Habemus autem thesaurum istum in vasis fictilibus, ut sublimitas sit virtutis Dei, et non ex nobis. - II Cor. 4,7 - Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. - 2. Kor. 4:7 - But we have this treasure in clay jars, so that it may be made clear that this extraordinary power belongs to God and does not come from us.
maanantaina, toukokuuta 25, 2009
Kirkko ilman seiniä
sunnuntai, toukokuuta 24, 2009
Illan tulokset
Dublinilainen Leinster päihitti niukasti Leicester Tigersit ja voitti Heineken Cupin eli rugbyn euroopanmestaruuden. Hotellin pihalla näytti suurinpiirtein tältä hieman ottelun päättymisen jälkeen.
lauantaina, toukokuuta 23, 2009
European Rugby Championship
perjantaina, toukokuuta 22, 2009
Church of Scotland General Assembly 2009
Presbyteereillä ei siis ole piispoja, vaan kirkolliskokous (General Assmebly) valitsee itselleen uuden moderaattorin eli puheenjohtajan kokoontuessaan vuosittain Edinburghissa. En tunne valinnan valmisteluprosessia, mutta valinta on ollut julkinen jo kuukausia ennen kokouksen alkua. Uusi puheenjohtaja, "The Right Reverend" William C Hewitt tuntuu mainiolta hepulta. Valinnan yhteydessä häntä kehuttiin pitkän uran tehneeksi seurakuntapastoriksi, jolla on samalla monipuolinen kokemus kirkon hallinnosta eri rooleissa. (Moderaattorivuoden jälkeen entisen moderaattorin puhutteluksi vaihtuu "The Very Reverend"). Erityisen mukavalta tuntuu se, että sekä edellinen että uusi puheenjohtaja yhdistävät roolissaan hallinnollisen asiantuntemuksen, rennon tilannekomiikan ja hengellisen syvyyden. Ryppyotsaisuudesta ei täällä tosin voi syyttää muitakaan, vaan kokousedustajat repeilevät nauruun tämän tästä erilaisille sutkautuksille ja kommelluksille. Suomalaisille usein tuttu jurottava tai lammasmainen tyyli ei täällä varmaan menisi läpi.
Kuvassa näkyy puheenjohtajan takana kaiteella erotettu parvi, jossa on paikat kuningattaren korkealle edustajalle (High Commissioner, Rt. Hon. George Reid) seurueineen. Olin oikeastaan hieman yllättynyt niistä äänenpainoista, joilla kirkolliskokouksen avausseremoniassa vahvistettiin Skotlannin kirkon ja monarkian välistä sidettä, kun kuitenkin vain alle 10% asukkaista kuuluu Skotlannin valtionkirkkoon ja jäsenmäärä on edelleen laskeva. Mitään monarkian ja kirkon välisen suhteen kyseenalaistamista ei kuitenkaan voi havaita. Monarkia siis näyttää takaavan kirkolle huomattavasti turvatumman aseman kuin tasavaltainen hallitusmuoto. Tietysti Kirkin (Kirk = Skotlannin kirkko) ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden välinen suhde on ihan eri asia.
Kirkolliskokouksen ensimmäinen päivä päätyi lehtiin (The Scotsman, The Times) odotetusta aiheesta. (Kokousta voi muuten seurava livenä netistä!) Mikäpä muu aihe se voisikaan olla kuin homopappi? Eräs Aberdeenin rovastikunnan seurakunta kutsui virkaan viime tammikuussa avoimesti toisen miehen kanssa suhteessa elävän pastorin, minkä vuoksi eräs toinen seurakunta on nostanut asian kirkolliskokouksen käsiteltäväksi. Kirkolliskokous saa käsiteltäväkseen lauantaina myös esityksen siitä, minkälaista seksuaalimoraalia virassa toimivilta pastoreilta tulisi edellyttää. Esityksen mukaan kirkossa vallitseva käytäntö on joko avioliitto tai pidättäytyminen, ja tämä vallitseva käytäntö tulisi nyt selvyyden vuoksi kirjata kirkon ohjeeksi. Torstain ensimmäisen session keskustelu koski vain näiden kahden asian käsittelyjärjestystä. Ehdotus oli, että yksittäistapaus tulisi käsitellä ennen yleistä ohjetta. Noin kolmasosa edustajista kannatti vastaehdotusta, jonka mukaan periaate tulisi käsitellä ensin ja yksittäistapaus vasta sen jälkeen.
”Ensimmäinen erä maltillisille” otsikoi The Times, joka samassa jutussa hehkutti mahdollista kirkon repeämistä. En kyllä mitenkään voi yhtyä tällaiseen arvioon. On kyllä totta, että edellinen kirkon repeäminen täällä tapahtui vain noin 150 vuotta sitten, kun kolmasosa väestä lähti ja perusti Skotlannin vapaakirkon. Nyt on muun muassa esitetty, että konservatiivien olisi mahdollista lähteä ja liittyä johonkin evankelikaalisempaan kirkkokuntaan Britanniassa (esim. United Reformed Church). Mutta pikemminkin näyttää siltä, että ensimmäisessä istunnossa testattiin presbyteerisen kirkkojärjestyksen periaatteita. Yksittäistapauksen suhteen kyse on siitä, onko seurakunnan virkaan kutsuminen tapahtunut niiden periaatteiden mukaisesti, jotka viime tammikuussa vallitsivat ja sen päättäminen kuuluu kirkolliskokouksen tehtäviin.
Tätä kirjoittaessani salissa käydään samaa keskustelua kuitenkin paljon käytännöllisemmällä tasolla, kun käsittelyssä on Church and Society komitean raportti. Pari kokousedustajaa nosti esiin tapauksia, joissa kristillinen vakaumus ja samaa sukupuolta olevan parin oikeudet asettuvat vastakkain adoptioprosessissa. En tunne tapausten yksityiskohtia, mutta siihen näytti sisältyvän huolestuneisuus, onko kristillisestä vakaumuksesta tulossa este adoptiolle, kun poliittinen korrektius samaan aikaan vaatii edistämään samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeutta. Tämä keskustelu lienee meillä Suomessa vielä edessäpäin.
Iso keskustelu käytiin myös Church and Society komitean ilmastonmuutosta koskevasta esityksestä. Seurakunnille esitetään vaatimus 5% vuotuisesta vähennyksestä hiilidioksidipäästöissä. Joku esitti huolensa siitä, että tämä estää kirkkojen käytön laajentamisen, koska lämmitys- ja valaistuskuluja pitää vähentää. Toisaalta joku nuori idealistinen kokousedustaja kyseenalaisti 5% tavoitteen ja ehdotti 100% säästöä. Mihin vastattiin, että 5% tarkoittaa vuotuista vähennystä joka vuosi tästä eteenpäin. Kyseessä on siis iso ja vaikea vaatimus, joka kuitenkin hyväksyttiin yksimielisesti. En osaa arvioida, miten seurakunnat tästä urakasta selviytyvät ja tarkoittaako tämä käytännössä sitä, että kirkkoja kannattaa jatkossa pitää enemmän ja enemmän kiinni, jotta tavoitteisiin päästäisiin.
Perjantai eli kirkolliskokouksen toinen päivä alkoi ehtoollispalveluksella. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun osallistuin presbyteeriseen ehtoollisliturgiaan. Koko palvelus kesti vain 45 minuttia, vaikka väkeä oli paikalla noin 800. Lyhyeen kestoon vaikutti nähdäkseni kolme seikkaa: itse palveluksen kulku oli yksinkertainen, ehtoollisenjakajia oli paljon, nelisenkymmentä, ja ehtoollinen jaettiin penkkeihin niin, että seurakunta istui koko palveluksen ajan paikoillaan. Samaa käytäntöähän noudatetaan Suomessa ainakin helluntailaisten keskuudessa.
Ehkä isoin poikkeus meikäläisiin menoihin oli musiikin vähyys. Alkupsalmi laulettiin ilman säestystä, mikä kyllä sinänsä antoi laululle voimaa ja pontta. Kaksi muuta virttä laulettiin melko heikkoäänisen urkuharmonin säestyksellä. Mitään muuta musiikkia ei ollut. Koko ehtoollisen vieton ajan vallitsi suuri hiljaisuus. Edes ehtoollisenjakajien jalkojen kopsetta ei kuulunut, koska käytävillä on kokolattiamatot. Leipä ja viini ojennettiin vieressä istuvalle sanattomasti. Pelkistetty koruttomuus viehättää ja sellaiselle on varmasti paikkansa luterilaisuudessakin, vaikka meillä on muutaman vuosikymmenen aikana menty ihan toiseen suuntaan liturgiikassa. Aamun palvelus osoitti, että rikkaan liturgiikan vastakohtana ei tarvitse olla kuivakka fraseologia. Sanat ovat voimakkaita vaikuttajia, kun niitä käytetään oikein ja ajatuksella.
Illalla on vielä yksi istunto, jonka yhteydessä ulkomaiset delegaatit esitellään. Sen jälkeen seuraa Church Without Walls iltavastaanotto.
keskiviikkona, toukokuuta 20, 2009
Edinburgh odottaa
lauantaina, toukokuuta 16, 2009
Hau hau
torstaina, toukokuuta 14, 2009
Maailma monokkelin läpi katsottuna
Tutustuin lontoolaiseen trendilehteen nimeltä Monocle. Sen kehuu tarjoavansa näkökulmia maailmalaajuisiin trendeihin politiikassa, liike-elämässä ja muotoilun saralla. Lehden kannessa komeili kaksi Tanskan kuninkaallisen laivaston nuorta aliupseeria. Heidän aluksensa HDMS Absalon partioi Somalian edustan vesillä merirosvojahdissa. Lehti esittelee Istanbulin kiinnostavimmat antiikkikaupat, Tokion parhaan italialaisen ravintolan ja Kongon presidentin Joseph Kabilan henkilökohtaiset kulkuneuvot Boeing 707-suihkukoneesta Harley-Davidsonin moottoripyörään. Kyseessä on siis todellinen postmoderni sekoitus vähän kaikkea, eikä paljon mitään. Upeilla värikuvilla ja kellomainoksilla ryyditettynä, tietysti.
Monokkeli eli suomeksi ”yksisilmä” tarkoittaa toisen silmän eteen laitettavaa silmälasia. Se siis auttaa näkemään tarkemmin yhdellä silmällä. Ehkä lehden nimellä on tavoiteltu ajatusta yksittäisten ilmiöiden kiinnostavuudesta. Ei siis ole tarkoituskaan saada monimutkaisesta maailmasta kokonaiskuvaa, vaan riittää, kun osataan katsoa läheltä joitakin yksittäisiä kohtia.
Olen sitä mieltä, että jokaiselta voi oppia jotain. Monocle opettaa ainakin sen, että maailma on loputtoman täynnä tarinoita ja kohteita, joista voi kiinnostua ja joihin voi kiinnittyä. On hyvä välillä muistaa, että maailma ei olekaan erilaisten katastrofien kyllästämää, vaan se on täynnä ihan älyttömän mielenkiintoisia yksityiskohtia. Maailma on täynnä kärsimystä, toisiinsa kietoutuneita vaaratekijöitä ja vastakkainasetteluja. Mutta se on myös täynnä ihmisiä, jotka huolehtivat, innostuvat ja rakentavat uutta.
Siksi oli kiva lukea samasta lehdestä artikkeli, joka lähestyi maailman menoa hieman kokonaisvaltaisemmin (Joshua Cooper Ramo: New World Order). Miten selviydytään maailmassa, jossa riskit monimutkaistuvat, valtioiden voimapolitiikka karahtaa terroristien jääräpäisyyteen? Miten Kiinan tulisi ratkaista 300 miljoonan maatyöläisen kaupungistaminen? Minkälainen finanssijärjestelmä tulisi rakentaa tämän maailmanlaajuisen kriisin raunioille? Tai miten ratkaisemme nuorten henkisen pahoinvoinnin tai vanhusten hoidon ongelmat koti-Suomessa?
Artikkelin kirjoittajalla on ehdotus. Istu ensin alas ja mieti, mistä oikeasti välität, mikä on sinulle tärkeää. Sen jälkeen ala unelmoida tyhjästä lehtiön sivusta ja siitä, millaisen ihanneratkaisun sinä tuolle sivulle kehittäisit. Tarvitaan siis aikaa oman sydämen kaipauksen tunnistamiseen, halu toimia sen hyvän puolesta, jonka tuntee omakseen, ja sitten se kaikkein tärkein, rohkeus ajatella toisin eli ottaa esille tyhjä sivu.
RadioDei päivän blogi 15.5.2009
sunnuntai, toukokuuta 10, 2009
Mitä pyytäisit, jos saisit mitä tahansa?
Sekä Johanneksen kirjeessä että evankeliumissa luvataan, että mitä tahansa pyydämme Jumalalta, sen me saamme häneltä. Mitä pyytäisit, jos saisit, mitä tahansa pyydät?
Aiheesta on lukematon määrä kansantaruja. Onnenpotkun vuoksi köyhä ihminen saa kolme toivomusta. Yleensä näissä tarinoissa on sama opetus. Omaisuus ei tee onnelliseksi. Joko toivomukset ovat niin älyttömiä, että ne koituvat toivojan tuhoksi, tai ne johtavat johonkin sellaiseen, minkä vuoksi toivojan on muutettava suhdettaan omaisuuteen. Onni löytyy vasta, kun löytyy kiitollisuus siitä, mitä on. Ystäväni Marko Kulmalan kirja ”Hyvä idea ei toimi” alkaa ja päättyy tähän ajatukseen: Ainoa järkevä tunne on kiitollisuus.
Minulle on kerran esitetty yhden toivomuksen lupaus. Täytin kai neljä tai viisi vuotta, kun isä jostain kumman päähänpistosta johtuen sanoi, että saan pyytää syntymäpäivälahjaksi mitä tahansa. En tiedä, mikä oli syynä tähän äkilliseen höveliyteen. Ehkä hän oli ollut tilipäivä tai ehkä hän tunsi syyllisyyttä siitä, että ei ollut muistanut ostaa lahjaa.
Sanoin, että haluan veneen. Isältä meni pala kurkkuun. Asuimme Maurinkadulla, mistä oli ikkunasta hyvä näkymä Helsingin moottorivenekerhon laituriin. Mutta lupaus mikä lupaus. Sanoin, että haluan aivan tietyn veneen ja haluaisin näyttää sen. Lähdimme kävelemään Liisankatua pitkin, kunnes tulimme erään paperikaupan ikkunan kohdalle. Siinä se oli. Upea, punainen, metallinen, pattereilla toimiva, noin 20 cm pitkä soutuvene. Se ostettiin ja muistan uittaneeni sitä ahkerasti kylpyammeessa. Isäkin oli aika iloinen.
Lapsen onnellisuus ja hyvinvointi eivät varmasti ole riippuvaisia tällaisista suureellisista lupauksista. Niistä huolehditaan paljon arkisemmin, olemalla läsnä ja täyttämällä perustarpeet. Se on yleensä äidin rooli.
Mutta mitä sinä toivoisit? Raamattu lupaa antaa sen sinulle. Tosin pyytämisessä on tietty ehto. 1. Johanneksen kirjeen sanoin: ”mitä pyydämmekin, sen me saamme häneltä, koska noudatamme hänen käskyjään”, ja Johanneksen evankeliumin sanoin: ”Minun tahtoni on , että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää, joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte.”
Kun luin näitä raamatunkohtia, joissa toistuvat suuret sanat totuus, rakkaus, sydän, käskyt, tahto, pyytäminen…, mielessäni alkoi hahmottua yksinkertainen kaaviokuva. Sen keskellä on sydän, ihmisen sydän. Sydämestä lähtee neljä nuolta neljään eri suuntaan: ylös, alas ja molemmille sivuille. Pystysuoraan ylös osoittaa nuoli kohti Jumalaa. Alaspäin osoittaa nuoli lähimmäisiin, toisiin ihmisiin. Vaakasuoraan sydämen molemmin puolin on nuolet, jotka osoittavat yhtäällä käskyihin, toisaalla rukousvastauksiin.
5
3 Y 4
6
Meidän sydämellämme on suhde Jumalaan ja suhde toisiin ihmisiin. (Tietysti ihmisillä, jotka eivät tunne Jumalaa, nuoli ylöspäin osoittaa totuuteen, mutta se on asiallisesti aivan sama.) Nämä suhteet vaikuttavat toisiinsa. Ei ole toista ilman toista, eikä toinen voi olla vaikuttamatta toiseen. Jos suhteesi toisiin ihmisiin on syystä tai toisesta jotenkin rikki, ei myöskään jumalasuhde voi olla täysin kunnossa. Jos jumalasuhteessa on kupruja, myös suhteet lähimmäisiin kärsivät. Tiedät sen sydämessäsi, jos näin on.
Onko käskyjen noudattamisen ja rukousvastausten välillä samanlainen suhde? Saako Jumalan käskyjen eli maailmassa vallitsevan oikeudenmukaisuuden lain mukaan toimiva rukouksiinsa paremmin vastauksen kuin sellainen, joka epäonnistuu tai tahallaan rikkoo käskyjä vastaan? Siltä asia äskeisten raamatunkohtien perusteella vaikuttaa. Mutta käytännössä asia ei näytä kuitenkaan olevan niin. Jumala ei ole joulupukki, joka tuo lahjoja vain kilteille lapsille.
Nähdäkseni Jumalan käskyjen noudattamisen ja rukousvastausten välillä vallitsee kyllä suhde, mutta tuo suhde paljastuu vasta, kun kertaamme, mitä Jumalan käskyt ovat: ”Tämä on hänen käskynsä: meidän tulee (1) uskoa hänen Poikaansa Kristukseen ja (2) rakastaa toinen toistamme.” (1. Joh. 3:23) Käskyt johtavat meidät takaisin sydämen pystysuoriin suhteisiin, jumalasuhteeseen ja ihmissuhteisiin. Näin ollen myös rukousvastaukset tapahtuvat pystysuoralla akselilla. Käskyjen noudattaminen ja rukousvastaukset eivät ole riippumattomia jumalasuhteesta ja suhteesta lähimmäiseen, vaan tapahtuvat juuri niiden kautta.
Minusta vaikuttaa, että yksinäinen rukousvastaus – siis vastaus, joka ei liity mihinkään suhteeseen – olisi oikeastaan mahdottomuus, aivan kuten usko Jumalaan ilman rakkautta lähimmäiseen on mahdottomuus. Voimme kyllä pyytää 6,8 miljoonan euron lottovoittoa, mutta koska pyydämme sitä itsemme vuoksi, emme noudata Hänen käskyjään. Sekä Jumalan käskyjen noudattaminen että rukousvastausten saaminen ovat siis omalla tavallaan riippuvaisia meidän suhteistamme Jumalaan ja lähimmäiseen. Jumala, jonka käskyt koskevat suhteita, myös palkitsee suhteissa.
Mitä siis toivoisit, jos saisit toivoa mitä tahansa? Minulla on nyt yksi toivomus. Se ei nyt ole se isälle esitetty synttäritoivomus, vaan enemmänkin äidille kohdistettu. Haluatteko kuulla? Ei se mitään, kerron sen silti. Toivoisin, että tämän kirkon käytävät ja penkkirivit täyttyisivät joka sunnuntai iloisesta puheensorinasta, kun tutut tapaavat toisiaan, vaihtavat kuulumisensa ja rakentuvat seurakunnan yhteydestä.
Jostain kumman syystä kirkosta on tullut liian usein paikka, johon tullaan yksin ja josta lähdetään yksin puhumatta kenellekään. Pappi ovella saattaa kätellä ja sanoa jonkun lauseen, mutta hänellä on aivan liian monta ihmistä ympärillään, että edes hän ehtisi oikeasti pysähtyä ja kuunnella. Siksi sellainen kirkko, jonka olemus ja toiminta perustuu pappien tai muiden ammattilaisten varaan, ei voi koskaan olla elinvoimainen ja kasvava. Vain sellainen kirkko kasvaa ja voi hyvin, jossa seurakuntalaiset tervehtivät toisiaan. Vain sellainen kirkko kasvaa ja voi hyvin, jossa huolehditaan ihmisten perustarpeista tulla huomatuksi ja kuulluksi. Olemme osittain niin tottuneita yksinäisyyden kulttuuriin, että saatamme jopa puolustella tällaista yksinäisyyttä hienovaraisuudella ja yksilön suojaamisella. Mutta se ei ole oikein. Ei ole oikein rakastaa lähimmäistä vain kulkemalla ohi ja olemalla hiljaa.
Tämä on minun toivomukseni ja rukoukseni. Koska ainoa järkevä tunne on kiitollisuus, esitän rukoukseni kiitollisena siitä, että meillä on tämä paikka, jossa saamme kokoontua. Meillä on kaikki. Enää tarvitaan, että me otamme sen käyttöön.
Mitä sinä toivot ja rukoilet? ”Mitä pyydämmekin, sen me häneltä saamme, koska noudatamme hänen käskyjään ja teemme sitä, mikä on hänen mielensä mukaista”, nimittäin uskomme Herraan Kristukseen ja rakastamme toinen toistamme.
Kun nyt tunnustamme kristillisen uskomme, teemme sen tietoisina siitä, että usko ohjaa meitä rakastamaan, ei sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.
lauantaina, toukokuuta 09, 2009
Aalto-Setälä ja perkeleen rooli
keskiviikkona, toukokuuta 06, 2009
Jesus rules!
sunnuntai, toukokuuta 03, 2009
Väkivaltaan mieltyneet
perjantaina, toukokuuta 01, 2009
Pakollinen vappupuhe
Jos tätä sattuu lukemaan joku nuori, on ehkä aluksi hyvä palauttaa mieleen, että ennen vanhaan vappua vietettiin työväenliikkeen ja erityisesti vasemmistolaisten juhlana. Vieläkin on elossa monia, jotka muistavat noita muinaisia aikoja viime vuosisadan 60- ja 70-luvuilta. Ajan kuluminen tosin hämärtää muistikuvia ja niihin alkaa liittyä legendaarisia piirteitä. Punalippujen marssirivistöjä ajatellessa alkaa oikeastaan ihmetellä, miten Suomi säilyi itsenäisenä, eikä tullut liitetyksi sosialististen neuvostotasavaltojen joukkoon. (Eilisen SK:n mukaan tämä muuten johtui siitä, että televisiouutiset lähetettiin värillisenä 1977 ja keskusta ja oikeisto havahtuivat punaiseen väriin.)
Nykyään kaikki on toisin. Meno on rennompaa, eläkeläisetkin kuuntelevat rokkia ja vappua vietetään hymy kasvoilla. Yksi syy hymyilyyn ja vapun iloistumiseen on ehkä Jeesus-marssi. Vuosi vuodelta, nyt jo 17. kertaa toistuessaan siitä on alkanut tulla yhä enemmän Vapun päätapahtuma. Tai ainakaan kovin moni muu yksittäinen tapahtuma ei kerää yhtä paljon väkeä.
Eikä se oikeastaan ole edes ihme. Jeesus on Hyvä Paimen, joka kulkee edellä ja näyttää tietä maailman rauhaan ja parempaan valtakuntaan kuin mikään toistaiseksi kokeiltu sosialistinen tai kapitalistinen unelma. Eikä kannata ajatella, että ne juhlaa silliaamiaisella tai shamppanjalasin ääressä viettävät, jotka eivät itse marssiin osallistu, olisivat jotenkin osattomia tai ulkopuolisia Jeesuksen seuraamisesta. Suurimmalle osalle Suomen kristittyjä sopii varmasti parhaiten aika matala profiili ja hillitty mielen ilmaiseminen.
Vietetään siis vappua nuoruuden, kevään, opiskelijoiden, työväestön, perheiden ja oikeastaan kaikkien yhteiseen hyvään pyrkivien yhteisenä juhlana, jonka perusvireenä olkoon suuri kiitollisuus Jumalalle tästä maasta ja tästä vapaudesta!