Saarna Helsingin tuomiokirkossa helatorstaina 13.5.2010
Saarnatekstinä Markus 16:14-20
Virsissä ja hengellisissä lauluissa kristillinen seurakunta ilmaisee uskonsa ydintä. Evankeliumista nostetaan esiin niitä asioita, joita pidetään kaikkein innoittavimpina ja merkittävimpinä ja niiden äärellä viivytään. Mikael Agricolan muokkaama keskiaikainen virsi 420 perustuu helatorstain evankeliumiin. Mutta kun tarkkaan katsomme, sieltä puuttuu jotain. Säkeissä 2-4 toistetaan Jeesuksen käsky mennä saarnaamaan ja saarnaamisesta seuraavat kaksi vaihtoehtoista reaktiota: usko ja epäusko. Julistamista seuraavista tunnusmerkeistä kuitenkin vaietaan. Tai ehkä ei ihan kokonaan. Anna-Maija Raittilan ja hänen miehensä Taisto Niemisen uudistamassa säkeessä 6 sanotaan, että saarnan kajahdusta ja Hengen tuulen puhallusta seuraavat tunnusmerkit: ”hän kylmät mielet pehmittää, ne iloisiksi lämmittää”. Seuraavassa säkeessä jatketaan: ”se voimansa saa taivaasta, se päästää synnin vallasta”. Ei sanaakaan demoneista, kielilläpuhumisesta, käärmeistä, myrkystä tai sairaiden paranemisesta. Mihin ne ovat kadonneet?
Muistan lapsuudestani erään helluntailaisten hengellisen laulun, jossa sanottiin: ”Ihmeet ja merkit taas ilmenee. Sairaat jo saavat terveyden, halvattu, rampa käy riemuiten. Sokea, kuuro nyt avun saa kiittäen Jumalaa”. Mutta onko meistä tullut kokemuksen kautta viisaampia, niin että tiedämme, ettei tällaista oikeasti tapahdu, vaikka kuinka uskoisimme ja haluaisimme? Tai pidämmekö ehkä itsellämme oikeuden ajatella, että niin kyllä varmaan periaatteessa tapahtuu tai pitäisi tapahtua, vaikka emme voikaan sellaista todistaa? Helatorstain evankeliumista olisi varmasti helpompi puhua, jos demonit, myrkyt ja sairaat voisi virren lailla siirtää syrjään ja keskittyä olennaisempiin asioihin. Jostain syystä en nyt kuitenkaan kyennyt väistämään näitä tunnusmerkkejä. Yritän ymmärtää niistä kahden kysymyksen avulla: (1) Mikä asema tunnusmerkeillä on tässä Markuksen evankeliumin kohdassa? (2) Ovatko nämä tunnusmerkit edelleen totta?
1. Tunnusmerkit Markuksen evankeliumin lopussa
Markuksen evankeliumin loppu ei ilmeisesti ole Markuksen itsensä kirjoittama, koska se puuttuu kaikista vanhimmista käsikirjoituksista. Alkuperäinen evankeliumi joko päättyi jakeen 8 sanoihin: ”He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät” tai sitten alkuperäinen lopetus on kadonnut. Oli selvää, että Markuksen seurakunnalla oli kova tarve liittää loppuun lyhyt yhteenveto Jeesuksen ilmestymisistä ja tehtävänannostaan opetuslapsille. Seurakunnalle oli selvää, että vaikka Jeesus oli lähtenyt pois, hänen antamansa tehtävä on jäänyt. Tätä tehtävää jokainen kristitty toteutti omassa elämässään ja siihen samaan tehtävään kutsuttiin kaikkia lähellä ja kaukana.
Oikeastaan tässä on jo helatorstain evankeliumin keskeinen opetus. Ilman tehtävänantoa mikään liike ei menesty. "Ilman näkyä kansa hukkuu", sanottiin Sananlaskujen kirjan vanhassa käännöksessä. "Ilman profeettoja kansa käy kurittomaksi", sanotaan sama kohta nykyraamatussa. Molemmat tarkoittavat samaa. Ihmiset kaipaavat johtajaa. Kristitytkin kaipaavat johtajaa. Mieluiten ottaisimme asian niin, että Jeesus tulisi juuri nyt tähän ja ratkaisisi meidän puolestamme kaikki vaikeat kysymykset, niin että voisimme sitten ylistää ja palvella häntä tyytyväisinä ja rauhassa. Jeesus kuitenkin meni pois. Hän jopa sanoi: ”Teille on hyväksi, että minä menen pois.” Sen sijaan hän antoi meille tehtävän. Siksi meille kristityille on niin tärkeää muistuttaa itseämme ja toisiamme tästä tehtävästä.
Markuksen loppujakeiden rakenne saadaan helposti selville, kun jaetaan se ensin viiteen pääajatukseen tai päälauseeseen: 1) Jeesus moitti opetuslapsia, 2) hän antoi heille tehtävän (saarnata evankeliumia kaikille luoduille), 3) hänet otettiin ylös taivaaseen, 4) opetuslapset lähtivät saarnaamaan ja 5) Herra toimi heidän kanssaan.
Toinen päälause eli Jeesuksen tehtävänanto on luonnollisesti keskeisin ja se sisältää eniten jälkilauseita. Katsotaan sitä tarkemmin. Ensinnäkin Jeesus lupaa, että julistuksella on kahdenlainen vaikutus: usko ja epäusko. Molempiin pitää varautua. Ei epäuskoinen vastareaktio välttämättä tarkoita sitä, että sanoma on kerrottu väärin tai että olisi keksittävä joku nykyaikaan paremmin sopiva viesti. Joka uskoo ja saa kasteen, se pelastuu. Mutta on myös niitä, jotka eivät usko. Heillekin pitää julistaa. Kaikille pitää julistaa. Itse asiassa epäuskosta oli puhetta vain pari jaetta aikaisemmin, juuri siinä, mistä tämä Jeesuksen ja opetuslasten keskustelu alkoi. ”Hän moitti heidän epäuskoon ja sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet kuolleista nousseena.” Nyt siis, heti näiden moitteiden jälkeen, Jeesus antaa näille epäuskoisille ja kovasydämisille opetuslapsille tehtävän! Älä siis lannistu, jos naapurisi, lapsesi, lapsenlapsesi tai miniäsi ei usko evankeliumia. Ethän sinä itsekään ole aina ollut niin hirveän uskonhenkinen. Jeesuksen tehtävänanto pysyy silti samana.
Vasta kun Jeesus on esittänyt nämä kaksi julistustehtävän seurausvaikutusta (uskon ja epäuskon), hän liittää niistä ensimmäiseen eli uskoon toisen jälkilauseen: ”niitä jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit”. Tunnusmerkit ovat siis tässä Jeesuksen puheessa jälkilauseen jälkilause. Ne eivät sen vuoksi ole merkityksettömiä eikä niitä pidä unohtaa – edes virrestä. Mutta on huomattava niiden asema. Jeesuksen tehtävänanto oli: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille”. Siinä se oli. Piste. Meidän on kyettävä erottamaan, mikä on varsinaista tehtävää ja mikä siitä johtuvaa seurausta.
2. Ovatko tunnusmerkit edelleen totta?
Tunnusmerkit mainitaan tässä samassa katkelmassa vielä toiseen kertaan, nimittäin aivan lopuksi, kun (3) Jeesus oli otettu ylös taivaaseen ja (4) opetuslapset lähtivät saarnaamaan kaikkialla, (5) sanotaan, että ”Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä”. Kysymys siis on, koskevatko nämä tunnusmerkit edelleen meitä ja meidän aikaamme vai oliko tällä raamatunkohdalla parasta ennen –päiväys joskus vuonna 300 jKr.?
Ensin on syytä lausua ääneen varoitus naiivista tulkintatavasta. Kun Jeesus puhuu käärmeiden käsittelystä, se ei voi tarkoittaa vain konkreettista käärmeiden käsissä pitelemistä. Sellaista osaavat monet, käärmeitä pidetään jopa lemmikkeinä. On aivan selvää, että Jeesuksen luettelemilla tunnusmerkeillä on syvempi hengellinen merkitys.
Koska olen psalmitutkija, otan tässä avukseni Psalmin 58. Se ei ole kaikkein siteeratuimpia ja kauneimpia psalmeja. Runo on melko raakaa ja kostonhaluistakin. Kirjoittaja on vallanpitäjien vainoama ja valehtelijoiden armoilla. Kuvatessaan vastustajiaan hän käyttää useita eläinvertauksia: he ovat kuin leijonat, kuivukoot he kuin etanat helteessä. Eläinvertausta runoilija käyttää myös kuvatessaan ihmisten vilpillisyyttä:
- Väärämieliset ovat harhateillä syntymästään saakka,
äitinsä kohdusta asti ovat valehtelijat eksyksissä.
Heidän myrkkynsä on kuin käärmeen myrkky,
he tukkivat korvansa, ovat kuin kuuro kyy,
joka ei kuule käärmeenlumoojan ääntä,
vaikka tämä kuinka taitavasti lumoaisi.
Mielessäni tämä psalmikohta liittyy Paavalin sanaan efesolaisille: ”Me emme taistele ihmisiä vastaan, vaan henkivaltoja ja voimia vastaan”. Taistelu pahaa vastaan, josta Paavali puhuu ja johon Jeesus viittasi puhuessaan tunnusmerkeistä, on käynnissä edelleen ja on jokaisen nähtävissä. Jokainen pieni lapsi, joka syntyy tähän maailmaan, tulee alttiiksi ei pelkästään sairauksille ja onnettomuuksille, vaan ihmisen sisäisestä hallinnasta taisteleville pahan voimille. Me taistelemme toki myös aivan käsin kosketeltavia ja aineellisia vihollisia vastaan: sairautta, kyyn pistoksia, tartuntatauteja ja niin edelleen. Mutta varsinainen taistelu käydään ihmisen sisällä ahneutta, piittaamattomuutta, itsekkyyttä, rakkaudettomuutta vastaan. Me valehtelemme toisillemme, petämme toisiamme, näyttelemme olevamme jotain muuta kuin olemme ja pahinta kaikesta, uskomme joskus omiin valheisiimme. Jokainen meistä joutuu nielemään myrkkyä pelkästään siksi, että elää toisten ihmisten kanssa.
Mutta Jumalan kansa on kutsuttu julistamaan evankeliumia kaikille. Tämän evankeliumin sisältönä on Jeesuksen Kristuksen nimessä julistettava kääntymyksen ja syntien anteeksi antamisen sanoma. Tämä sanoma rististä on vastalääke perkeleen myrkkyä vastaan. Kristuksen veri on vastamyrkky, hänen ruumiinsa on osallisuus iankaikkiseen elämään. Pahuus on voitettu, kuolema on voitettu, Kristus on ylösnoussut! Vaikka joutuisit päivittäin nielemään valheen myrkkyä ja käsittelemään kieroja käärmeitä, ne eivät sinua vahingoita, kun pysyt tässä tunnustuksessa. Joka tämän uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Ja nämä tunnusmerkit seuraavat niitä, jotka uskovat. Uskotko sen?
Kristus on ylösnoussut, Hänet on korotettu korkealle, Hän on kansojen kuningas, Hän istuu pyhällä istuimellaan. Seurakunta kulkee hänen voimassaan, ei omassa voimassaan tai oman uskonsa varassa.
