Kevätjuhlapuhe

Alla Pyhän Kolminaisuuden päivän (31.5.2015) saarna alustavana versiona. Tulin sunnuntaina kirkolle jo seitsemän jälkeen ja siinä oli hyvää aikaa vielä viimeistellä puhetta. Lopullinen versio on siis siellä työkoneella, mutta tähän (torstai-iltaan) mennessä en ole vielä ehtinyt/muistanut tuoda sitä blogiin. Julkaisen siis sen alustavan version, joka minulla on täällä kotikoneella ja jonka tein lauantaina illalla.

Evankeliumitekstinä oli Jeesuksen suuri tehtäväksianto eli nk. lähetyskäsky Matteuksen evankeliumin lopusta. Saarnatekstinä käytin kuitenkin lukukappaletta Efesolaiskirjeen 1. luvusta, jakeet 3-14.

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa. 4 Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina. 5Rakkaudessaan hän näki hyväksi jo edeltä määrätä meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen tähden. 6 Ylistetty olkoon hänen armonsa kirkkaus, kun hän antoi meille rakkaan Poikansa!

7 Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden 8 tulla runsaana osaksemme ja suonut meille kaikkea viisautta ja ymmärrystä. 9 Hän on ilmaissut meille tahtonsa salaisuuden, sen Kristusta koskevan suunnitelman, jonka hän oli nähnyt hyväksi tehdä 10 ja joka oli määräajan tullessa toteutuva: hän oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaiken, mitä on taivaassa ja maan päällä.

11 Jumala on myös antanut Kristuksessa meille perintöosan, niin kuin hän oli suunnitellut ja ennalta määrännyt -- hän, joka saattaa kaiken tapahtumaan tahtonsa ja päätöksensä mukaisesti. 12 Siksi meidän, jotka olemme jo ennalta saaneet panna toivomme Kristukseen, tulee elää Jumalan kirkkauden ylistykseksi.

13 Kristukseen tekin nyt uskotte kuultuanne totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin. Häneen uskoessanne te myös olette saaneet luvatun Pyhän Hengen sinetiksenne. 14 Se on meidän perintöosamme vakuutena, joka takaa meille lunastuksen, Jumalan kirkkauden ylistykseksi.

Meidän perheen kuopus, 15-vuotias Alissa, sai eilen käteensä peruskoulun päättötodistuksen. Olin mukana Kruununhaan koulun kevätjuhlassa, jossa puheen piti myös oppilaskunnan edustaja. Puheensa alussa hän hieman etsiskeli sanoja ja kuvaili opintojen sujumista yleisellä tasolla. Kun hän sitten siirtyi muistelemaan oman luokkansa tempauksia ja muistoja, puheeseen tuli intoa ja eloa. Koska puhe oli hyvin valmisteltu, hän kuitenkin hetken kuluttua pysähtyi ja lausui: ”Muutkin luokat on kyllä ihan hyviä…” Sitten seurasi pieni merkittävä tauko: ”mutta mä ylistän nyt omaani.”

Lause jäi mieleen, koska harvemmin 15-vuotiaan kuulee käyttävän sanaa ”ylistää”. Mielestäni se oli oiva sanavalinta tuossa yhteydessä. Ylistäminen on sisältä kumpuavaa iloa, innokkuutta ja ihailua. Se sopii varsin hyvin teemaksi ja lähtökohdaksi myös tähän kesän alkamisen ja suvivirren messuun.

Ylistämisestä oli puhe myös äsken kuuluussa lukukappaleessa Efesolaiskirjeen alusta. Kirje alkaa lyhyellä tervehdyksellä: ”Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, tervehtii Efesoksessa asuvia, Kristukseen Jeesukseen uskovia pyhiä. Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille.” Heti sen jälkeen alkaa ylistys: ”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä!” ja pari lausetta myöhemmin ”Ylistetty olkoon hänen armonsa kirkkaus”. Lukukappaleen loppupuolella ylistäminen esiintyy samoin kahteen otteeseen: ”meidän tulee elää Jumalan kirkkauden ylistykseksi” ja ”se takaa meille lunastuksen, Jumalan kirkkauden ylistykseksi”. Paavalin innostuneet sananvalinnat kuulostavat hieman kesälaitumelle lähdössä olevalta koululaisen hehkutukselta.

Ja kun lukukappaleen lukee tarkemmin, huomaa helposti, että siellä on myös toinen keskeinen sana, joka esiintyy neljä kertaa, kahdesti alussa ja kahdesti lopussa: ”ennen/edeltä/ennalta”. ”Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät” ja ”Rakkaudessaan hän näki hyväksi jo edeltä määrätä meidät yhteyteensä” ja lukukappaleen loppupuolella: ”niin kuin hän oli suunnitellut ja ennalta määrännyt - - siksi meidän, jotka olemme jo ennalta saaneet panna toivomme Kristukseen”.

Efesolaiskirjeen alku on siis varsin taidokkaasti luotu kokonaisuus, jossa kahdelta puolen ikään kuin kahdet nuolet – ylistyksen ja ennalta määräämisen nuolet – osoittavat keskellä olevaa yksinäistä ja vain kerran lausuttua sanaa ”salaisuus”: ”hän on ilmaissut meille tahtonsa salaisuuden”.

Näistä sanoista – ylistys, ennalta ja salaisuus – löydän itse iloa ja innostusta alkavaan kesään, joten haluan niistä jakaa pari ajatusta myös koko seurakunnalle.

Ylistys

Koululaisen sanavalintana ylistäminen tuntui yllättävältä, mutta raikkaalta ja sopivalta. Ehkä sanaa on syytäkin käyttää säästellen. Jos ylistelystä tulee rutiinia, se ei oikein ole uskottavaa. Messussa on montaa kohtaa, joissa kehotetaan ylistämään, vaikka on pakko sanoa, että meidän kasvon ilmeistä sitä ei aina voisi päätellä. ”Kiittäkäämme Herra” voidaan sanoa tai laulaa niin vakavalla naamalla, että se herättäisi satunnaisessa kävijässä kummastusta. Toisaalta me suomalaiset olemme ihan terveellisellä tavalla hieman allergisia tekohymyille. Ylistys on ylistys, vaikka sen sanoisi vähän vakavammallakin naamalla. Liturgiikan tehtävänä on toimia yhteisesti sovittuna raamina, johon koko seurakunnalla on lupa yhtyä olipa päivän fiilikset mitä tahansa. Ortodoksit kutsuvat itseään sillä nimellä, koska sana tarkoittaa ”oikein ylistävää”. Kristillisen teologian oikea ja alkuperäinen muoto on ylistys. Jos lukisimme Efesolaiskirjeen alkua opillisena selontekona, sotkeutuisimme helposti sanoihin: siunaus, taivaalliset aarteet, pyhiä ja nuhteettomia, Kristuksen veressä, perintöosa, tahto ja päätös… Mutta kun ymmärrämme, että kyse on haltioitumisesta jumalallisen salaisuuden äärellä, kuulemme kutsun osallistua.

Haluaisin siis rohkaista sellaiseen kirkossakäyntiin, jossa on tilaa aidolle ja spontaanille ylistykselle. Mitä se voisi olla? Haltioitumista musiikista. Innokasta yhtymistä virren veisuuseen. Syvää Jumalan eteen asettumista rukouksessa. Sitä, että jaetaan toisillemme niitä oivalluksia ja ahaa-elämyksiä, joita sana ja saarna meissä nostavat esiin. Messussa on jo kaikki tämä, mutta meidän tulee ottaa se aina uudelleen käyttöön. Olen hakenut tähän seurakuntaa papiksi, koska haluan teidän kanssanne oppia ylistelemään jälleen niin teeskentelemättömästi ja aidosti kuin se viisitoistavuotias kevätjuhlassa.

Ennalta

En tiedä, mitä mielikuvia teille nousee sanoista ennalta määrääminen. Ehkä joku muistaa suoralta kädeltä teologisen termin predestinaatio. Jos Jumala on määrännyt jotkut omiksi lapsikseen, mitä merkitystä ihmisen omilla valinnoilla sitten enää on? Mikä on vapaan tahdon merkitys? Mutta edellä sanotun avulla meidän on helpompi nähdä, että puhe ennalta määräämisestä on samaa haltioituneisuutta, jonka avulla Paavali yrittää ikään kuin päästä paikan päälle efesolaisten jumalanpalvelukseen ylistelemään.

Toivottavasti en yksinkertaista liikaa, kun sanon, että kyse on aikakäsityksen laajenemisesta. Destinaatio on määränpää. Pre-destinaatio tarkoittaa siis ennalta asetettua määränpäätä. Ei ole kyse niinkään jostain määräyksestä, kun määränpäästä. Ei ole kyse vain siitä, mikä oli ennen, vaan myös siitä, mitä kohti kaikki on matkalla. Paavali käyttää siitä erilaisia sanoja, kuten lunastus ja pelastus, mutta itse ajatus on selvä. Nyt-hetki avautuu aivan toisenlaisena, kun ymmärrämme, mitä Jumala on jo ennalta tehnyt ja mihin suuntaan olemme matkalla. Jos asian haluaa sanoa yhdellä sanalla, se voisi olla ”yliajallinen”. Jumalan suunnitelma on yliajallinen. Jumala on ajan ulkopuolella. Hänelle ei mikään ole ennen tai jälkeen, vaan kaikki on nyt. Meille ihmisille sen sijaan Jumalan suunnitelma näyttäytyy historiassa toinen toistaan seuraavina tapahtumina.

Näin maallikon silmin nykyaikaisen fysiikan kysymykset avaavat luomakuntaan huikeita näköaloja. Miten monta ulottuvuutta maailmankaikkeudessa on näiden neljän helposti koettavan lisäksi, joita ovat syvyys, pituus, leveys ja aika? Onko muita universumeja olemassa samaan aikaan? Mitä ovat pimeä aine ja pimeä energia, joita emme tunne, mutta jotka muodostavat valtaosan maailmankaikkeuden massaenergiasta? Mitä oli ennen alkuräjähdystä ja ennen aikaa? Miksi maailmankaikkeudessa vallitsevat juuri nämä luonnonvakiot, jotka pitävät sen koossa?

Aivan kuin Paavali olisi ryhtyessään kirjoittamaan tätä kirjettä tullut jonkin vastaavanlaisen maailmankaikkeutta koskevan ilmestyksen valtaamaksi. Tämän yliajallisen ilmestyksen sisällön ja ylistyksen syyn hän ilmaisee sanalla ”salaisuus”.

Salaisuus

Kirjakaupoissa myydään australialaisen Rhonda Byrnen kirjaa Salaisuus (The Secret). Kirja sisältää satunnaisia viittauksia kvanttifysiikkaan, psykologiaan ja jopa Jeesuksen sanoihin, mutta sen varsinainen sanoma on yksinkertainen: saat sen, mitä toivot. Jos toivot jotain tarpeeksi, maailmankaikkeus auttaa sinua saamaan sen. Ajatuksessa on jotain tuttua ja hieman raamatulliselta kuulostavaa. Tämä ei kuitenkaan ole se salaisuus, joka pelastaa ihmiskunnan, eikä se salaisuus, josta Paavali puhuu.

Maailmankaikkeuden ihmeellisin salaisuus on jotain paljon erikoisempaa ja yllättävämpää. Kirkkokin on olemassa vain tämän salaisuuden säilyttämistä ja – hieman erikoista kyllä – sen julkista julistamista varten. Salaisuus on tarkoitus kertoa kaikille.

Se salaisuus on tämä. Maailmankaikkeuden Luoja, kaiken aineen ja energian, ajan ja ulottuvuuksien ulkopuolella oleva Järki ja alkusyy paljastaa itsensä luomalleen ihmiselle syntymällä itse ihmiseksi. Totuus henkilöityy ihmisalkioon, syntyy pieneksi vauvaksi, kasvaa aikuiseksi mieheksi, opettaa ja parantaa, ei kosta pahaa pahalla, vaan kärsii syyttömänä kuoleman osoittaakseen synnistä ja pahuudesta kärsivälle ihmiskunnalle, että Jumala on rakkaus. Tässä ihmiseksi syntyneessä Jumalassa, Jeesuksessa Kristuksessa, ihmiskunta löytää uudelleen yhteyden Jumalaan ja oppii ylistämään – ei enää luotuja asioita, valtaa ja mainetta – vaan kaiken Luojaa, iankaikkista Isää, joka Henkensä kautta vaikuttaa kaikessa kaiken.

Jumala on läsnä kaikessa. Hän on hyvä kaiken aikaa. Tai kuten viisaat rabbit ovat opettaneet: ”Jumala on kaikkialla siellä, minne hänet päästetään.” Jumala on rakkaus. Hänen tahtonsa ihmistä kohtaan on hyvä. Siksi hän kutsuu luokseen, mutta ei pakota. Tule tänään. Ota vastaan tämä julkinen salaisuus leivässä ja viinissä. Liity seurakunnan ylistykseen, jonka teemme nyt lausumalla yhteen ääneen Nikean uskontunnustuksen.