perjantaina, marraskuuta 27, 2009

Miehet jäällä ja naiset Saarella

Suosittelen lämpimästi kauneudellaan yllättävää teatterielämystä Saari - näytelmä mielestä. Kyseessä on Miira Sippolan ohjaama ja kirjoittama näytelmä kahdesta naisesta valtameren äärellä, hylkeiden ympäröiminä. Espan lavan toimi teatteritilana aivan käsittämättömän meditatiivisesti. Pohjois-Esplanadia pitkin pimeässä huristavat autot ja takana häämöttävä Kauppatorin ranta saavat jotenkin raukean olemuksen, kun niitä katsoo lämmitetystä lasikopista. Näyttelijät Yuko Takeda ja Kaisa Niemi muodostavat sympaattisen parivaljakon: molemmat ilmeikkäitä ja valloittavia naisia. Toinen on tumma, toinen blondi. Molemmat ovat saman pituisia ja molempien olemuksessa on samaa ketteryyttä ja fyysisyyttä.

Miira kirjoittaa ohjelmalehdykässä, että Saaren esikuvana on Irlannin edustalla sijaitseva pieni ja karu saaru. Käsikirjoituksella on myös yhtymäkohtansa Avilan Teresan Sisäiseen linnaan, joka kuvaa ihmisen matkaa ulkokohtaisuudesta kohti sisimmässä tapahtuvaa Jumalan kohtaamista.

Jossain vaiheessa esitystä tajusin, että tahtomattani vertasin sitä edellisen illan fyysiseen teatterin Nordenskiöldin kadulla. Lätkämatsi on ehkä helpommin referoitavissa: HIFK 3 - Tappara 2. Kimi oli ekaa kertaa jäällä parin viikon sairastelun jälkeen. Tuukka komennettiin suihkuun ekassa erässä.

Oliko torstain miesnäytelmässä mitään samaa kuin perjantain naisnäytelmässä? Fyysisyys tietysti. Miesten fyysinen esitys oli rituaalinomaisempi ja järjestyneempi. Tiukan järjestyksen sisään mahtui kuitenkin hirvittävä määrä punnerrusta ja hikeä. Naisten esitys oli myös kurinalainen, mutta toisella tavalla. Se pyristeli itse luotuja rajoja vastaan, pysyen kuitenkin kohtuuden rajoissa. Molemmissa oli hikeä, jäähallissa tietysti enemmän. Molemmissa oli älyä, Espan lavalla kuitenkin enemmän viisautta.

Saari Espan lavalla seuraavasti:

Esityspäivät (klo 19 jollei toisin mainita):
marraskuu: ensi-ilta 27. / 29. (klo 15 ja 19)
joulukuu: 2. (klo 18) / 3. / 4. / 5. / juhlaesitys 6. (klo 15) / 8. / 9. (klo 18) / 10. / 11. / 12. (klo 15 ja 19) / 13. (klo 15 ja 19)

Liput: 14/8€, www.lippupalvelu.fi ja www.myllyteatteri.fi. Juhlaesitys 6.12. klo 15 24/16€

Lippuja voi varata puhelimitse ma-pe klo 12-16, ja tuntia ennen esityksen alkua, numerosta 050-3210223.

Oheisohjelma (vapaa ja ilmainen, jollei toisin mainittu):
2.12. klo 18 teologian professori Pauli Annalan esitelmä ”Tunnemmeko itsemme? – Mystikko Teresa Avilalaisen oppi sielun rakenteesta"
3.12. ja 12.12. (klo 15) tapaaminen työryhmän taiteilijoiden kanssa esityksen jälkeen.
6.12. klo 15 itsenäisyyspäivän juhlaesitys alkaa japanilaisella Urasenke-teeseremonialla. Juhlaesityksen liput 24/16€. Liput on varattava tai ostettava ennakkoon.
9.12. klo 18 geologian professori Arto Luttisen esitelmä ”Saaren synty”.