sunnuntaina, helmikuuta 24, 2008

Läpi myrskyn ja helvetin pauhun

Lyhyt tauko Tuomiokirkon klo 10 ja Lähetyskirkon klo 14 messun välillä antaa mahdollisuuden julkaista päivän saarnan. Lue ensin päivän evankeliumi Johanneksen mukaan 12:37-43.

Uskon puolesta, eksytyksiä vastaan

Ajoittain kuulee toivottavan, että pappi sanoisi synnin synniksi, eikä sortuisi liian monimutkaisiin ja epäselviin ajatuskulkuihin. Tämä on sunnuntai, jolloin saarnamiehen kannattaa luopua turhista estoista ja päästellä oikein kunnolla kaiken maailman eksytyksiä ja Saatanan valheita vastaan. Raamatun tekstit ja virret antavat tähän hyvät lähtökohdat (385 ”Auta, oi Jeesus, kun eksytys suuri maata käy voimalla valloittamaan”, 310 ”Herra Jeesus kun täällä vain kanssamme on, emme kauhistu vastustajaamme”). Pieni varoitus on kuitenkin paikallaan. Ei riitä, että sanotaan naapurin synnit synniksi. Ihan niin helpolla en voi teitä ja itseäni päästää. Evankeliumi vaatii meitä tarttumaan kaikkein vaikeimpaan synnin lajiin, epäuskoon.

Johanneksen evankeliumi sanoo: ”Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja, ihmiset eivät uskoneet. - - He eivät voineet uskoa. - - Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistä uskoivat Jeesukseen. - - He eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä.” Jostain syystä Jeesukseen uskominen on todella vaikeaa. Samalla siinä on jotain, mikä ei ole oikein salonkikelpoista, jota on vaikea tunnustaa, vaikka uskoisikin.

Meillä oli viime keskiviikkona kryptassa tilaisuus, jossa teimme syväsukelluksen psalmien maailmaan. Jostain syystä psalmit tuntuvat edelleen koskettavan syvältä, vaikka ne on kirjoitettu yli 2000 vuotta sitten aivan toisenlaisessa maailmassa ja kulttuurissa. Syy liittyy Psalmien aitouteen. Niitä ei ole liikaa sensuroitu, vaan niissä tuntuu elämän maku. Nekään eivät ole oikein salonkikelpoisia. Psalmien lukeminen sellaisinaan on matka ihmisen minuuteen ja siihen, mistä uskossa ja epäuskossa oikein on kysymys.

Ensinnäkin on psalmeja, jotka puhuvat tasapainosta ja hyvästä elämästä. Siis sellaisesta elämäntilanteesta, jossa on töitä, mutta ei liikaa. Ruokaa on riittävästi. On puoliso, lapset, koira, farmari-Volvo ja omakotitalo. Rikollisuus, sotatila tai nälänhätä eivät uhkaa. Meteorologit kertovat, että aurinko nousee aamulla ja laskee illalla ja siinä välissä on jonkinlaista säätä.

Tasapainon psalmeista on aistittavissa kiitollisuus ja luottamus siihen, että oikeus voittaa. Näillä psalmeilla on läheinen yhteys sananlaskuviisauteen ja koulu­opetukseen. Lapsille ja nuorille kuuluu opettaa, miten ollaan ihmisiksi ja vältytään harmeilta. Tasapainon psalmit puhuvat luomistyön kauneudesta, sadonkorjuun siunauksesta, karjaonnesta ja hyvästä perhe-elämästä. Ja monet niistä muistuttavat siitä, että kaiken tämän takana on Jumalan laki. Ihminen, joka vaeltaa sen mukaan, on sopusoinnussa luomakunnan kanssa ja hänelle käy hyvin.

Mutta vaikka Raamattu opettaa näin ja me itse haluaisimme opettaa omille lapsillemme näin, tämä ei ole koko totuus. Usko Jeesukseen ei ole uskoa siihen, että kaikki ongelmat voi välttää, jos toimii oikein. Sanon sen uudestaan: Usko Jeesukseen ei ole uskoa siihen, että kaikki ongelmat voi välttää, jos toimii oikein. Sellainen ei ole uskoa Jeesukseen, vaan uskoa ihmiseen. Kaikkein suurimmat valheet sisältävät yleensä suuren osan totuutta. Niinhän oli Jobin ystävien kohdalla. He puhuivat suurimmaksi osaksi aivan totta Jumalan oikeamielisyydestä ja ihmisen pahuudesta. Silti Jumala tuomitsi heidän asenteensa ankarasti. Ihmisen mahdollisuuksiin kannattaa jossain määrin uskoa. Silti siihen sisältyy suuri eksytys ja valhe. Se ei ole totta.

Asiat eivät läheskään aina mene niin kuin me olimme toivoneet tai halunneet. Ei ole reilua, tekee mieli sanoa. Miksi minulle kävi näin? Miksei asiat menneetkään niin kuin niiden piti? Miksei Jumala pidä omistaan huolta? Voi tulla ahdistunut, vihainen tai petetty olo. Se voi muuttua katkeruudeksi tai masentuneeksi luovuttamiseksi. Ei tästä taida enää mitään tulla. En ikinä pääse eroon tästä vaivasta. Miksi muiden ongelmat näyttävät ratkeavan niin helposti, mutta minun pitää aina kärsiä tästä samasta? Jotkut sanovat, että Jeesus auttaa ja on auttanut heitä. Miksi ei sitten auta minua?

Noin kolmasosa psalmeista on valituspsalmeja. Ne ovat syntyneet tilanteissa, joissa jokin on elämässä mennyt pahasti vinoon. Rukoilija on ärtynyt, vihainen, pettynyt, masentunut, katkerakin. Kaiken tämän hän häpeämättömästi kaataa Jumalan eteen. Hän toivoo vihamiehilleen kostoa ja itselleen maineen palautusta. Eikä sitä tehdä mitenkään hurskastellen.

Valituspsalmien ymmärtäminen on mahdotonta optimistisesta ihmisuskosta käsin. Ne vaikuttavat epäuskon ilmauksilta. Mutta juuri siksi ne kääntävät koko asetelman toisin päin. Oikeasti epäuskon tunnistaa siitä, että se ei koskaan laula valituspsalmeja. Epäusko ei voi käsittää kärsimystä ja ristiä.

”He eivät voineet uskoa”, Johanneksen evankeliumi kertoo ja siteeraa profeetta Jesajaa: ”Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä”. Maailma, joka odottaa ihmeiden tekijää, yhä uudelleen pettyy Kristukseen. Kristus näyttää vievän ihmisiä kärsimykseen ja vaivaan. Kristittyjen elämä ei näytä houkuttelevalta. Tai jos on sellaisia kristittyjä, jotka uskottelevat, että kaikki ongelmat poistuvat, kun vain tarpeeksi uskoo, he eivät puhu totta.

Hyvä ystävä. Tästä on kysymys: Jeesus ei tullut maailmaan taikuriksi, jonka kautta Jumalan tarkoitus oli yksi kerrallaan poistaa maailmasta kaikki ongelmat. Jeesukseen uskominen ihmeidentekoautomaattina on samaa kuin jättäisimme ison osan psalmeista lukematta. Jeesus jatkuvasti moitti opetuslapsiaan tästä samasta sokeudesta.

Kun Jeesus oli tehnyt ihmeen ja ruokkinut muutamalla leipäpalalla 5000 ihmistä, kaikki seurasivat häntä innoissaan. Tiedätkö mitä Jeesus silloin sanoi opetuslapsille? ”Teitä kiinnostaa se, että saitte ilmaista ruokaa ja söitte itsenne kylläisiksi.” Mutta ei tässä siitä ole nyt kysymys. ”Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta.” Ja jos olette kiinnostuneita siitä, mikä todella vie ihmisen hengellisen nälän, seuratkaa minua. Se tie vie kärsimykseen ja kuolemaan ennen kuin se vie voittoon.

Psalmeista löytyy vielä kolmaskin sieluntila, uusi tasapaino, uusi mahdollisuus. Yhtäkkiä valituslaulu muuttaa sävyä ja tilalle tulee ylistys. Uusi tasapaino ei ole enää kevyttä uskoa ihmisen mahdollisuuksiin. Kuoleman porteilta pelastunut ihminen ei suhtaudu auringon nousuun samalla tavalla kuin se, jolle sairaus on tuntematonta. Nälänhädästä selvinnyt ihminen ei syö ateriaansa samalla tavalla kuin se, jolla on aina ollut kaikkea riittävästi. Syntinsä ja kuolevaisuutensa kanssa kamppaillut ihminen ei rukoile samalla tavalla kuin se, jolla ei ole koskaan ollut tarvetta astua ristin juureen.

Juuri tätä Johannes tarkoittaa, kun evankeliumissa sanotaan: ”Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja, ihmiset eivät uskoneet häneen.” Ei ihmeiden perässä juokseminen kiinnitä ihmistä Kristukseen. Jumala ei anna kenellekään taikasauvaa, vaikka yrittäisi kuinka pinnistää itsestään uskon varmuutta. Hän ei toimi niin. Jumala toimii niin kuin Psalmit opettavat. Hän on tehnyt meille hyvän maailman, jossa vallitsevat jumalalliset lainalaisuudet. Pahasta seuraa paha, eikä sitä voi tehdä tekemättömäksi. Hyvän tekeminen tuottaa hyvää ja siihen meidät on kutsuttu. Mutta maailma tuottaa meille pettymyksiä, koska kiinnymme siihen ja luulemme, että se täyttää meidän kaipauksemme. Siksi Jumala haluaa, että me ilmaisemme Hänelle tarpeemme ja kipumme, että Hän saisi ruokkia meidät katoamattomalla leivällä katoavan sijaan. Vain se täyttää meidän syvimmän tarpeemme. Kaikki muu on turhaa ja katoavaa.

Profeetta Jesaja oli nähnyt tämän, kun hän Johanneksen mukaan ”tarkoitti sanoillaan Kristusta”. Jokainen Raamatun kirja johtaa meidät täsmälleen saman totuuden ääreen. Kaikki lähtee ylhäältä Jumalasta ja kaikki painuu alas kohti kuoleman laaksoa. Sieltä me huudamme häntä ja hän vastaa.

Tällaiseen uskoon meidät on kutsuttu ja siinä meidän tulee pysyä kaikista pahan eksytyksistä huolimatta: ”Olkoon teilläkin se mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli. Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisen kaltaiseksi. Hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman.”

[Saarnan jälkeen lausuttava uskontunnustus lähtee ylhäältä, Jumalan todellisuudesta, laskeutuu Jeesuksessa ihmisen tasolle ja kaikkein alimpaan paikkaan, ja nousee sieltä ylösnousemususkoon ja toiseen todellisuuteen.]

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Arto, kiitos hyvästä saarnasta! Se oli selkeä ja puhutteleva, sellainen jonka ajatuksia voi kuljettaa mukanaan. - Olen lueskellut blogiasi ja nyt oli aivan pakko tulla tsekkaamaan millaisen saarnan puristit... Hyvää uutta työviikkoa!
- Kaija

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

Kuuntelin saarnasi radiosta. Se oli jälleen ajatuksia herättävä, sydämeen osuva ja kunnon evankeliumin sisältävä saarna. Siitä sai myös paljon evästä tulevaan viikkoon. Kiitos!
Terhi

Aukku kirjoitti...

Psalmit jäävät huomioitta. Muistan kun entinen Hollolan kirkkoherra Mika Viljanen sanoi että iltakirkoissa riittäisi psalmien lukeminen. Psalmit jäävät lukematta samoin kuin iltakirkot kokematta kun niitä enää ole. Viisikymmentä luvulla iltakirkkojen ohella rapsodiaillat sisälsi sanaa, runoutta ja musiikkia.

Voisikohan kukaan tuottaa psalmien lukua podcscteina?