Niin siinä sitten kävi, että jännitys muuttui helpotukseksi ja juhlivan joukon riemuksi: 489 ääntä. Olin sunnuntai-iltana Bulevardin seurakuntasalissa noin parinkymmenen ystävän ja kollegan kanssa odottamassa tulosta. Ennakkoaavistelujen mukaan tiesimme, että voitto voi olla selkeä, mutta pidimme mahdollisena myös hyvin tiukkaa lopputulosta. Eihän sitä koskaan tiedä. Sitä paitsi kilpasisarella oli pari hyvin innokasta kannattajaa, jotka tekivät ahkerasti ja vaivojaan säästämättä töitä viimeiseen asti. Sellainen yleensä tuottaa tulosta. Eikä Virpi Koskisen saama äänimäärä 241 ole siinä mielessä ollenkaan huono. Tuire Huovinen-Westerlundin saama pieni äänimäärä 27 ei ole missään suhteessa hänen kykyihinsä ja osaamiseensa, joita kohtaan ainakin oma kunnioitus lisääntyi vaalin aikana. Oli vain niin, että Tuire ei Lapinjärveltä käsin pystynyt osallistumaan kampanjointiin mitenkään. Ehkä hän viisaana naisena muutenkin näki asetelman jo etukäteen.
Rehellisesti sanottuna oma arvioni on kuitenkin se, että seurakunta kääntyi lopulta selkeästi minun kannalleni, koska olimme liikkeellä myönteisessä ja avoimessa hengessä alusta loppuun. Omat kannattajajoukot eivät missään vaiheessa sortuneet negatiivisuuteen ja toisten ehdokkaiden kampitusyrityksiin. Heille riitti, että oma ehdokas on paras, siksi toisia ei tarvitse lähteä kommentoimaan. Negatiivisuus kääntyy lopulta aina itseään vastaan.
Tässä on ehkä myös syy siihen, että vaalikampanja oli kaikin puolin miellyttävä kokemus, eikä siitä jäänyt mitään hampaan koloon. Sellaiseenkin olin hieman varautunut, koska muutama aiemmin vastaavissa vaaleissa mukana ollut tiesi kertoa ylikuumentuneista tunteista kannatusjoukkojen keskuudessa. Vaalivalvojaisten tunnelma oli siis ensin nöyrästi jännittynyt ja sitten rehellisen innostunut. Piispa Irja Askola soitti onnittelunsa heti tuloksen ratkettua, piispa emeritus Eero Huovinen hieman myöhemmin.
Olin varannut maanantaiksi ja tiistaiksi matkan Roomaan, koska tiesin tarvitsevani pienen irtioton. Alunperinhän meidän piti olla Tiinan kanssa viime viikko 30-vuotishääpäivämatkalla, mutta se jäi vaalin alle. Roomassa oli todella kuuma, mutta kirkoissa ihan sopivan viileää. Tiistaina keskipäivällä osallistuin messuun Lateraanikirkossa (San Giovanni in Laterano) ja iltapäivällä vietin nelisen tuntia Paavalinkirkossa muurien ulkopuolella (San Paolo fuori le Mura). Päivämessun teksti oli Luuk. 6:12-16, jossa Jeesus kutsuu itselleen 12 apostolia suuremman opetuslapsijoukon keskeltä. Paavalinkirkossa sattui käteeni pieni kirjanen Laulujen laulusta. Näine eväineni siis palasin tiistaina illalla kotiin.
Keskiviikkoaamuna menin Vanhaan kirkkoon tapani mukaan aamumessuun. Kun kurkkasin sakastiin kolmea minuttia vailla 8, kävi ilmi, että vuorossa oleva pappi ei ollutkaan paikalla. Valitsimme siinä nopeasti virret ja puin päälleni alban ja kasukan. Luin tekstiksi Room. 1:1-17 ja kerroin terveiseni Roomasta. Haikea olo tulee, kun Vanha kirkko jää taakse.
Vaali saa aikanaan lainvoiman ja sen jälkeen tuomiokapituli voi antaa virkamääräyksen. Hallinnolliset rattaat ovat hitaita. Prosessi, joka alkoi viime syksynä Pitkäsen Martin ilmoituksesta jäädä eläkkeelle, saanee päätoksensä vasta 1.1.2015, joka on todennäköinen viranhoidon alkamispäivä.
Rukoilkaa edelleen puolestani.
