Arkkipiispan lausunto saa lisää uskottavuutta, kun kääntää saman Hesarin sivulle D2. En tiedä, onko kukaan mahtanut kerätä arkistoa näistä kolumnistien kirkonvastaisista vuodatuksista. Tällä kertaa vuorossa on helsinkiläinen kirjailija Kreetta Onkeli. Hänelle on luonnollisesti annettu vapaat kädet kirjoittaa mistä tahansa elämän ilmiöstä. Koska kolumni ei edusta lehden omaa mielipidettä, ylilyönneistäkään ei ole haittaa lehden kannalta. Rapatessa roiskuu ja toimituspäällikkö taputtaa karvaisia käsiään. Kun kolumni seuraa toistaan, ei monikaan jaksa ryhtyä penäämään höpertelevien mutta itsetietoisten besserwissereiden oikaisemista. Hazard astui rajan yli, kun retosteli edesmenneen Tony Halmeen maineella. Kirkko on hyvä maalitaulu, koska kukaan ei tiedä, keneen haukku silloin osuu.
Joka tapauksessa Onkelin kirjoitelma edustaa jälleen yhtä rimanalitusta. Viimeistään viimeinen kappale paljastaa, että kirjoittajan syvä varmuus asiastaan perustuu joko täydelliseen tietämättömyyteen tai täydelliseen välinpitämättömyyteen tosiasioista. "En muista, että kirkko olisi ulottanut lohdun ja armon sanomansa hädänalaisten elämään. Ruotsissa asunnottomat majoittuvat yöksi kirkkoihin." - "En muista", hän kirjoittaa. Niinpä.
Onkeli on eronnut kirkosta 1980-luvulla. Silti hän väittää, että "tekopyhyys ja itsensä nostaminen toisia paremmaksi on yhä kirkon nykypäivää." Arvaus on tietysti aivan yhtä hyvä peruste väitteelle kuin mikä tahansa muu mielikuva. Eikä tällainen arvaus edes voi mennä kovin pieleen. Mitä muuta Onkelin oma kirjoitus edustaa kuin "itsensä nostamista toisia paremmaksi"? Ja jos helsinkiläinen, kirkosta eronnut kirjailija harrastaa moista, toki samanlaista pitää kirkon piirissäkin jossain piillä.
No, ironisointi ei tietenkään mitään auta. Kirkonvastainen propaganda on todellakin vahvistunut kaikkialla. Osa siitä menee ihan kirkossa toimivien ihmisten omaan piikkiin. Taannoin joku Hesarin toimittaja nimesi Kirkko ja Kaupunki lehden "kirkonvastaiseksi kirkolliseksi lehdeksi". Väittäisinkin, että hyvää tarkoittava, mutta täysin vääristä motiiveista nouseva perinteisesti uskovien ahdistelu kirkon omassa sisäisessä keskustelussa ei suinkaan herätä lisää luottamusta kirkkoa kohtaan, vaan päin vastoin lyö korville paitsi näitä perinteisesti uskovia myös kirkkoon kuulumattomien suosiota kalastelevia kevytkristittyjä.
Yhdestä asiasta olen melkein samaa mieltä Kreetta Onkelin kanssa. Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on kuvottavaa. (Onkeli tosin hieman liiottelee: "En tiedä mitään kuvottavampaa". Pystyn helposti kuvittelemaan asioita, jotka ovat vielä kuvottavampia, enkä usko, että kirjailijankaan mielikuvitus on tässä ihan niin rajattu.) Hyväksikäyttöön on puututtava voimakkaasti ja päättäväisesti. On sietämätöntä ajatella, että Raamatun sanomaa synnistä, parannuksenteosta ja armosta on käytetty tälle sanomalle täysin vastakkaisiin tarkoituksiin, peittelemään jatkuvaa heikompiin osapuoliin kohdistuvaa pahantekoa. Jeesus itse puhui myllynkiven ripustamisesta sellaisten kaulaan, jotka viettelevät yhdenkin näistä pienimmistä. Kirkossa asia on nyt joka tapauksessa nostettu esiin, kun lestadiolaisen herätysliikkeen piirissä on tullut esiin tällaisia tapauksia. (Onkelin väite, että kirkossa vaietaan, on siis jälleen osoitus siitä, että hän vain ei tiedä mitään asiasta, josta on päättänyt kirjoittaa.)
Oli miten oli, katolisesta kirkosta levinnyt pedofiliaskandaali vaikuttaa kaikkiin kirkkoihin ja erityisesti pappeihin. Ja niin tietysti pitääkin olla, jos asiat aiotaan pohjia myöten selvittää. Hopea kirkastuu vasta, kun se on tulessa puhdistettu. On siis helppo ennustaa, että kirkonvastainen propaganda tulee yltymään, ei laantumaan. Siihen on hyvä varautua. Myös kirkon sisäinen valtakamppailu tulee yltymään. Veikkaukseni on, että pedofiliatapauksia tullaan häikäilemättä käyttämään hyväksi tässä kamppailussa. Tästä sain jo pientä esimakua eräällä Kirkon koulutuskeskuksen kurssilla muutamia vuosia sitten ja kirjoitinkin siitä tähän blogiin. Leimaaminen on siis käynnissä. Ei mitään uutta auringon alla.
