Suhteellisia väkivaltalukuja enemmän pitäisi tietysti yrittää ymmärtää absoluuttisia tapausmääriä. Miksi väkivaltarikoksia ylipäänsä tapahtuu? Miksi niiden määrää ei saada laskemaan, vaan ne jopa nousevat. En kuvittele olevani asiantuntija, mutta vapunvietto kesämökin pihatalkoissa ja paluu Esplanadin kautta Helsingin keskustaan nostavat jälleen esiin yhden näkökulman, josta olen maininnut monta kertaa aiemminkin. Nimittäin roskaamisen.
Pelkästään Kaivopuistoon juhlijat jättivät 280 kuutiometriä eli 35 siirtolavallista jätettä. Vappu on kansanjuhla, jota vietetään vain kerran vuodessa, eikä sen perusteella pidä tehdä turhan isoja oletuksia. Silti se, että jätteen määrä lisääntyy vuosi vuodelta ei voi johtua vain siitä, että ihmiset kuluttavat enemmän. Päinvastoin luulisi, että kaikki hohkaaminen hiilijalanjäljestä ja ympäristötietoudesta olisi laskenut kertakäyttöjätteen määrää. Mutta ei. Jätettä on tullut vuosi vuodelta lisää, eikä ilmeisesti ole olemassa mitään mittaria, jonka mukaan tällainen roskaaminen olisi kääntymässä laskuun. Kertakäyttöjäte on tietysti osittain isojen kauppaketjujen luomaa kulutuskulttuuria, mutta ei syytä voi loputtomasti laittaa ilkeiden suuryritysten piikkiin, on siinä muutakin. Piittaamattomuutta. Ja piittaamattomuus on suvaitsevaisuuden pimeä kääntöpuoli.
Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri peräänkuulutti keinoa, jolla roskaaminen saataisiin kuriin. Monenlaista on yritetty, mikään ei tunnut tehoavan. Tosin tänään iltalenkillä kiinnitin huomiota täytenä pursuavaan roskapönttöön, jonka viereen oli kerätty kymmenisen muovikassillista roskaa, kun eivät enää mahtuneet roskikseen sisään. Isommilla roskiksilla voisi päästä jo aika pitkälle. Silti ongelman syyt ovat syvemmällä. Piittaamattomuus kertoo mielenmaiseman muutoksesta. Enää ei odoteta, että yhteiskunta toimii yhteisillä pelisäännöillä. Siksi julkisesta tilasta ei kanneta yhteistä huolta. Julkiselle tilalle "kostetaan" se, että se ei ole omaa tilaa.
Roskaamisen seurauksena välittyy viesti - myös rikollisuuteen alttiille pienelle marginaalille - että yhteisestä tilasta ei välitetä, eikä siellä säännöt päde. Malcom Gladwell kiinnitti kirjassaan Leimahduspiste New Yorkin pormestari Rudoph Giulianin onnistuneeseen rikollisuuden vastaiseen kampanjaan. Sen ytimessä oli nollatoleranssi suhteessa sottaamiseen. Roskaamisesta alettiin sakottaa ja metrovaunujen töherrykset maalattiin piiloon välittömästi. Vaikutus väkivaltarikollisuuden laskuun oli dramaattinen.
Vastaavanlaisen kampanjan tiellä on vain yksi este. Suomalaiset eivät sitä halua - vielä. Roskaamisesta on tullut 80-luvun nousu- ja eurohuumassa hankittu ja 90-luvun lamassa konsolidoitu etuus, josta ei haluta luopua. Väkivaltarikollisuutta kauhistellaan, nuorten pahoinvointia päivitellään ja roskaisia puistoja paheksutaan, mutta jos joku niiden varjolla yrittää kajota yksilön itseilmaisussa saavutettuihin etuihin, hänet luultavimmin tyrmätään.
Yhteiskunnallisten ilmiöiden väliset riippuvuussuhteet ovat tietysti hankalasti osoitettavia ja mun omat arvioni ovat tietysti vain todistamattomia väitteitä. Ovatko roskaaminen ja väkivaltarikollisuus vain rinnakkaisia ilmiöitä, joiden välillä ei ole riippuvutta, vai onko niiden välillä todellakin yhteys? Mielestäni on. Glada vappua roskan keskellä viettäneet lakkipäät ovat siis osaltaan syypäitä seuraavaan puistoraiskaukseen.
Uskokoon, ken haluaa. Juuri siksi on olemassa politiikka, yhteisten asioiden hoito. Siinä pyritään äänestämällä päättämään, millä tavalla ihmiset haluavat asioitansa hoidettavan. Tällä hetkellä halutaan tällä tavalla. Toivoisin kovasti, että yhteiskunnallisessa keskustelussa löytyy jo nyt tilaa äänille, jotka muistuttavat kaikkea syleilevän suvaitsevaisuuden nurjasta puolesta. Se tasoittaa ylilyöntejä ja antaa tilaa aidolle keskustelulle. Muuten pelottaa ajatella, minkälainen heilurin liike on odotettavissa. On aivan selvää, että väkivalta lisää väkivaltaa ellei sen syihin osata puuttua. Roskaaminen kuullostaa pinnalliselta vain niin kauan kuin ei ymmärretä ihmisen sisäisen sielunmaiseman ja ulkoisen olotilan välistä suhdetta.
