Sekä Johanneksen kirjeessä että evankeliumissa luvataan, että mitä tahansa pyydämme Jumalalta, sen me saamme häneltä. Mitä pyytäisit, jos saisit, mitä tahansa pyydät?
Aiheesta on lukematon määrä kansantaruja. Onnenpotkun vuoksi köyhä ihminen saa kolme toivomusta. Yleensä näissä tarinoissa on sama opetus. Omaisuus ei tee onnelliseksi. Joko toivomukset ovat niin älyttömiä, että ne koituvat toivojan tuhoksi, tai ne johtavat johonkin sellaiseen, minkä vuoksi toivojan on muutettava suhdettaan omaisuuteen. Onni löytyy vasta, kun löytyy kiitollisuus siitä, mitä on. Ystäväni Marko Kulmalan kirja ”Hyvä idea ei toimi” alkaa ja päättyy tähän ajatukseen: Ainoa järkevä tunne on kiitollisuus.
Minulle on kerran esitetty yhden toivomuksen lupaus. Täytin kai neljä tai viisi vuotta, kun isä jostain kumman päähänpistosta johtuen sanoi, että saan pyytää syntymäpäivälahjaksi mitä tahansa. En tiedä, mikä oli syynä tähän äkilliseen höveliyteen. Ehkä hän oli ollut tilipäivä tai ehkä hän tunsi syyllisyyttä siitä, että ei ollut muistanut ostaa lahjaa.
Sanoin, että haluan veneen. Isältä meni pala kurkkuun. Asuimme Maurinkadulla, mistä oli ikkunasta hyvä näkymä Helsingin moottorivenekerhon laituriin. Mutta lupaus mikä lupaus. Sanoin, että haluan aivan tietyn veneen ja haluaisin näyttää sen. Lähdimme kävelemään Liisankatua pitkin, kunnes tulimme erään paperikaupan ikkunan kohdalle. Siinä se oli. Upea, punainen, metallinen, pattereilla toimiva, noin 20 cm pitkä soutuvene. Se ostettiin ja muistan uittaneeni sitä ahkerasti kylpyammeessa. Isäkin oli aika iloinen.
Lapsen onnellisuus ja hyvinvointi eivät varmasti ole riippuvaisia tällaisista suureellisista lupauksista. Niistä huolehditaan paljon arkisemmin, olemalla läsnä ja täyttämällä perustarpeet. Se on yleensä äidin rooli.
Mutta mitä sinä toivoisit? Raamattu lupaa antaa sen sinulle. Tosin pyytämisessä on tietty ehto. 1. Johanneksen kirjeen sanoin: ”mitä pyydämmekin, sen me saamme häneltä, koska noudatamme hänen käskyjään”, ja Johanneksen evankeliumin sanoin: ”Minun tahtoni on , että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää, joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte.”
Kun luin näitä raamatunkohtia, joissa toistuvat suuret sanat totuus, rakkaus, sydän, käskyt, tahto, pyytäminen…, mielessäni alkoi hahmottua yksinkertainen kaaviokuva. Sen keskellä on sydän, ihmisen sydän. Sydämestä lähtee neljä nuolta neljään eri suuntaan: ylös, alas ja molemmille sivuille. Pystysuoraan ylös osoittaa nuoli kohti Jumalaa. Alaspäin osoittaa nuoli lähimmäisiin, toisiin ihmisiin. Vaakasuoraan sydämen molemmin puolin on nuolet, jotka osoittavat yhtäällä käskyihin, toisaalla rukousvastauksiin.
5
3 Y 4
6
Meidän sydämellämme on suhde Jumalaan ja suhde toisiin ihmisiin. (Tietysti ihmisillä, jotka eivät tunne Jumalaa, nuoli ylöspäin osoittaa totuuteen, mutta se on asiallisesti aivan sama.) Nämä suhteet vaikuttavat toisiinsa. Ei ole toista ilman toista, eikä toinen voi olla vaikuttamatta toiseen. Jos suhteesi toisiin ihmisiin on syystä tai toisesta jotenkin rikki, ei myöskään jumalasuhde voi olla täysin kunnossa. Jos jumalasuhteessa on kupruja, myös suhteet lähimmäisiin kärsivät. Tiedät sen sydämessäsi, jos näin on.
Onko käskyjen noudattamisen ja rukousvastausten välillä samanlainen suhde? Saako Jumalan käskyjen eli maailmassa vallitsevan oikeudenmukaisuuden lain mukaan toimiva rukouksiinsa paremmin vastauksen kuin sellainen, joka epäonnistuu tai tahallaan rikkoo käskyjä vastaan? Siltä asia äskeisten raamatunkohtien perusteella vaikuttaa. Mutta käytännössä asia ei näytä kuitenkaan olevan niin. Jumala ei ole joulupukki, joka tuo lahjoja vain kilteille lapsille.
Nähdäkseni Jumalan käskyjen noudattamisen ja rukousvastausten välillä vallitsee kyllä suhde, mutta tuo suhde paljastuu vasta, kun kertaamme, mitä Jumalan käskyt ovat: ”Tämä on hänen käskynsä: meidän tulee (1) uskoa hänen Poikaansa Kristukseen ja (2) rakastaa toinen toistamme.” (1. Joh. 3:23) Käskyt johtavat meidät takaisin sydämen pystysuoriin suhteisiin, jumalasuhteeseen ja ihmissuhteisiin. Näin ollen myös rukousvastaukset tapahtuvat pystysuoralla akselilla. Käskyjen noudattaminen ja rukousvastaukset eivät ole riippumattomia jumalasuhteesta ja suhteesta lähimmäiseen, vaan tapahtuvat juuri niiden kautta.
Minusta vaikuttaa, että yksinäinen rukousvastaus – siis vastaus, joka ei liity mihinkään suhteeseen – olisi oikeastaan mahdottomuus, aivan kuten usko Jumalaan ilman rakkautta lähimmäiseen on mahdottomuus. Voimme kyllä pyytää 6,8 miljoonan euron lottovoittoa, mutta koska pyydämme sitä itsemme vuoksi, emme noudata Hänen käskyjään. Sekä Jumalan käskyjen noudattaminen että rukousvastausten saaminen ovat siis omalla tavallaan riippuvaisia meidän suhteistamme Jumalaan ja lähimmäiseen. Jumala, jonka käskyt koskevat suhteita, myös palkitsee suhteissa.
Mitä siis toivoisit, jos saisit toivoa mitä tahansa? Minulla on nyt yksi toivomus. Se ei nyt ole se isälle esitetty synttäritoivomus, vaan enemmänkin äidille kohdistettu. Haluatteko kuulla? Ei se mitään, kerron sen silti. Toivoisin, että tämän kirkon käytävät ja penkkirivit täyttyisivät joka sunnuntai iloisesta puheensorinasta, kun tutut tapaavat toisiaan, vaihtavat kuulumisensa ja rakentuvat seurakunnan yhteydestä.
Jostain kumman syystä kirkosta on tullut liian usein paikka, johon tullaan yksin ja josta lähdetään yksin puhumatta kenellekään. Pappi ovella saattaa kätellä ja sanoa jonkun lauseen, mutta hänellä on aivan liian monta ihmistä ympärillään, että edes hän ehtisi oikeasti pysähtyä ja kuunnella. Siksi sellainen kirkko, jonka olemus ja toiminta perustuu pappien tai muiden ammattilaisten varaan, ei voi koskaan olla elinvoimainen ja kasvava. Vain sellainen kirkko kasvaa ja voi hyvin, jossa seurakuntalaiset tervehtivät toisiaan. Vain sellainen kirkko kasvaa ja voi hyvin, jossa huolehditaan ihmisten perustarpeista tulla huomatuksi ja kuulluksi. Olemme osittain niin tottuneita yksinäisyyden kulttuuriin, että saatamme jopa puolustella tällaista yksinäisyyttä hienovaraisuudella ja yksilön suojaamisella. Mutta se ei ole oikein. Ei ole oikein rakastaa lähimmäistä vain kulkemalla ohi ja olemalla hiljaa.
Tämä on minun toivomukseni ja rukoukseni. Koska ainoa järkevä tunne on kiitollisuus, esitän rukoukseni kiitollisena siitä, että meillä on tämä paikka, jossa saamme kokoontua. Meillä on kaikki. Enää tarvitaan, että me otamme sen käyttöön.
Mitä sinä toivot ja rukoilet? ”Mitä pyydämmekin, sen me häneltä saamme, koska noudatamme hänen käskyjään ja teemme sitä, mikä on hänen mielensä mukaista”, nimittäin uskomme Herraan Kristukseen ja rakastamme toinen toistamme.
Kun nyt tunnustamme kristillisen uskomme, teemme sen tietoisina siitä, että usko ohjaa meitä rakastamaan, ei sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.
