Kristus on ylösnoussut! Ikäänkuin?

Sain viettää hiljaisen viikon alkua kirkon koulutuskeskuksen kurssilla Järvenpäässä parinkymmenen kollegan seurassa. Aika moni koki lievää tai voimakkaampaa huonoa omaatuntoa siitä, että oli siellä, eikä seurakunnan parissa. Mutta ehkä se teki meille hyvää. Kurssin aiheena ollut kristillinen usko ja spiritualiteetti antoi itse asiassa mahdollisuuden syventyä hiljaisen viikon sanomaan oman hengellisen elämän kautta, kun ei tarvinnut olla tuottamassa puheita muita varten.

Kiirastorstaina meillä oli jälleen mukava hetki Kaisaniemen ala-asteen juhlasalissa. Otin mukaani kolme Leipäkeisarin vaaleaa limppua ja hieman rypälemehua, joilla elävöitin ehtoollisen asettamisen sanomaa. Tietysti kiirastorstain iltamessu Tuomiokirkossa alttarin riisumisineen oli koskettava. Ja pitkäperjantain musta jumalanpalvelus kaikessa pelkistyneisyydessään.

Säästin Via Crucis -kokemuksen lauantaille, mutta tajusin vasta sitten, että en päässytkään seuraamaan sitä ihan alusta saakka, koska samaan aikaan piti olla Tuomiokirkon sakastissa valmistautumassa yömessuun. Ehdin kuitenkin livahtaa siitä ulos siksi aikaa, että seurasin näytelmän tapahtumat Säätytalon edessä ja suurimmaksi osaksi myös Tuomiokirkon portailla. Japanilainen näyttelijä Yuko Takeda veti kyllä Jeesuksen roolin erittäin vakuuttavasti. Pakko tunnustaa, että olin aluksi hieman epävarma siitä, miten se voisi toimia. Ehkä erityisesti Yukon lausumina Jeesuksen sanat: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta" saivat ihan uutta syvyyttä. Ne lausui muukalainen, joka oli monella tavalla niin kuin me, mutta jollain tavalla täysin erilainen. Ja juuri sellainen Jeesus oli. Miiralle ohjauksesta täydet pisteet! (Paitsi että mun mielestä naispuoliset mellakkapoliisit oli enemmän lutuisia kuin pelottavia :-)

En ole muutamaan vuoteen ollut pääsiäisyön messussa, mutta tänä vuonna olin siis Tuomiokirkossa avustajana. En ole ihan varma, miten siirtymä Via Cruciksen ristin juurelta melko heti kirkkaana rävähtävään kirkkoon sujui. Itse olisin kaivannut messun alkuun pidempää hämärää hetkeä ja meditaatiota. Ehkä silläkin oli osansa mun odotuksiin, että olin latautunut omaan messuvuoroon pääsiäisaamuna klo 10 Tuomiokirkossa.

Aamun messussa oli oikeaa juhlan tuntua, kun mukana oli kaksi kastettavaa, yksi lapsi ja yksi aikuinen. Lapsen pieni kätinä messun aikana myös vahvisti juhlaa, kun se muistutti psalmin sanasta: "Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi" (Ps 8:3). Murron Seppo oli koonut messua varten hienon laulu-ensemblen ja Viitasen Harri paukutti fugan siihen malliin, että katto nousi parikymmentä metriä ylöspäin. Ikäänkuin.

Luterilaista uskonilmaisua on sanottu - mielestäni aivan oikeutetusti - ikäänkuin-uskoksi. Kun pappi sanoo "riemuitkaamme", seurakunta ikäänkuin riemuitsee. Ehkä jonkun tekisi mieli vastata pääsiäistervehdykseen "Kristus on ylösnoussut" vastaavalla tavalla: "Ikäänkuin ylösnoussut". Tässä kuitenkin hieman toisenlaiseen näkökulmaan nojautuva pääsiäispäivän saarnani.

Saarna pääsiäispäivänä 4.4.2010 Helsingin tuomiokirkossa

Kristus on ylösnoussut!

Totisesti ylösnoussut!

Kuulin eräältä unkarilaiselta pastorilta kertomuksen Nikolai Buharinista. Hän oli 1920- ja 30-luvuilla vaikuttanut neuvostopoliitikko ja ideologi. Buharinin tehtävä valtion ateistisen ideologian levittämisessä oli järjestää luentotilaisuuksia. Niiden tarkoituksena oli sivistää kansalaisia ateistisen tieteen saavutuksista ja todistaa, että kaikenlainen Jumalaan uskominen oli hölynpölyä. Kerrotaan luentotilaisuudesta Kiovassa, missä hänellä oli noin 800 kuulijaa. Kun tunnin pituinen, perinpohjainen luento oli loppunut, useimmat varmasti ajattelivat, että todisteet on kuulut, eikä ole varmaan mitään syytä enää uskoa Jumalaan. ”Nyt on aika kysymyksille?” Buharin sanoi. ”Onko kenelläkään mitään sanottavaa?” Pienikokoinen pappi nosti kätensä: ”Haluaisin sanoa jotain, vain yhden lauseen.” Buharin antoi luvan: ”No tule tänne. Ihmisten pitää kuulla, mitä haluat sanoa.” Pappi tuli eteen, katsoi hetken aikaa yleisöä ja sanoi sitten: ”Kristus on ylösnoussut!” Kaikki 800 ihmistä nousivat samassa ylös ja vastasivat tervehdykseen: ”Totisesti ylösnoussut!” Yhdellä lauseella pappi oli tehnyt tyhjäksi sen, mitä Buharin oli tunnin luennolla saanut rakennetuksi.

Ymmärrämme tietysti, että pappi tarttui taitavasti kristilliseen perinteeseen, joka oli niin iskostunut kieleen, että vastaus tuli selkärangasta. Mutta onko kristillinen usko vain perinne, jota pidetään yllä tavan vuoksi, mutta joka on hiipumassa pois?

1. Onko kristillinen usko perinne, jota pidetään yllä tavan vuoksi?

Tähän on vastattava myöntävästi. On. On helppo nähdä, että kristillinen usko on tuhansilla siteillä kiinni meidän elämäntavassamme. Sen näkee pelkästään katsomalla kalenteriin. Tämä viikonloppu on useimmille perjantaista maanantaihin vapaata työstä riippumatta siitä, ovatko he kristittyjä vai eivät. Itse asiassa jokainen punaisella kalenteriin merkitty sunnuntai todistaa kristillisen perinteen merkityksestä. Kun asuimme 12 vuotta sitten Irlannissa, vaimoni oli töissä eräässä monikansallisessa yhtiössä. Samaan toimistoon oli siis ahdettu nuoria työntekijöitä kaikista Euroopan maista. Suomalaisilta kaikki oppivat yhden sanan. Arvatkaa mikä se oli? ”Pyhiä!” Jokainen sunnuntai ympäri vuoden muistuttaa meitä pääsiäisestä ja Herramme ylösnousemuksen päivästä.

2. Onko kristillinen usko siis perinne, traditio?

On se sitäkin. Ja paljon tapakulttuuria merkittävämmällä tavalla. Kun Paavali haluaa korinttilaisille lyhyesti kuvata evankeliumin sisältöä, hän sanoo: ”Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa.” (1. Kor. 15:1-11). Jos mennään ihan sanojen juurille, niin täsmälleen tästä perinteessä eli traditiossa on kyse: vastaanottamisesta ja eteenpäin välittämisestä. Ilmaisu, jota Paavali käyttää tiedoksi antamisesta (kr. paredooka, lat. tradidi), on pohjana latinan sanalle traditio. Traditio tarkoittaa siis eteenpäin antamista. Suomenkielen sana perinne liittyy sanoihin periytyä ja perintö. Perinne viittaa taaksepäin, periytymiseen. Mutta raamatullisessa kielenkäytössä traditiolla on eteenpäin viittaava merkitys. Perinne on se, joka välitetään eteenpäin. Tähän on hyvä pysähtyä hetkeksi. Minkälaisia asioita me haluamme välittää eteenpäin? Minkälaisia asioita vanhemmat haluavat lapsilleen? Kaikkea hyvää, tietysti. Haluamme, että meidän lapsemme oppivat unelmoimaan ja toteuttamaan niitä taitoja ja mahdollisuuksia, jotka he ovat saaneet. Mutta samalla haluamme opettaa heille todellisuudentajua ja viisautta, että he osaisivat erottaa arvokkaan arvottomasta. Ja juuri tässä on perinteiden velvoittava merkitys. Perinteet kertovat meille, mitä asioita on pidetty arvossa ja mitä meidän toivotaan arvostavan. Joskus tällaiset perinteet tekee mieli asettaa kyseenalaiseksi. Eivät kaikki perijät arvosta saamaansa perintöä, eikä jokainen perintö ole säilyttämisen arvoinen.

Siksi on niin tärkeää, että se kristillinen usko, jonka olemme vastaanottaneet ja jota me välitämme eteenpäin, perustuu luotettavaan todistukseen. Tässä ajassa sen rinnalle asetetaan paitsi teknis-tieteellinen maailmankuva, myös viihdeteollisuuden ja internetin luoma mielihyvämaailma, missä kaikki on saatavilla heti. Lapsi tarvitsee tässä valinnanvapaudessa enemmän kuin koskaan jotain sellaista, joka kestää.

3. Onko kristillinen usko perinne, joka on hiipumassa pois?

Tähän on vastattava kieltävästi. Ei tietenkään. Tai ehkä jos se olisi perinne, jota pidetään yllä vain tavan vuoksi, se saattaisi olla hiipumassa. Mutta onneksi evankeliumin menestys ei ole viime kädessä kiinni meidän kyvystämme pitää yllä traditioita tai siirtää tuleville sukupolville perinteen velvoitteita. Kristillisen uskon voima on evankeliumin kertomuksessa itsessään. Sanoma ylösnousemuksesta on pöyristyttävän vahva muutosvoima.

Se kääntää asetelmat pahan ja hyvän taistelussa päälaelleen. Ristin kuuliaisuutta seurannut ylösnousemus kukisti tuonelan ja pahuuden voimat ikuisesti. Ja koko kertomus on toistettavissa vain muutamalla lauseella:

”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin on kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kolmantena päivänä, niin kuin on kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille muille kahdelletoista.”

Älkää unohtako kertoa tätä tarinaa uudelleen ja uudelleen toisillenne ja lapsillenne. Älkää hävetkö sanomaa rististä, joka tälle maailmalle näyttää täydelliseltä hulluudelta, mutta meille, jotka pelastumme se on Jumalan voima. Sallikaa lasten kuulla evankeliumi, älkää estäkö heitä. Sallikaa aikuisten oppia tuntemaan Jeesus, älkää estäkö heitä tuntemasta maailman suurinta rakkautta. Sallikaa

Johannes Krystostomoksen pääsiäissaarnasta: ”Siis tulkaa kaikki sisälle Herranne iloon. Niin ensimmäiset kuin toiset, iloitkaa juhlasta. Rikkaat ja köyhät, riemuitkaa toinen toistenne kanssa. Kilvoittelijat ja välinpitämättömät, kunnioittakaa tätä päivää. Te, jotka paastositte, ja te, jotka ette paastonneet, riemuitkaa tänä päivänä. Pöytä on runsas, syökää ylenpalttisuudessa. Älköön kukaan poistuko nälkäisenä, sillä juhlaruokaa on paljon. Tiemuitkaa kaikki uskon juhlapidoista. Älköön kukaan valittako puutetta, sillä yhteinen valtakunta on ilmestynyt. Älköön kukaan itketkö rikkomuksiaan, sillä anteeksiantamus on noussut haudasta. Älköön kukaan pelätkö kuolemaa, sillä Vapahtajan kuolema on meidät vapauttanut.”

Kristus on ylösnoussut! Totisesti ylösnoussut!