Kirkko ja kaupunki teki sen, mikä pitikin eli uutisoi suunnitelmista muodostaa Mikael Agricolan kirkkoon nuorten ja aikuisten uudenlainen toimintakeskus. Näyttää vahvasti siltä, että monivuotinen haave on vihdoin toteutumassa!
Ajatus sai tuulta purjeisiin, kun viime kesäkuussa sattumalta purin sydäntäni hyvälle ystävälle, joka istui Tuomasyhteisön hallituksessa. Hän kertoi, että Tuomasmessu etsii uutta avausta, kun tuomaspastori Jaana oli ilmoittanut siirtyvänsä syksyn alussa uusiin tehtäviin. Olin nähnyt, kuinka kaukana seurakunta ja Tuomasyhteisö ovat toisistaan ja kuinka merkittävää resurssien hukkaamista siitä seuraa. Kerroin hänelle spontaanisti pitkään kypsyttelemäni ajatuksen, että meidän (seurakunnan ja Tuomasyhteisön) pitäisi vihdoin yhdessä alkaa rakentaa uutta toiminnallista konseptia, joka menisi huimasti pidemmälle kuin pelkkä messun järjestäminen. Tarvitaan uusi seurakunnallisen ja yhteisöllisen toiminnan malli, joka toimii tässä ajassa ja tässä kaupungissa. Tuomasyhteisön rahkeet siihen eivät mitenkään voisi riittää yksin ja seurakunta on taas yksin liian byrokratiaan sidottu. Avaimena koko juttuun toimisi kirkkokiinteistö toimintakeskuksena. Olin puhunut asiasta seurakunnan aikuistyön tulevaisuuden yhteydessä jo vuonna 2005, mutta silloin ajatus ei saanut kannatusta. Olisiko nyt koittanut uusi aika? Olin aika innostunut.
Kesän jälkeen alkoi tapahtua. Kaikkialla, missä puhuin ideasta, tuntui yllättäen olevan valmiuksia ajatella samalla tavalla tai oli jo mietitty jotain saman suuntaista. Visio alkoi elää omaa elämäänsä ja saada uusia, konkreettisempia piirteitä. Tuomasyhteisö haki uutta tuomaspastoria, mutta päätti syksyn alussa keskeyttää hakuprosessin, kunnes uusi toimintalinja alkaisi selvitä. Teimme ensimmäisiä varovaisia tiedusteluja seurakuntayhtymän suuntaan. Sieltä kysyttiin, miten nuorten toiminta näkyisi tässä hankkeessa. Kysyin seurakunnan nuorisotyön kantaa. Yhtäkkiä oli kuin pienestä liekistä olisi syttynyt iso roihu: Hei, tässä on nyt jotain isompaa! Kerroimme asiasta tuomiorovastille, joka näki heti, mistä on kyse. Ei ole mahdollista, että seurakunta ei tee mitään. On siis tehtävä jotain. Agricola-hanke pitää selvittää. Seurakuntyhtymän toiminnallisessa johdossa oli samanlainen tunnelma, että tätä on kaivattu.
Sen jälkeen onkin ollut vain kyse siitä, miten asian kanssa tulisi edetä. On selvää, että jos hanke toteutuisi koko laajuudessaan, se olisi valtava päätöksentekoprosessi. Miten siinä tulisi edetä, ettei sössitä hyvää ideaa? Kenelle asiasta tulisi kertoa, kenelle siitä ei saisi kertoa? Hankettahan ei edes ollut vielä olemassa, oli vain haaveita ja intoa.
Tuomaspapisto, jossa Amnellin Matti ja minä edustimme myös seurakuntaa, sai tehtäväkseen tehdä toimintaehdotuksen. Ehdotimme, että seurakuntayhtymä kutsuu puolueettoman (siis sellaisen, joka ei edusta mitään mukana olevaa tahoa) selvitysmiehen laatimaan hankesuunnitelman. Reijo Telaranta valittiin tehtävään ja siinä ominaisuudessa hän antoi myös Kirkko ja kaupungin tämän viikon numeroon haastattelun.
Hanke on edelleen kriittisessä vaiheessa. Sillä ei ole oikeastaan vielä mitään konkreettista muotoa, eikä siitä ei ole virallisesti päätetty missään. Seurakuntaneuvosto on tosin keskustellut aiheesta myönteisessä sävyssä, mutta sillä ei ollut vielä käsissään konkreettista ehdotusta. Hanke koskee monia seurakunnan työntekijöitä, joiden näkökulmia on voitu kuunnella vasta nyt, kun hankkeella on virallinen selvitysmies. Seurakuntayhtymän päätöksentekoon asia tulee ajallaan.
Tässä vaiheessa näyttää siltä, että kelkka on vauhdissa. Se voi tietysti törmätä puuhun tai pensaaseen, mutta toivottavasti ei, koska olen kyydissä mukana. Ei haittaa, jos kelkka saa uuden reitin byrokraattisen seulan läpi mennessään. Se voi olla pelkästään hyvä juttu. Vision voima on siinä, että se ei ole strategia eli reittisuunnitelma. Visio on se, mihin pyritään, päämäärä. Samaan päämäärään voi päästä monta kautta. Päämäärä eli visio on tärkeä, mutta keinot eli strategia voidaan vaihtaa.
Huomaatko muuten, että en juuri ollenkaan ole kertonut, mikä tämän ihanan vision sisältö oikein sitten on? Se johtuu siitä hassusta, mutta ymmärrettävästä syystä, että mulla ei ole siihen valtuuksia. Minä en ole se, joka päättää, mitä hanke toteutuessaan pitää sisällä. Ja se on ihanaa. Jos kovin yksityiskohtaisesti alkaisin kuvailemaan, joku voisi hermostua ja joku toinen voisi kuvitella, että kyseessä ei olekaan mun visio, vaan valmiiksi mietitty suunnitelma, jota sitten seuraavan nurkan takana alettaisiin periaattellisista syistä vastustaa... Hassua on se, että koko juttu ei olisi ikinä syntynyt, jos en olisi alkanut ajatella ääneen lupaa kysymättä. Sisko ja veljet! Meillä on siis oikeus nähdä näkyjä, mutta niistä voi olla vaarallista puhua :-)
Hankkeen edessä on siis monenlaisia esteitä, kuten tietysti pitääkin. Isojen organisaatioiden parhaita puolia voi olla se, että niiden hampaiden läpi ei mene mikä tahansa hetken innostus. Byrokraattista vastustusta enemmän pelkään sisäistä vastustusta. Sellainen voi syntyä vallanhalusta, kateudesta, väärinkäsityksistä, riidoista, vision kadottamisesta. Jeesus opetti, että joitakin tauteja ei saa lähtemään kuin rukouksella (ja paastolla). Siksi kutsun yhteiseen rukousrintamaan kaikki teidät, jotka odotatte elinvoimaista kirkkoa Helsingin keskustaan. Siitä on kysymys.
