Elinvoimainen kirkko -sarjan kolmas ilta on takana. Fiilikset on hyvin samanlaiset kuin viime keskiviikkona. Keskustelua käytiin arkisista asioista ja henkilökohtaisista näkökulmista (kirkkojen pitäisi olla enemmän auki, maallikkojen pitäisi päästä enemmän vastuuseen, jne.). Varsinainen heräte tuli kuitenkin vasta lopuksi. Leppilammen Jukka toisti pitkälti sitä, mitä veli Antoine Lévy sanoi viime keskiviikkona. Molemmat haastoivat keskustelussa esiintyneen tavan suhtautua kirkkoon jonkinlaisena toiveiden tynnyrinä tai naljailun kohteena.
Jukka puhui suurin piirtein siihen tapaan, että jos kaikki keskustelussa esiintyneet toiveet, ideat ja unelmat kirkosta toteutuisivat, tarvittaisiin itse asiassa juuri sellainen kirkko kuin meillä nyt on! Rakenteineen, virkoineen, organisaatioineen kaikkineen. Kyse ei siis ole siitä, että meillä on vääränlainen kirkko, vaan siitä, että me itse emme elä sitä todeksi. Hän puhui rukouksesta elämäntapana, vaikka se helposti mielletään jonkinlaisena suorituksena. Meidän tulee siis kasvaa aikuisiksi ja alkaa elää todeksi sitä kirkkoa, joka me olemme. Kaikki sen rakenteet, virat ja organisaatiot ovat sitä varten, että niissä eletään todeksi ihmisen suhde Jumalaan, joka on kaiken elämän ja elinvoimaisuuden lähde. Ajattele, kaikki kirkon rakenteet ja virat ovat olemassa tätä varten. Resursseja meiltä ei ainakaan puutu!
Iltojen parasta antia on siis edottomasti ollut a) se, että ihmiset ovat päässeet sanomaan omia ajatuksiaan ääneen ja b) havahtuminen.
Ensi lauantaina järjestetään Agricolassa "sisäpiirin juttu", jolla tarkoitetaan kaikille Tuomasmessun tehtävissä palvelleille tai niihin haluaville suunnattua kehittämispäivää. Päivän päätteeksi ollaan sovittu, että me paljastetaan vihdoin se suunnitelma, jota syksyn ja talven aikana on kehitelty elinvoimaisen kirkon mahdollistamiseksi Helsingin keskustassa. Lumipallo on lähtenyt pyörimään.
