Jos tätä sattuu lukemaan joku nuori, on ehkä aluksi hyvä palauttaa mieleen, että ennen vanhaan vappua vietettiin työväenliikkeen ja erityisesti vasemmistolaisten juhlana. Vieläkin on elossa monia, jotka muistavat noita muinaisia aikoja viime vuosisadan 60- ja 70-luvuilta. Ajan kuluminen tosin hämärtää muistikuvia ja niihin alkaa liittyä legendaarisia piirteitä. Punalippujen marssirivistöjä ajatellessa alkaa oikeastaan ihmetellä, miten Suomi säilyi itsenäisenä, eikä tullut liitetyksi sosialististen neuvostotasavaltojen joukkoon. (Eilisen SK:n mukaan tämä muuten johtui siitä, että televisiouutiset lähetettiin värillisenä 1977 ja keskusta ja oikeisto havahtuivat punaiseen väriin.)
Nykyään kaikki on toisin. Meno on rennompaa, eläkeläisetkin kuuntelevat rokkia ja vappua vietetään hymy kasvoilla. Yksi syy hymyilyyn ja vapun iloistumiseen on ehkä Jeesus-marssi. Vuosi vuodelta, nyt jo 17. kertaa toistuessaan siitä on alkanut tulla yhä enemmän Vapun päätapahtuma. Tai ainakaan kovin moni muu yksittäinen tapahtuma ei kerää yhtä paljon väkeä.
Eikä se oikeastaan ole edes ihme. Jeesus on Hyvä Paimen, joka kulkee edellä ja näyttää tietä maailman rauhaan ja parempaan valtakuntaan kuin mikään toistaiseksi kokeiltu sosialistinen tai kapitalistinen unelma. Eikä kannata ajatella, että ne juhlaa silliaamiaisella tai shamppanjalasin ääressä viettävät, jotka eivät itse marssiin osallistu, olisivat jotenkin osattomia tai ulkopuolisia Jeesuksen seuraamisesta. Suurimmalle osalle Suomen kristittyjä sopii varmasti parhaiten aika matala profiili ja hillitty mielen ilmaiseminen.
Vietetään siis vappua nuoruuden, kevään, opiskelijoiden, työväestön, perheiden ja oikeastaan kaikkien yhteiseen hyvään pyrkivien yhteisenä juhlana, jonka perusvireenä olkoon suuri kiitollisuus Jumalalle tästä maasta ja tästä vapaudesta!
