinen kokemus ovat sama asia. Kirja on hyvin koskettava ja melko naiivi. Osa Mackin ja Jumalan eri persoonien välisistä keskusteluista antaa vaikutelman pinnallisesta teologiasta, mutta paikoin oma akateeminen, arvosteleva asenne tuntuu täysin kohtuuttomalta ja pinnalliselta.

Kirja käsittelee tietysti pahuuden ongelmaa, koska juuri sen kanssa Mackillä on isoin kamppailu. The Shack löytää vastauksen Jumalan rakkaudesta, joka ei koskaan pakota ihmistä mihinkään, silloinkaan, kun ihmisen itsenäisyys ja kääntyminen pois Jumalasta aiheuttaa toisille suunnatonta kärsimystä. Myös murhaaja on siis viime kädessä Jumalan rakas lapsi, vaikka kirjassa ei sitä missään kohtaa sanotakaan suoraan. Toisen tuomitsemisen vaikeus - oikastaan mahdottomuus - käydään kuitenkin konkreettisesti läpi.

Joissain kohdissa Mackin jumalakuvan stereotypiat ja niihin esitetyt vastaukset vaikuttavat liian amerikkalaisilta osuakseen kohdalle. Länsi-eurooppalaista käytännöllis-ateistista angstia kirjassa ei ole eikä sitä tunneta. Voi hyvinkin olla, että siksi The Shack ei toimisi suomennoksena suurelle yleisölle. Mutta kyllä se kannattaa lukea, jos uskoo Jumalaan, mutta omassa jumala- (tai isä)suhteessa on paikattavaa. Hankin itse kirjan muutamalla eurolla Amazonista, joten ei siinä kauheasti joudu törsäämään.

Mietin tietysti lukiessani sekä itseäni isänä että omaa isää. Ostin The Shackin alunperin Siirille pelkän kansitekstin perusteella ja juuri Siiri suositteli sen lukemista. Luulen, että monessa kohdassa kirja osoitti, miten pinnallisesti ja ulkokohtaisesti olen osannut välittää lapsille omasta jumalasuhteestani. Toisaalta olen iloinen siitä, että he kaikki ovat tässä lähellä ja saan edelleen jatkaa vuorovaikutusta.

Ja olen hirveän kiitollinen omasta isästä. Hän on aina ollut enemmän kiinnostunut asioista kuin ihmisistä. Siksi nimien muistaminen on isälle ollut vaikeaa. Tuntuu erikoiselta, hämmentävältä ja rohkaisevalta, että tästä huolimatta hänet muistetaan lämpimänä ja ihmisläheisenä seurakunnan paimenena. Ja niin itsekin muistan hänet. Isä osasi olla läsnä, vaikka se tapahtuikin asioiden välityksellä. Meille sisaruksille on jäänyt siitä päälle vimmattu puhumisen ja analysoinnin tarve. Se tuli taas kerran huomattua, kun olemme nyt siis melkein pari viikkoa viettäneen intensiivistä aikaa yhdessä. (Ja on ollut vilpittömästi kivaa!) Toivottavasti meille on sen myötä periytynyt myös jotain isän kyvystä kuunnella lähimmäisen sydäntä ja olla läsnä. Tällä hetkellä me kuuntelemme isän sydäntä ja hengitystä ja yritämme olla sairasvuoteen vierellä läsnä sen verran kuin on mahdollista. Kiitos kaikista esirukouksistanne ja muistamisesta.

1 kommentti:

Tuija kirjoitti...

Kiitos Arto pienestä lauseesta tuoreessa kirjoituksessasi joka tuli sopivaan aikaan. Jumala ei pakota...
Meillä ihmisillä on matkassamme paljon sellaisia tapoja/malleja joita Jumala ei haluaisi meidän käyttävän lähimmäisiin. Taas se tuli huomattua. Ystäväni loukkaantui kun en tehnyt niin tai näin. Silti koin huojennusta kun kävi miten kävi.

Isäsi tilanteesta on myös hyvä saada lukea. Tuntuu kuin kävelisin jotenkin samaa reittiä kuin äitini kanssa...odotusta...tilanteen muuttuminen tutusta tuntemattomaan. Ja se spekulaatio kuinka monet kasvot äidillä olikaan eri tilanteissa. Äitini oli myös asiaihminen ja se välillä loukkasi minua. Ymmärrään ajatuksenne isästäsi joka oli vahva johtaja ja ei aina edes ymmärrettävissä. Hänen luonteellaan asiat ehkä hoituivat paremmin kuin toisenlaisella? Äitini piti perheen pystyssä kun isäni yritti sitä hajottaa (juominen). Isäni rakasti meitä ja oli meistä ylpeä mutta ei osannut laittaa sitä monasti käytäntöön. Äiti oli se betonipylväs joka pysyi pystyssä Jumalan avulla.
On lämmittävää kuulla että yhdessä on ollut hyvä olla sisarusten kanssa. Ja puhumista riittää tuleviksikin vuosiksi.
Siunaan Isääsi ja etenkin teitä kaikkia jotka olette tällä matkalla nyt.
Lämpimin ajatuksin Tuija Rossi